tammikuun luetut

 Tammikuussa lukeminen tuntui etenevän hitaasti ja tahmeasti. 

Ehkä opiskelut ja elämä veivät aikaa ja energiaa sellaisella tavalla, ettei lukeminen oikein sujunut?
Tai ehkä tammikuulle ei vain osunut oikein sellaista todella sykähdyttävää luettavaa?

En oikein osaa tammikuulta nostaa erityistä suositeltavaa. Paitsi ehkä Sandholmin Syntynyt viittomaan - jos kuurojen kulttuuri kiinnostaa.




Tammikuun luetut


 Aino Marian: Hengenheittäjän uusi elämä. Kuolemanrajakokemus ajaa tv-tuottajana toimivan Mintun elämän perimmäisten kysymysten äärelle: pitäisikö olla ihan oikeasti hyvä ihminen. Vähän kompastellen alkanut kertomus muuttui kohtalaisen hauskaksi. Nopeasti luettua helppoa viihdettä, ei ota eikä anna. Kevyt iltapala. E-kirja.

Regina Rask: Puhtaalta pöydältä. Vappu Helander -sarjan keskimmäinen osa. Vappu on lehtistöneuvoksena Suomen suurlähetystössä Norjassa, kipuilee sinkkuuttaan, ikäänsä ja suurlähetystön pientä piiriä. Kirjeenvaihto Suomeen jääneiden kanssa oli paikoin ainakin kuunneltuna vähän turhan lennokasta, mutta muuten pidin kirjasta. Raskin kirjoitustyyli on jotenkin lakoninen ja ytimekäs, vähän huomaamattoman ironisen hauskaa ja skarppia kautta linjan. Äänikirja.

Kati Häkkinen, Antti Helin: Tuhansien hymyjen hotelli. Kati puolisoineen saa päähänsä perustaa luksushotellin syrjäisemmälle paratiisirannalle Thaimaassa. Ihan helppoa ei ollut, hymyillä piti vaikka hampaat irvessä. Tempoilevan ihmisen tempoileva elämäntarina. Tulipa luettua. E-kirja.

 Lucy Diamond: Uudenvuodenlupaus. Gemma, Caitlin ja Saffron tutustuvat sattumalta uudenvuodenjuhlissa. Tuttavuus muuttuu ystävyydeksi ja kantaa eteenpäin, kun tammikuu näyttää tuovan kaikkien elämään rajuja muutoksia. Lempeä hyvänmielenkirja kevyesti tummareunaisine sävyineen, oikein lukukelpoista hömppää. E-kirja.

 Sami Koski, Thomas Sandholm: Syntynyt viittomaan. Ylen viittomakielisten uutisten toimittajan elämäntarina. Sandholmin ei olisi pitänyt edes syntyä: Sandholmin syntymän aikoihin kuurot eivät saaneet perustaa perhettä - ja Sandholmin molemmat vanhemmat ovat kuuroja. Elämäkertaa arvioidessa mietin aina, arvioinko elämää vai kerrontaa. Tämä kirja on mielenkiintoinen kuvaus suomalaisten kuurojen kulttuurista ja viittomakielestä. Itseäni hiukan häiritsi kirjoittajan ratkaisu käyttää lähes kaikista henkilöistä pelkkää sukunimeä tai sitten vieläkin vieraannuttavampaa "suomalainen" tai "toimittaja" vähän asiayhteydestä riippuen. Päädyin lukemaan kirjan, koska Sandholm vieraili opistolla kertomassa kirjasta ja kuurojen kulttuurista (oli kiinnostava esitys!). Minulla on aiemminkin ollut jonkinlainen mielikuva kuurojen kulttuurista ja viittomakielisestä elämästä Suomessa, ja tämä kirja pitkälti vahvisti mielikuvaani ja aiempaa tietouttani asiasta. Viime vuosina olen ollut kausittain todella kiinnostunut asiasta: isoäitini on joskus toiminut opettajana (ja johtajattarena) kuurojen koulussa. Epäilen vahvasti, että hänellä ei ole ollut viittomakielen taitoa, ja siksi asia kiinnostaa.

 Sophie Kinsella: The Burnout. Sasha on kertakaikkisen loppuunpalanut työssään. Hän lähtee lapsuudesta tuttuun rantakaupunkiin, hienostohotelliin toipumaan ylirasituksesta. Hotelli on kuilun partaalla ja rannalla haahuilee vain yksi ihminen hänen lisäkseen: työssään ylirasittunut Finn. Rannalle alkaa ilmestyä outoja viestejä, jotka tuntuvat olevan juuri Sashalle ja Finnille. Kinsellamaisen leppoisa ja etenevä, sankarihahmo vakaampi ja vahvempi tyyppi kuin monessa muussa Kinsellan kertomuksessa. Aiheen puolesta tuli hetkittäin aivan liian iholle. Tykkäsin. 

Regina Rask: Paikka auringossa. Keski-ikäistyvä tv-toimittaja Vappu Helander elää pientä elämäänsä. Miesystävä on lähtenyt sapattivapaalle Unkariin kirjoittamaan dekkaria, työpaikalle tulee tuore, säkenöivän nuori uusi toimittaja: mitä Vapun elämä on, millaiseksi se muuttuu? Humoristinen, jotenkin lakonisesti etenevä, yhden ihmisen elämä ja näkökulma. Muistelen lukeneeni Helander-sarjan joskus aiemminkin, mutta tämä kertomus tuntui kyllä kovin vieraalta. Raskin tuotannosta olen tykännyt, on oivaltavaa, selkeää ja lakonisuudessaan hyvin skarppia. Äänikirja.

Gretchen Rubin: Onnellisuusprojekti. Tuli valtava tarve lukea tämä kirja, olin jo tilaamassa sitä ihan omaksi asti, mutta päätin olla säästäväinen ja lainata kirjastosta - onneksi niin. Ihminen voi näköjään kasvaa ulos kirjoista: maailma muuttuu, ihminen muuttuu, nyt tämän kirjan aika on selvästi elämässäni ohi. Luin sinnikkäästi loppuun, koska tammikuu on alkanut jatkuvalla kirjojen kesken jättämisenä - ajattelin että urakoin tämän nyt loppuun ja jätän sen jälkeen onnellisuusprojekti-kauden taakseni. En tiedä mikä tökki; ehkä vain olen muuttunut itse niin paljon. Tai elämäni on. Tulipa luettua.

Adam Kay: Reseptivapaa - tarina lääkäristä joka ei tahtonut päätyä potilaaksi. Kayn aiemmat kirjat ovat olleet kohtalaisen luettavia. Tämä oli pikkuhauskaa tekstiä paikoin todella rankoista ja henkilökohtaisista aiheista. Minuun kirjoitustyyli ei tässä opuksessa uponnut: oman identiteetin, ammatin, elämäntarinan käsittely groteskisti tai juuri pikkuhauskalla huumorilla höystettynä ei tehnyt vaikutusta. Paikoin ällötti, paikoin suretti. 

Tuuli Kivijoki: Sinisiä hetkiä Lemmenlahdella. Sofia tulee tyhjentämään edesmenneen isotätinsä mökkiä myyntikuntoon. Pikkupaikkakunta sulkee sisäänsä ja irtisanottuna Sofia alkaa haaveilla elämänmuutoksesta - kahden kiinnostavan miehen liepeillä, luonnollisesti. Vähän kömpelö ja naiivi hyvänmielenkirja. E-kirja.


värikoodisto
chicklit (viihde /feelgood/hömppä)
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu (proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti