maanantai 20. heinäkuuta 2015

...."olette jonossa, palvelemme teitä hetken kuluttua..."

jonotan taas yhteen kehvatsun palvelunumeroon. Tai palveluchattiin, mutta kuitenkin.
Olen sen verran pihi, etten millään viitsi maksaa puhelinjonottamisesta. Kostoksi saituudestani joudun notkumaan tuntikausia chattilinjalla jonottamassa että asiakaspalvelu vapautuu.
En ole ihan varma, onko se yhtään sen parempi vaihtoehto.

*

Ylenpalttisen lomailun rentouttamana aloin pohdiskella, suostuisikohan joku maksamaan minulle palkkaa siitä että olisin kotona ja pysyttelisin poissa työtätekeväisten jaloista. Olisin vain ja ottaisin rennosti.
Yksi keskenkasvuisista totesi: siinä kävisi niin kuin Kreikan kriisissä, kohta olis rahat loppu ja olisit vaikeuksissa, eikä kukaan haluais auttaa.

Hyvin harmillista kun keskenkasvuiset ovat oikeassa.
Ja kun ne ovat vielä niin käsittämättömän järkeviäkin.

*

Tämä on ollut siitä kummallinen kesä että olen bongaillut monenlaisia kiehtovia ja kiinnostavia tapahtumia, joihin olisin ihan vilpittömästi halunnut osallistua. Meillä on ruvennut olemaan kaikenmoisia metkoja juttuja kirkolla, ja aina - ihan aina - minulla on samaan aikaan jotain muuta menoa.
Ihan älyttömästi harmitti, kun en päässyt valokuvauskurssille.

Miten se on edes mahdollista?
Minä en ikinä mene mihinkään.
Lönötän aina vain sohvannurkassa. (ja jonotan chattiin, grr)

*

Pikkukissakin kannattaisi lämpimästi sitä, että olisimme aina ja alati kotona ja lomalla suorittamassa vakavastiotettavaa kissanpalvelutehtävää.

Kun aamulla istun lukemassa lehteä, kelpaan mainiosti kissanistuma-alustaksi. Juuri ja juuri.
Kun ensimmäinen keskenkasvuinen kömpii hereille, se hylkää sylini ja juoksee kiirenvilkkaa kantelemaan: melkein kukaan ei ole melkein ollenkaan melkein koko aamuna melkein yhtään huomannut mua, ota syliin ja äkkiä!
Sitten se lönöttää keskenkasvuisen sylissä koivet oikoisenaan ja katselee omahyväisenä minua julkesit lukea lehteä vaikka sulla oli kissa sylissä.
Ja sama seuraavan keskenkasvuisen herättyä.

Pikkusisko on herääjistä paras: hän puhuu kissaa.
Pikkukissa ja Pikkusisko kurisevat ja sirisevät toisilleen ja laukkaavat peräkkäin ympäri asuntoa. Vuorotellen jompikumpi menee sängyn taakse piiloon ja kurnuttaa siellä.
Toinen juoksee perässä etsimään.

Hänen Kuninkaallinen Korkeutensa Kaiken Prinsessa Arwen


5 kommenttia:

  1. Ihana kissa, kun on niin kovasti innostunut ihmiskontaktista!

    VastaaPoista
  2. Ooooiiiii minäkin olisin kovasti kiinnostunut tuollaisesta kotiperäisestä työpaikasta! Näkisin tämän vielä työyhteisön kannaltakin hyvänä vaihtoehtona koska vaikka tulen aika kivasti ihmisten kanssa toimeen niin olen sillä lailla hankala kollega että en jaksa mitään aataminaikaisia toimintamalleja jotka on toimimattomia. Jaksan inkuttaa ihan väsyksiin asti epäkohdista enkä yhtään suostu ovimatoksi. Eli kyllä olisi työkavereiden kannaltakin kivampi jos vaan pysyisin poissa tieltä! Jahka pomo palaa lomalta niin otan asian puheeksi.

    VastaaPoista
  3. Mulla on tuollainen kotiperäinen työpaikka. En häiritse kuin jälkikasvuani. Huono puoli on tosiaan se, että jakavat heikonlaisesti apurahoja tälläiseen virikeohjaamiseen.

    VastaaPoista
  4. Mäkin oon kotona töissä, palkka on pieni mutta mieli on ilonen.

    VastaaPoista
  5. Tuo kissa ja pikkusisko kuulostavat veitikkamaiselta parilta.
    Olen muuten huomannut tuon saman ilmiön, että kun johonkin haluaisi osallistua niin ihan varmasti silloin on itsellä joku muu pakollinen meno. Inhottaa!

    VastaaPoista