ruuhkaa?

Ihanko totta tänään on vasta tiistai?

Jostain syystä tuntuu siltä kuin tätä viikkoa olisi eletty jo ainakin kolme, kukaties jopa neljä päivää.
Päivät siis maanantai? ovat jotenkin niin...moniosaisia. Monitapahtumaisia.

Tällä viikolla yhdellä on normaali treeniaikataulu, toisella koko viikko vapaata, kolmannella yksittäisiä poikkeuksia, meillä aikuisilla kokouspoikkeuspäiviä. Yksi menee yökouluun. Kaksi on kotona koko syysloman, yksi lähtee leirille; minä en ollut ehtinyt edes tajuta, että syysloma on jo nyt, tämän viikon lopulla. ihan liian pian jos minulta kysytään
Yritän keikkua mukana tässä aallokossa.



Radiossa sanottiin että ruuhkavuodet on kamala sana. Tilalle ehdotettiin sumuiset vuodet.
En kyllä rupea.
Ruuhka sentään johtaa johonkin, sumuun voi eksyä. Painajaisunissani on aina läpipääsemätön ja -näkymätön sumu: sumu, jonka läpi en löydä perille. En halua elää yhtään sumuista vuotta. En painajaisissani enkä oikeasti.
Paljon mieluummin elän ruuhkavuosia: se on vain jonossa köröttelyä, niistä ehkä selviää kun vetää syvään henkeä.

Taikasaappaiden Heli kirjoitti ruuhkavuosista - siitä kuinka ne heidän osaltaan ovat ohi.
Tavallaan olen samaa mieltä. Se kaikkein työläin ruuhka on ohi: nuoriso (11, 14, 16) syö itse, pukee itse, peseytyy itse, lukee itse, huolehtii harrastamisensa itse, menee nukkumaan melkein itse, ylipäätään elää ihan itse.
Toisaalta - nyt sitä ruuhkaa vasta onkin.
Erona pikkulapsiruuhkaan on se, että nykyään olen jonkinsortin liikenteenlaskija tai risteyksessä liikennettä ohjaava konstaapeli, enkä  kiemurtelevaa nakeroa kurahousuihin  sullova hiukan hikinen hätähousu.
Olen ruuhkan ulkopuolella ja kaaoskaravaani jatkaa kulkuaan vaikka itse poikkeaisinkin hetkeksi muualle.
Mutta voi hyvät hyttyset, kyllä sitä ruuhkaa silti on! On yökoulua, treenileiriä ja tavallista leiriä, on ylimääräistä harrastuskaveriporukan tapaamista, koulutusta, ja tarvetta ihan vain tavata kavereita vapaalla. On kokeita, puheita, esseitä ja ylimääräistä kerhoa.
On päiviä jolloin seison eteisessä bussiaikataulu kädessäni ja työnnän yhtä ovesta ulos samalla kun vastaanotan toista.




5 kommenttia:

  1. Jotenkin kuitenkin liikenteenohjaajana toimiminen kuulostaa paremmalta kuin kurahousujenpukija-kakkapyllyjen pyyhkijä :) Toisaalta huolehdittavien asioiden kasvun määrä kuulostaa pahalta, nykyisinkin meinaa aina jotain pudota kuormasta.

    VastaaPoista
  2. Kepponen: Meillä syyslomaa pojilla koko viikko, ja siinä on kyllä mielikuvitus koetuksella, että jotain järkevää tekemistä niille keksis.

    Nehän tosin pelais mielellään kotona kaiket päivät ja söis sipsejä...

    VastaaPoista
  3. Äh, mikä juttu tämä nyt on että kaikki vanhat tutut ja hyvät ilmaisut pitää muuttaa? Ei ole enää uhmaikää eikä sairaslomaa ja nyt ei ruuhkavuosiakaan? En tykkäis, ei jatkoon! Paskan möivät, mihin voi valittaa?

    VastaaPoista
  4. Mun kohdalla voisi sanoa, että sumuvuodet olivat silloin, kun pojat olivat 0-3 -vuotiaita. Ne ajat menivät enimmäksern nukkumattomuus- ja v******sumussa. Sitten kaiketi alkoivat ruuhkavuodet - työn ja kotihärdellin yhdistäminen. Nyt olen välillä huomaavinani, että joskus ruuhkassa on pieniä tyhjiä hetkiä, jei! Olenko menossa kohti liikenteenohjaajuutta siis? :)

    VastaaPoista
  5. Minulla oli nuorempana toistuva painajaisuni, jossa olin autiolla rannalla ympärilläni valkoisenharmaa läpäisemätön sumu, jonka seasta saattoi erottaa vain rannalle vedetyn veneen nokan. Vettä ei näkynyt missään, eikä minkäänlaisia maamerkkejä, sumu oli niin sakeaa. Sitten ilmassa alkoi lennellä nuolia, joita niitäkään ei pystynyt erottamaan, mutta ne lensivät pään yli hyvin läheltä, ja yritin paeta niitä veneen pohjalle. Uni toistui aina tismalleen samanlaisena melkein parin vuosikymmenen ajan, sitten sen näkeminen loppui. Unohdetaan siis sumuvuodet. Kyllä minäkin ennemmin köröttelen ruuhkassa kuin eksyn sumuun.

    VastaaPoista