Ihana lipasto pt2

Sompailin töiden jälkeen nykyiselle Wiklundille, kun muistin että niillä on ollut historiavitriini kakkoskerroksessa.
Ajattelin, että ehkä löydän jotain pientä vinkkiä liikkeen historiasta ja ihanasta lipastosta.

Historiavitriini oli tallella!
Vanhojen kassakoneiden, tilikirjojen ja lehtileikkeiden lisäksi löytyi kuvamateriaalia liikkeen historian alkuvuosilta.
Kuvat jostain 1900-luvun alkupuolelta: siellähän on tuttuja laatikoita!
Selittyvät laatikoiden epämääräiset reiätkin: myytävä tuote on nikkaroitu kiinni laatikon etuosaan.

myyjäherrojen takana olevassa myyntikokonaisuudessa
on tarjolla erilaisia veitsiä ja puukkoja ja vastaavaa tarve-esinettä 

kuva on valitettavan huono: vitriinilasin läpi zoomattu
mutta myyjäherran takaa löytyy aivan selvästi tuttua laatikkomallia ottimineen

Suvussa kulkeva tarina pitänee siis paikkansa: lipasto on pelastettu vanhalta Wiklundilta.
Entistäjän arvio siitä, että laatikot ja runko ovat ehkä olleet erillisiä kokonaisuuksia vaikuttaisi sekin oikealta. Samoin kuin ikäarvio: suunnilleen sata vuotta.





6 kommenttia:

  1. No niin, toinen nököhiirulainen, laskin juuri, että meidän taloudessa on ainakin kolme Kaiken Tavaran Laatikkoa (yllättäen entisiä kortistolaatikostoja, sellaisia pieniä) ja kovasti ovat tarpeen. Ja kaikki käytössä. JOten suosittelen.

    Ja mahtavaa, että löysit vähän tietoja sekä itse lipastosta että naulanrei'istä! Historian havinaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikelle Tavaralle tarvitaan kyllä paikkoja, ei auta mikään.

      Poista
  2. Piti jo edelliseen postaukseen kommenoida, että A-I-V-A-N I-H-A-N-A lipasto!!! Jos joskus kyllästytte siihen, mä olen sitten ensimmäisenä ostojonossa. Tykkään itse vanhoista huonekaluista tosi paljon ja varsinkin sellaisista, joiden tarinan tunnen. Ihan mahtavaa siis, että sait varmistuksen lipaston tarinalle. Mun ekat tissiliivit on muuten ostettu Wiklundilta, että tulipahan nostalginen olo. Tissejä ei kyllä vielä siinä vaiheessa ollut, mutta liivit piti kuitenkin saada, kun muillakin oli...

    Mä täyttäisin noi laatikot just sillä kaikella pikkusälällä, jolle ei ole järkevää paikkaa missään. Laturit, heijastimet, kenkäplankit, patterit jne.jne. Jos saisin lipaston ihan omaan käyttöön työhuoneeseeni, olisi se täynnä kyniä, tarroja, post-it-lappuja jne. (Tiimari-tyttö täällä, hei!). Tai sitten vaihtoehtoisesti eteiseen ja kaikki pipot, huivit, hanskat yms. Toisaalta itseni tuntien tiedän, että mulla noi laatikot olisi puolen vuoden kuluttua täynnä kaikkea sellaista sälää, mikä olisi alunperin pitänyt heittää samantien roskiin, mutta "laitan tämän nyt varmuuden vuoksi jemmaan"...

    Kivaa viikonloppua täältä lipasto-kateelliselta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      nostalgialle ja tissiliiveille ja pikkusälälle <3

      Ei olla ajateltu kyllästyä tähän, valitettavasti :)
      Tosin sisustusteknisesti lipasto on todella haastava - meillä on kaikki muu kalusteisto todella vaaleaa, ilmavaa ja vaaleaa. Ja vaaleaa. Ja sanoinko jo että vaaleaa.
      Jopa perheen sisustussokein ihminen kommentoi, että tää ei oikein sovi tänne.

      Poista
  3. Vau! Katselinkin jo aiemmassa postauksessasi, että teillä on tosi upea lipasto. Vetimet on kauniit ja erikoiset. Sähän voit piilottaa jonkin laatikon taakse tai pohjaan Wiklundin valokuvat, niin lipasto muistaa aina miten hieno historia sillä on :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistava idea!
      Täytyy jotenkin kirjata lipaston tarina muistiin, kun se vielä on tiedossa.

      Lehtorin pappa on ollut aikoinaan ilmeisesti rakentamassa uutta Wiklundia ja siinä hässäkässä on tämä lipasto tarttunut matkaan.

      Poista