tarina rinkulasta ja kyyhkystä

 Kävelin viikonloppuna pidempää reittiä bussipysäkille kun olin menossa kiipeilytreeniin.

Koska kuvittelen kuvaavani joka päivä hienoja laadukkaita kuvia, tarkastelin ympäristöäni kuvaussilmällä ja bongasin tämmöisen pikkuisen rinkulan.

Ensin luulin että se on vain leipäpussin sulkija, mutta se olikin muu rinkula!

Tajusin että se on linnunrengastusrinkula, ja koska olen valveutunut kansalainen, ilmoitin rengastusvirastolle että tämmöisen olen löytänyt. (lomakkeelle TÄSTÄ jos joskus haluat tehdä myös ilmoituksia)

Ajattelin että ne kertovat minulle että heikki-harakkahan se on rinkulansa sinne tienposkeen jättänyt.

Mutta eipä!

Sain ystävällisen ja kohteliaan viestin että kiitos tarkkaavaisuudestanne, mutta kyseessä on viestikyyhkyn rengas ja emme voi auttaa teitä asiassa tämän enempää. Olkaa yhteydessä viestikyyhkykerhoon.

Olin ihan että täh?
Onko olemassa viestikyyhkykerho? (siis ihan oikeasti!)
Onko jossain meidän lähellä viestikyyhkyslakka?
Millaisia viestejä ne kuljettavat? Kenelle?
Mistä ne tietävät minne kuuluu mennä?
Että jos kuiskaan kesken päivää kyyhkyselle että vieös tämä rakkauskirjeeni Lehtorille, niin oitis se lähtisi kyyhkystelemään kohti Lehtoria?
Mitä viestiä tämä nimenomainen kyyhkynen oli vienyt ja kenelle?
Missä kyyhky oli?
Odottaako joku sitä ja viestiä?
Miksi rengas oli keskellä tietä?
Missä oli viesti?
Oliko kettu nielaissut linnun ja viestin mutta röyhtäissyt renkaan ulos?
Entä jos oli tärkeä viesti?
Pitääkö lähteä kaivelemaan ketunjätteitä lähitienoilta?

Hyvin vähäisellä googleamisella löysin viestikyyhkyskerhon nettisivut ja jäljitin viestikyyhkysen omistajan ja semmoisen vastuuhenkilön, joka osasi auttaa renkaan suhteen. 

Onneksi googlesin vielä vähän lisää ennen kuin lähdin etsimään lähimetsästä kyyhkyslakkaa, kun minulle selvisi että ne voivat lentää noin vain vaikka tuhat kilometriä päivässä viestityshommeleissa. Että on voinut olla vaikka Rovaniemeltä presidentinlinnaan matkalla se kyyhkynen kun on tullut taipaleensa päähän. 
Toivottavasti presidentti tai joku muu saa tärkeän viestinsä muilla keinoin. 

Kun se viesti ja tipu nyt ovat vissiin lähiöketun uumenissa ja rinkula minulla.

kaikenlaista pientä kriiziä

 työt uudessa yhteisössä ovat lähteneet hyvin käyntiin, paitsi että minulla on mielestäni aivan liian vähän töitä.
Esihenkilö sanoi, että älä hätäile, kyllä niitä vielä tulee piisaamaan. Keskityt nyt siihen että saat ne opintosi valmiiksi.

Muttakun.
Työsopimuksessa lukee pienellä präntillä että sopimuksen kesto on sidoksissa koulutuksen kestoon - että loppuuko sopimus silloin kun koulutuskin?
Uusitaanko sitä?
Että kannattaako valmistua, jolloin rupeaisi ehkä saamaan parempaa palkkaa
(harjoittelijan palkka on aika naurettava, onneksi olen toisinaan hyväntuulinen ihminen)
Vai kannattaako venyttää valmistumista, niin että ylipäätään saa palkkaa?
Työsopimusta on virallisesti jäljellä joulukuun loppuun, että sillon se  palkanmaksu sitten loppuu joka tapauksessa. 

Luulin etten voisi työssäni tykätä mistään niin paljon kuin iltapäivätoiminnan hommista. Olin väärässä. Tykkään aika monesta muustakin jutusta. 
Silleesti olen luultavasti unelmatyössäni - museoistuskelija - koska suunnilleen semmoista teen tällä hetkellä enimmäkseen.
Istuskelen ja juttelen.
Paitsi että en istuskele museossa. Ja välillä joudun hyppelemään muskarihommia, mitä taas ei voisi museoissa tehdä.

työhommeli

*

Puhelin alkoi oikutella.
Tässä nykyajassa se on kyllä kaikkea muuta kuin pieni kriizi, kun puhelimessa on käytännöllisesti katsoen koko elämä. 
En olisi yhtään halunnut hankkia uutta puhelinta.
En ainakaan ennen kuin tuo työsopimus-palkka-mikälie-kriizi on jotenkin hallinnassa.

En nimittäin voi tehdä viimeistä näyttöäni omalla työpaikallani (siellä mistä saan naurettavaa palkkaa) vaan joudun menemään ihan kokonaan toiseen paikkaan niitä näyttöhommia varten, ja se merkitsee palkatonta ajanjaksoa.
Tietenkin, koska en ole töissä omassa paikassa vaan Joku Muu joutuu tekemään minun työni ja minä teen ilmaiseksi tiukkaa työtä muualla.

Se ei sitten enää nauratakaan.
Kun naurettavan pienestä palkasta ottaa pois parin viikon verran, ei enää edes naurata.

Minusta on muutenkin kummallista, että voi tehdä samaa työtä kuin kaikki muutkin, samanlaisilla vastuilla kuin kaikki muutkin, mutta ilmaiseksi. Tai sillä naurettavalla harjoittelijan palkalla.
(sen ymmärrän vähän paremmin, mutta viime kaudella olin välillä työpaikalla ainoa vastuuaikuinen ja muut olivat sijaisia, niin olihan se vähän hassua että ne saivat enemmän palkkaa, kun minä ohjasin niitä eikä päinvastoin)

No, se näyttöjakso on vain pari viikkoa ja diipa-daapa-daa. 

haluaisin taas kuvata enempi ja paremmin 
kun on se uusi puhelin
ja siinä parempi kamera kuin ennen.

Puhelin piti silti ostaa, kun se oma tuttu ja mielestäni melkein uusi härveli, jonka kaikkiin toimintoihin en vielä ollut ehtinyt perehtyä, rupesi sammuilemaan itsestään ihan yhtäkkiä.

Se on tehnyt sitä jo ainakin vuoden aina silloin tällöin, mutta nyt alkoi tapahtua semmoista, että akkua oli jäljellä vielä yli 50% ja kun otti luurin käteen, se sammui.

Ja kerran se meni tyhjäksi ihan noin vain veskassa. Vaikkei kukaan soittanut tai mitään.

Inhoan uuden puhelimen virittelemistä. 

Ja ostamista. 

Kysyin neuvoa puhelinasioiden luottolapsukaiseltani, marssin kauppaan ja sanoin myyjälle, että tollainen puhelin, näytönsuoja, takakuoret ja laturin piuha, kiitos.

Sellaisen myönnytyksen tein itselleni että otin suloisen värin. Jotain lohtua pitää olla kun joutuu investoimaan härveleihin.
(en sitten investoinut vieläkään robotti-imuriin tai parempiin patjoihin. niillekin olisi käyttöä. )

*

Olikohan vielä joku kriizi?
Tässä kaksi yhden hinnalla:

Olen osteskellut pikkuhiljaa itselleni kaikkia kivoja vaatteita kun jotenkin kropan malli on muuttunut ja on pulleroinen olo. 
Yksi nuorista muutti takaisin kotipesään (taas!) ja se katseli aamuista töihinlähtöäni: millä kurssilla teille opetetaan että teidän alalla pitää pukeutua just tollaisiin marimekon vaatteisiin? 

Minkäs sille mahtaa, olen löytänyt marimekon käytettyjen vaatteiden rekin keskustan liikkeestä ja asioin tämän tästä siellä. En oikein tiedä, tunnenko olevani oma itseni niissä epämääräisen mittaisissa tunika-mekko hömpöttimissä, mutta ovat ne kyllä hirmu mukavia päällä varsinkin sellaisina päivinä kun on pulleroinen olo.

Haluaisin kyllä tuntea oloni vähemmän pulleroiseksi. Mutta kun ei niin ei.

statement 

Elokuun luetut

Elokuun alun ponnekas lukutahti hiipui kun sadan tunnin lukuaika ei riittänytkään enää koko kuukaudeksi.

Voin sanoa, että kahdeksan päivää lukuajan uusiutumista odotellen on todella pitkä aika, kun palvelussa on kesken sekä kiinnostava äänikirja että kiehtova e-kirja.
En enää edes kunnolla muista, mitä niissä on tapahtunut.

Lukuaikani uusiutuu aina muutamaa päivää kuun vaihtumisen jälkeen, niin että jokaisen kuukauden alkupuolella luen ahmien, sitten alan himmailla.

Lukuaika ei tahdo riittää enää, kun olen ottanut käyttööni e-kirjojen lisäksi myös äänikirjat. Kuuntelen äänikirjoja töihin mennessä ja töistä tullessa, salilla, kävelyllä, ylipäätään liikkeellä ollessani. 

Elokuuhun mahtui paljon loisteliasta luettavaa:

Lipastin uusin Kuuma linja! Mikä ajankuvaus! Tunnistin heti paikat, ihmiset, sen ilmapiirin jossa me 1970-luvun alkupuolella syntyneet olemme kasvaneet lapsuuttamme ja nuoruuttamme. 
Kirja sijoittuu epämääräisesti Turkuun (viittaus ehkä yhdessä kohdassa), mutta omaan lähimetsääni kasvoi heti bunkkeri ja luolasto, jossa kuuma linja kulkee (vaikka olenkin aivan väärällä puolella kaupunkia).

Lue myös Veera Niemisen Avioliittosimulaattori.

Ja Laura Pörstin Antiliikkuja.

Sekä Tuurin Menologit.

Elokuun luetut alla käänteisjärjestyksessä, tuoreimmasta lukukokemuksesta vanhempaan. Ja koko vuoden luetut TÄSSÄ

Varpu Hintsanen: Valo, joka ei kadonnutkaan. Elämäntarinoiden arvostelu on aina mielestäni todella hankalaa. Hintsanen kertoo kirjassaan äärimmäisen raskaista vuosista vaikeahoitoista syöpää sairastavan pikkulapsen äitinä, uusperheestä ja siitä mitä on, kun pelottavin kuviteltavissa oleva tapahtuu. Koskettava, lähelle päästävä, viisas. Suositus. Perinteinen paperikirja.

 Roope Lipasti: Kuuma linja. Varsinaissuomalaisessa pellossa maan alla kulkee kuuma linja Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin - syttyykö sota vai ei, toimiiko kuuma linja? Kirja sijoittuu väljästi Turkuun, ja tiesin mielestäni heti sen metsän, jonka mättäiden alla kuuma linja kulkee. Jotenkin oudosti siihen metsään nousi mielikuvissani bunkkerikin; jos kohta tajusin että olen aivan väärällä puolella kaupunkia!  Luin yhtäaikaa säästellen ja henkeä pidätellen ja samalla ahmien, luin ääneen Lehtorille ja päädyimme pohtimaan pitkälti omia kokemuksiamme, sitä tunnemaailmaa jossa olemme kasvaneet. "Tämä kaikki voi kuulostaa idylliseltä- ja olikin sitä, jos toki lapsuuteeni liittyi myös muunkinlaisia asioita, kuten että meillä harvemmin oli O'Boy-kaakaojauhetta, vaan jouduin tyytymään keltaisessa muovipurkissa olevaan Nesquickiin. Se oli kovemman makuista, ei ollenkaan ruotsalaisen pehmeää. Mutta oli sellaisiakin perheitä, joissa oli sokeritonta, leivontaan tarkoitettua Van Houtenia, mikä laittoi asiat laajempaan perspektiiviin ja muistutti siitä, että onni tai onnettomuus olivat suhteellisia käsitteitä..." Tämä kohta nauratti ja lämmitti ja mietitytti monella tasolla: lapsuuteni kaakao oli Van Houten, ja jollain tasolla kyllä tunnistan tuollaisen kaakaoluokkajaottelun(kin). 
Hienosti rakennettu ajankuvaus meille 1970-luvun lapsille: peloista, jonkinlaisesta yleisestä, kokonaisvaltaisesta turvattomuudesta kylmän sodan ilmapiirissä, siitä maailmasta jossa me olemme kasvaneet aikuisiksi. Ja mikä oikeastaan todella on se kuuma linja? Lämmin suositus! E-kirja

 Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa. Olen lukenut tämän kirjan joskus ikuisuus sitten, mutta mieleni teki lukea se uudestaan (yritän viritellä käsillä tekemisen intoa ja iloa, tarvitsen motivaattoreita!) Riinan avoliitto karahtaa julmasti karille, ja tilkkukurssi kansalaisopistolla merkitsee edes yhtä siideritöntä iltaa viikossa. Isän kaipuusta, miehen kaipuusta, itsensä ymmärtämisestä. Lempeästi kirjoitettu, väljästi Turkuun sijoittuva kertomus etenee kauniisti. Pidin ensimmäisellä lukukerralla, ja pidin edelleen, paljon olin unohtanutkin. E-kirja.

Kale Puonti: Kyttä ja kynämies - K1/J1 Vankilapaot. Pikemminkin podcast kuin kirja, mutta kiinnostava yhtäkaikki; pääseekö suomalaisesta vankilasta karkuun ja kuinka? Joustavaa ja joviaalia jutustelua. Äänikirja.

Göran Wennqvist, Tero Haapala: Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa. Entiset rikosylikomisariot kertovat poliisityöstä, sen muutoksista ja tunnetuista rikostapauksista, joita ovat olleet selvittämässä. Paikoin todella kiinnostava, paikoin varsin paperinmakuinen opus. Erityisellä kiinnostuksella kuuntelin uhrintunnistuksesta kertovia osioita - esimerkiksi 2004 tsunamin uhrintunnistusprosessia. Äänikirja.

Kaisa Ikola: Kaksi oikein yhteen. Jatko-osa Ikolan Oikein nurin -teokselle. Anni elää keski-ikää sinkkuna, ja saa kesävieraakseen ystävänsä Ninnin vaikeuksiin joutuneen teinin, joka pakottaa Annin takaisin käsityö- ja somemaailmaan omalla raikkaalla tulokulmallaan. Melkeinpä parempi kuin ensimmäinen osa, luin aivan yhdeltä istumalta (jos kohta olen tämän joskus aiemminkin jo lukenut, mutta kaipasin lisää jotain ihanaa luettavaa!) Suositus. E-kirja.

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori. Itä-Suomesta kotoisin oleva Aino on rakastunut kokonaisvaltaisesti Jussiin, ja lähtee kuukaudeksi tämän kotitilalle Varsinais-Suomeen testaamaan emännänpaikkaa. Kulttuuri- ja kielikynnys on ylittämätön, varsinkin kun kotitilalla on ihanan Jussin lisäksi tuleva puolimykkä appi, tämän täysin mykkä veli ja vähän unohduksiin jäänyt Jussin pikkuveli. Niin lämmin, hyväntuulinen, lempeä ja kertakaikkisen ihana kertomus idän ja lännen eroista, elämästä maalla, talossa jossa ei puhuta eikä pukahdeta. Luin ja toivoin, ettei tämä kirja loppuisi lainkaan. Suositus! E-kirja.

Tuija Lehtinen: Myrkky vesilasissa. Vannon aina ja joka kerta että en lue näitä Lehtisen dekkarityyppisiä Erja Repo -tutkii kirjoja. Ja sitten luen ja olen ihan että miksi ihmeessä? Lehtinen on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoistani, mutta dekkaristi hän ei ole. Valitettavasti. E-kirja.

Laura Pörsti: Antiliikkuja - miten liikunnan vihaaja yritti oppia liikkumaan. Esseetyyppisesti kirjoitettu, ilmava, samastuttava, kiinnostava, koukuttava kirja liikkumisesta, liikunnasta, urheilusta, kehollisuudesta - siitä kenellä on lupa liikkua ja millä ehdoilla. Heittämällä yksi parhaita liikunnasta ja liikkumisesta kirjoitettuja, lukemiani kirjoja. Ehkä pientä kritiikkiä antaisin kirjoittajalle oman itsensä määrittelemisestä: kilpailullista liikuntaa (kouluaikoina) harrastanut henkilö ei mitenkään voi olla täysin epäliikunnallinen. Hieno kysymys kirjoittajalta: kun meillä on ravitsemussuositus (pyramidi), liikuntasuositus (piirakka), niin miksi meillä ei ole myös kulttuurisuositusta? (tai luovuussuositusta) Tätä ajatusta jäin itse kehittelemään pidemmälle: meidän pitäisi jollain tavoin ruokkia sieluamme ja luovuuttamme, miksi siitä ei tosiaan ole suositusta, ja millainen sen pitäisi olla? Lämmin suositus - lue tämä, aivan erityisesti jos kaipaat pohdiskelevaa otetta liikuntaan ja jos koet olevasi antiliikkuja. E-kirja.

Alexandra Potter: Nelkyt ja nolla. Nellin elämältä on pohja pudonnut: yritys meni konkurssiin, ja samassa hötäkässä koti alta ja sulhanen viereltö - Nellin piti palata Kaliforniasta Lontooseen (ei sentään vanhempien nurkkiin!) vailla työtä ja ihmissuhdetta. Hauska, vauhdikkaasti etenevä, hyväntuulinen kertomus, eräänlainen Bridget Jonesin manttelinperijä (mutta mielestäni vähemmän ärsyttävä tyyppi!). Suositus kun kaipaat hauskaa luettavaa. E-kirjassa ainoa nahkea puoli oli se, että tarinaan oli ujutettu viitteitä, joihin pääsin käsiksi vasta kun kirja oli luettu viimeiselle sivulleen asti. (yritin kerran katsoa yhden viitteen, ja lukuohjelma tulkitsi asian niin, että olin lukenut kirjan loppuun asti. Kun lukuajasta on muutenkin tiukkaa, en sitten vilkuillut viitteitä sen enempää!) E-kirja.

Kale Puonti, Göran Wennqvist, Tero Haapala: Rikostutkijoiden matkassa. Todella kiinnostava podcat-sarja esittelee rikostutkintaa pintaa syvemmältä. Leppoisan ja asiallisen rauhallisesti etenevissä keskusteluissa tutustutaan mm. dna:n mahdollisuuksiin, uhrien tunnistamiseen ja muihin rikostutkinnan menetelmiin. Kiinnostava ja informatiivinen! Podcast/ Äänikirja.

 Jennifer Weiner: Sinä kesänä. Sinä kesänä kauan sitten on tapahtunut jotain, mikä heijastuu Daisyn turvalliseen esikaupunkilaiselämään paljon paljon myöhemmin. Weinerin näennäisen kepeissä kirjoissa on aina vahvaa kannanottoa. Suositus. Perinteinen paperikirja.

Anette de la Motte, Anders de la Motte: Kuolema Caprilla. Ruotsalainen matkailijaseurue saapuu Caprin saarelle nauttimaan juhannuksesta - vaan juhlan viettoa sekoittavatkin oudot aavistukset ja enteet, ja lopulta epäilyttävä ja epämääräinen kuolema. Kesäinen, leppoisa, huikeiden maisemien ja yltäkylläisten ruokien cozy crime. Oikein lukukelpoinen kesäkirja. Kirjapalvelun lukuaika oli taas loppumaisillaan - ja kaiken lisäksi juuri sillä hetkellä kun murhaaja oli paljastumaisillaan. E-kirja.

 Aino-Maria Tuuri: Menologeja - tutkimusmatka esivaihdevuosiin. Lempeästi kirjoitettu, monipuolinen, asiallinen, vahvan feministinen tietokirja (esi)vaihdevuosista. Olen ehkä hiukan liian "vanha" tälle kirjalle, vaikka en vielä(kään) koe vahvoja vaihdevuosien oireita. Hienoa että tämä kirja on kirjoitettu, meidän kaikkien pitäisi lukea tämä! Vahva suositus. Perinteinen paperikirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)