kellot soivat

Näin kesän kolkutellessa ihan kulmilla on alkanut ihan vietävästi ottaa päähän aika moni asia.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun UPM askarteli lomalaskurin, joka kähvelsi minulta heti kättelyssä kolme lomapäivää jonnekin. Kyllä niin ei ole kivaa kun työläisen selkänahasta riivitään viimeisetkin vapaat ja vielä sen päälle saadaan työläispolo tuntemaan itsensä laiskuriksi.
Ja kyllä minä niin siitäkin mieleni pahoitin kun ei ollut merkitty kuin kahdeksantoista lomapäivää kesälle.
Kyllä ei ollut kivaa sekään kun yritin ujuttaa viikon vapaata lisää kesään, niin sain vain noottia. Ja vielä lisää siitä kun yritin pitää lomia joulun ympärilläkin.
Että missä välissä työläinen ansaitsemansa vapaat sitten pitää?
Ja kyllä ei ole kivaa sekään että muut lomivat kun minä en.

En ihan oikeasti ymmärrä tätä säätöä - vai liioittelenko minä nyt vain? Miten tämä lomavääntö voi tänä vuonna olla näin poikkeuksellisen vaikeaa?
Ihan minkä tahansa laskurin mukaan minulle kuuluu se kolmekymmentä lomapäivää, joista kuusi kuuluu pitää talvikaudella.
Tällä hetkellä näyttää siltä että saan koko vuonna pitää kahdeksantoista (18).
Yritin sovittelevaan sävyyn eilen kysyä, jotta missä välissä saisin tuon puuttuvan kesäviikon pitää: juhannuksestako aloittaisin, vai pidänkö vielä aiemmin viikon vaiko myöhemmin.
Ei muuta kuin lisää kapuloita rattaisiin: nyt eivät sovi joulunpäivätkään. (johan minä eilen jo hetken olinkin hyvällä tuulella, klo 21-22.30, sitten nukahdin)
Missä välissä pidän viikon verran saldoja?
Olenko laiska?

On kuulkaa mukava tunne, kun plakkarissa on allekirjoitettu työsoppari ensi syksystä: vaikka vain osa-osa-osa-aikaisesta pikkupestistä, joka vain hyvällä tuurilla ehkä ja kenties saattaa joskus tulevaisuudessa poikia jotain enemmänkin.
Lievää voitonriemua aiheuttaa se, koska voipi olla että jonain päivänä en kirskuttele hampaitani täällä vaan jossain muualla.
(se on tietysti toinen juttu, jotta muuttuuko mikään. laiska olen aina oleva. Työtävierova moraaliton bloggaaja. Niin.)

*
Hyvällä tuulella olin eilen, koska ilmoitin vanhempainyhdistyksen väelle, etten ole enää syksyllä käytettävissä nykyiseen pestiini.
Kyllä on ollut ihan mukavaa tämä, mutta ei mitenkään sieluani hivele.
Jouduin ja päädyin vanhempainyhdistysnakkiini lievää suuremmassa kriisitilanteessa, jossa puhuttiin jo koko yhdistyksen toiminnan lakkauttamisesta. Sanoin silloin, että pidän homman pari vuotta hengissä ja katsotaan mitä tapahtuu.
Sen olen tehnyt, muut jatkakoot uusilla eväillä.
Lupasin olla mukana kaffetta keittämässä ja tulevan peejiin apuna.

Hyvällä tuulella olin myös, koska aloin harkita muutaman opintopisteen suorittamista avoimessa. Kun vaan jaksais kaivaa esiin vanhat tutkintotodistukset ja laahautua sopimaan hyväsiksiluvuista.
Opiskelumanööveri kun voisi edesauttaa tulevaisuuden työllistymistä.

Ja kun kävin lenkillä.
Vaikka heti lenksan aluksi kysyinkin kaveriksi lähteneeltä Isoveljeltä, että onko pakko jos ei jaksa eikä haluu.
Kun alkuun pääsin, olisin kirmannut pidemmällekin. Ehkä menen tänään uusiksi.

**

Onko ihan oikeesti pakko, jos ei jaksa eikä haluu?