Näin kesän kolkutellessa ihan kulmilla on alkanut ihan vietävästi ottaa päähän aika moni asia.
Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun UPM askarteli lomalaskurin, joka kähvelsi minulta heti kättelyssä kolme lomapäivää jonnekin. Kyllä niin ei ole kivaa kun työläisen selkänahasta riivitään viimeisetkin vapaat ja vielä sen päälle saadaan työläispolo tuntemaan itsensä laiskuriksi.
Ja kyllä minä niin siitäkin mieleni pahoitin kun ei ollut merkitty kuin kahdeksantoista lomapäivää kesälle.
Kyllä ei ollut kivaa sekään kun yritin ujuttaa viikon vapaata lisää kesään, niin sain vain noottia. Ja vielä lisää siitä kun yritin pitää lomia joulun ympärilläkin.
Että missä välissä työläinen ansaitsemansa vapaat sitten pitää?
Ja kyllä ei ole kivaa sekään että muut lomivat kun minä en.
En ihan oikeasti ymmärrä tätä säätöä - vai liioittelenko minä nyt vain? Miten tämä lomavääntö voi tänä vuonna olla näin poikkeuksellisen vaikeaa?
Ihan minkä tahansa laskurin mukaan minulle kuuluu se kolmekymmentä lomapäivää, joista kuusi kuuluu pitää talvikaudella.
Tällä hetkellä näyttää siltä että saan koko vuonna pitää kahdeksantoista (18).
Yritin sovittelevaan sävyyn eilen kysyä, jotta missä välissä saisin tuon puuttuvan kesäviikon pitää: juhannuksestako aloittaisin, vai pidänkö vielä aiemmin viikon vaiko myöhemmin.
Ei muuta kuin lisää kapuloita rattaisiin: nyt eivät sovi joulunpäivätkään. (johan minä eilen jo hetken olinkin hyvällä tuulella, klo 21-22.30, sitten nukahdin)
Missä välissä pidän viikon verran saldoja?
Olenko laiska?
On kuulkaa mukava tunne, kun plakkarissa on allekirjoitettu työsoppari ensi syksystä: vaikka vain osa-osa-osa-aikaisesta pikkupestistä, joka vain hyvällä tuurilla ehkä ja kenties saattaa joskus tulevaisuudessa poikia jotain enemmänkin.
Lievää voitonriemua aiheuttaa se, koska voipi olla että jonain päivänä en kirskuttele hampaitani täällä vaan jossain muualla.
(se on tietysti toinen juttu, jotta muuttuuko mikään. laiska olen aina oleva. Työtävierova moraaliton bloggaaja. Niin.)
*
Hyvällä tuulella olin eilen, koska ilmoitin vanhempainyhdistyksen väelle, etten ole enää syksyllä käytettävissä nykyiseen pestiini.
Kyllä on ollut ihan mukavaa tämä, mutta ei mitenkään sieluani hivele.
Jouduin ja päädyin vanhempainyhdistysnakkiini lievää suuremmassa kriisitilanteessa, jossa puhuttiin jo koko yhdistyksen toiminnan lakkauttamisesta. Sanoin silloin, että pidän homman pari vuotta hengissä ja katsotaan mitä tapahtuu.
Sen olen tehnyt, muut jatkakoot uusilla eväillä.
Lupasin olla mukana kaffetta keittämässä ja tulevan peejiin apuna.
Hyvällä tuulella olin myös, koska aloin harkita muutaman opintopisteen suorittamista avoimessa. Kun vaan jaksais kaivaa esiin vanhat tutkintotodistukset ja laahautua sopimaan hyväsiksiluvuista.
Opiskelumanööveri kun voisi edesauttaa tulevaisuuden työllistymistä.
Ja kun kävin lenkillä.
Vaikka heti lenksan aluksi kysyinkin kaveriksi lähteneeltä Isoveljeltä, että onko pakko jos ei jaksa eikä haluu.
Kun alkuun pääsin, olisin kirmannut pidemmällekin. Ehkä menen tänään uusiksi.
**
Onko ihan oikeesti pakko, jos ei jaksa eikä haluu?
hajahuomioita viikonlopulta
Lähes Täydellisen Aamun Konsepti:
aikainen aamu, lehti luettu. Naperot syöneet aamupalan ja hautautuneet leikkeihin.
Pilkotaan murokulhoon muutama tuore (epäkotimainen) mansikka. Lisätään rahkaa. Sekoitetaan.
Keitetään mutteripannulla kunnon kahvi.
Pestään muutama aprikoosi.
Tehdään voileipä.
Otetaan hyvä kirja.
Nautitaan.
Täydellisestä aamiaisesta jäi puuttumaan vain siivotulla parvekkeella pulppuileva lämpö ja auringonpaiste sekä kaunis rottinkikalusto.
Koska Joku ei ole siivonnut parveketta, ei hankkinut rottinkikalustoa eikä muistanut edes tilata auringonpaistetta.
*
Meille tapahtui Ihme.
Pari viikkoa sitten huomattiin, että tyttöjen potkulaudat olivat kadonneet varastosta. Niitä etsittiin lähimaastosta, laitettiin ilmoitustaululle lappu ja epäiltiin vähän kaikkia.
Itkettiin paljon.
Sitten luovuttiin toivosta.
Kävelimme viikonloppuna moikkaamaan isovanhempia, ihan ohimennen ja ilman suunnitelmaa.
Isosiskon potkulauta löytyi siitä matkan varrelta.
Kuvio on enemmän kuin selvä: naapurin kyttääjämummo kertoi, että voitokkaana kisayönä oli lauma nuorisoa kolpannut pyörävarastossa. Varmaan joku talossa asuvista nuorista otti pyöränsä ja kavereilleen potkulaudat, että pääsivät jatkamaan juhlimista.
Isosiskon potkulaudan kyyti on sen verran rytyyttävää, että lauta oli hylätty jo parin kilometrin potkuttelun jälkeen.
Pikkusisko kaipaa edelleen omaansa.
Aion tehdä rikosilmoituksen.
*
Hajahuomio2:
En osaa tehdä käsitöitä. Ompelukoneella ainakaan.
En opi tekemään käsitöitä kun en harjoittele.
Ei kannata tehdä käsitöitä, jos ei osaa eikä harjoittele - ei ainakaan ilman ohjeita ja malleja.
Ei kannata tehdä käsitöitä jos ei osaa eikä harjoittele eikä ole ohjeita, ei ainakaan jos kimulit kärkkyvät lähistöllä, koska heillä on täysin ylimitoitetun epärealistiset käsitykset sekä omista että äitinsä käsityötaidosta.
Ei tule tuluskukkaroakaan.
Näin yhdessä kirjassa jota selasin kirjastossa tosi kivan ohjeen.
Arvatkaa mitä tuli?
ks. yllä.
Olis varmaan kannattanut edes lainata se kirja? (lahjattomat harjoittelee ja amatöörit venyttelee, toim. huom.)
aikainen aamu, lehti luettu. Naperot syöneet aamupalan ja hautautuneet leikkeihin.
Pilkotaan murokulhoon muutama tuore (epäkotimainen) mansikka. Lisätään rahkaa. Sekoitetaan.
Keitetään mutteripannulla kunnon kahvi.
Pestään muutama aprikoosi.
Tehdään voileipä.
Otetaan hyvä kirja.
Nautitaan.
Täydellisestä aamiaisesta jäi puuttumaan vain siivotulla parvekkeella pulppuileva lämpö ja auringonpaiste sekä kaunis rottinkikalusto.
Koska Joku ei ole siivonnut parveketta, ei hankkinut rottinkikalustoa eikä muistanut edes tilata auringonpaistetta.
*
Meille tapahtui Ihme.
Pari viikkoa sitten huomattiin, että tyttöjen potkulaudat olivat kadonneet varastosta. Niitä etsittiin lähimaastosta, laitettiin ilmoitustaululle lappu ja epäiltiin vähän kaikkia.
Itkettiin paljon.
Sitten luovuttiin toivosta.
Kävelimme viikonloppuna moikkaamaan isovanhempia, ihan ohimennen ja ilman suunnitelmaa.
Isosiskon potkulauta löytyi siitä matkan varrelta.
Kuvio on enemmän kuin selvä: naapurin kyttääjämummo kertoi, että voitokkaana kisayönä oli lauma nuorisoa kolpannut pyörävarastossa. Varmaan joku talossa asuvista nuorista otti pyöränsä ja kavereilleen potkulaudat, että pääsivät jatkamaan juhlimista.
Isosiskon potkulaudan kyyti on sen verran rytyyttävää, että lauta oli hylätty jo parin kilometrin potkuttelun jälkeen.
Pikkusisko kaipaa edelleen omaansa.
Aion tehdä rikosilmoituksen.
*
Hajahuomio2:
En osaa tehdä käsitöitä. Ompelukoneella ainakaan.
En opi tekemään käsitöitä kun en harjoittele.
Ei kannata tehdä käsitöitä, jos ei osaa eikä harjoittele - ei ainakaan ilman ohjeita ja malleja.
Ei kannata tehdä käsitöitä jos ei osaa eikä harjoittele eikä ole ohjeita, ei ainakaan jos kimulit kärkkyvät lähistöllä, koska heillä on täysin ylimitoitetun epärealistiset käsitykset sekä omista että äitinsä käsityötaidosta.
Ei tule tuluskukkaroakaan.
Näin yhdessä kirjassa jota selasin kirjastossa tosi kivan ohjeen.
Arvatkaa mitä tuli?
ks. yllä.
Olis varmaan kannattanut edes lainata se kirja? (lahjattomat harjoittelee ja amatöörit venyttelee, toim. huom.)
tultasyöksevä
perjantai!
Hip ja hurraa sille!
Nämä lasten viimeiset kouluviikot vievät mehut vahvemmastakin äiti-ihmisestä, saati sitten minusta poloisesta.
Tällä viikolla on tarvittu eväitä parille päivälle, uimakamppeita yhdelle ja kumisaappaita toiselle. On retkiä, kouluuntutustumista, poikkeuspäiviä ja muuten vain erilaisia hauskoja juttuja.
Vanhempainyhdistyksen äidit olivat pahalla päällä ja kokous oli aikamoista räpätystä, vielä kotimatkallekin jouduin kuuntelevaksi korvaksi.
Aamusta olin koululla palaverissa vanhempainyhdistyksen edustajana ja sain oikein pohtimalla pohtia, miten sanani asettelisin ja kääntäisin eiliset puuskahdukset järkeviksi mielipiteiksi ja rakentaviksi kommenteiksi.
Muuten olenkin ollut vain järisyttävän pahalla päällä; mikälie fengshui taas on kenollaan ja kaikki mättää.
Kirskuttelin hampaitani ruokapöydässä tasapuolisesti kaikille ja erityisesti jokaiselle ja käyttäydyin muutenkin mallikelpoisen tultasyöksevän äidin lailla. Tarjolla oli vissiin liekitettyä pöytää.
Vanhempainyhdistyksen kokous ei ainakaan helpottanut olotilaani, mutta lenkki Isoveljen kanssa kyllä hetkellisesti.
Höh ja pöh sille!
Hip ja hurraa sille!
Nämä lasten viimeiset kouluviikot vievät mehut vahvemmastakin äiti-ihmisestä, saati sitten minusta poloisesta.
Tällä viikolla on tarvittu eväitä parille päivälle, uimakamppeita yhdelle ja kumisaappaita toiselle. On retkiä, kouluuntutustumista, poikkeuspäiviä ja muuten vain erilaisia hauskoja juttuja.
Vanhempainyhdistyksen äidit olivat pahalla päällä ja kokous oli aikamoista räpätystä, vielä kotimatkallekin jouduin kuuntelevaksi korvaksi.
Aamusta olin koululla palaverissa vanhempainyhdistyksen edustajana ja sain oikein pohtimalla pohtia, miten sanani asettelisin ja kääntäisin eiliset puuskahdukset järkeviksi mielipiteiksi ja rakentaviksi kommenteiksi.
Muuten olenkin ollut vain järisyttävän pahalla päällä; mikälie fengshui taas on kenollaan ja kaikki mättää.
Kirskuttelin hampaitani ruokapöydässä tasapuolisesti kaikille ja erityisesti jokaiselle ja käyttäydyin muutenkin mallikelpoisen tultasyöksevän äidin lailla. Tarjolla oli vissiin liekitettyä pöytää.
Vanhempainyhdistyksen kokous ei ainakaan helpottanut olotilaani, mutta lenkki Isoveljen kanssa kyllä hetkellisesti.
Höh ja pöh sille!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)