Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 9 - kesäkuun luetut

Kesäkuussa olin ensin töissä, sitten tuli juhannus ja alkoi loma.
Olin pitkin kevättä säästellyt virtuaalikirjahyllyssäni tiettyjä hyväksi arvelemiani kirjoja juhannusviikonloppuun, ja sen jälkeen olinkin sitten jotenkin tyhjän päällä.
Hirvittävä tilanne, kun ei tiedä mitä lukisi.

Kesäkuusta mieleen jäävät ainakin kuuntelemani kirjat Jari Saarion Soutaja, Mikko Paasin luolasukellusoperaatio Thaimaassa ja Jenni Jeskasen Venäjä-analyysi. Näistä suositukset Paasille ja Jeskaselle. 

Helena Wariksen Nuorgamin vesi kesti toisenkin kantamiskerran, hykertelin ja kävin jatkuvasti kävelyllä, että kertomus etenisi.

Multisilta yllätti: hänen jouluisen talviset tarinansa ovat mielestäni olleet korkeintaan vähän sinnepäin, nyt loikoilin tyytyväisenä riippumatossa jossain Vaasan saaristossa. 

Heidi Mäkisen Lääketieteen sanakirja on jo melkein hautautunut kesäkuisen kirjamäärän pohjalle, mutta sille myös suositus. 

Alla kesäkuun luetut käänteisjärjestyksessä, kesäkuun lopusta alkuun. Ja koko vuoden luetut löydät TÄÄLTÄ

**lukuaikani katkeaa virallisesti aina kunkin kuukauden loppupuolella, n.24-26. päivä. Yksinkertaisuuden vuoksi lasken lukuajan kalenterikuukauden mukaan.
Luin 140h

Leeni Peltonen: Daalioita ja sipulinvarsia. Uutena tyyppinä kotimaiseen hyvänmielenkirjallisuuteen ovat ilmestyneet siirtolapuutarhapalstan hankkivat keski-ikäiset naiset. Tässä kirjassa Iiris toipuu muutaman vuoden takaisesta avioerosta ruopsuttamalla uudella siirtolapuutarhapalstallaan. Kesäisessä kirjassa mielestäni aikajänne heittelehtii vähän hapuilevasti: välillä kuluu viikkoja (eli yksi viikko), välillä elokuuta tuntuu riittävän viikkotolkulla. Ja olen melko varma että uuni ilmestyi keskeneräiseen keittiöremonttiin, kirjan alussa uunia ei ollut. Mutta leppoisan kesäinen hyvänmielenkirja toimi juuri niin kuin piti: oli kesäinen ja hyväntuulinen olo. E-kirja, 8h.

Kirsi Pehkonen: Rahaa ja roskaa. Etsintätoimisto Siru Valpas -sarjan neljäs osa. Siru etsii käteistä rahaa ja hautamuistomerkkiä, ja lämmittelee lakanoiden välissä pistejahdissa. Hauska, suruton kesäkirja, hiukan kieli poskessa kirjoitettua cozy crimeä. E-kirja 6h.

Helena Waris: Nuorgamin vettä. Olen lukenut tämän kesäkirjana vuonna 2019, kesti oivallisesti toisenkin lukukerran, ja olen yhä samaa mieltä silloin kirjoittamastani. Paitsi että lisään vielä: veijaritarina, kasvukertomus. Arvioni vuodelta 2019:  Sekopäisen absurdi tarina Mikkestä, joka poikain lomareissulla saa älynväläyksen: Nuorgamista pitää kuljetuttaa jalkapatikassa ämpärillinen vettä Helsinkiin Havis Amandalle. Mikke itse ei ämpäriään kanna, vaan pysäyttelee kanssakulkijoita kantohommeleihin ja pyytää vielä palkkiota tästä kantamisesta. Sekopäisen naurattavan hauska tarina yhteisöllisyydestä, somesta, nykypäivästä, ihmisistä...Roadtrippi kuljettaa läpi ämpärihullun Suomen: herkullisia hahmoja löytyy joka niemestä ja notkelmasta: autiotilaa asuva Kristos, poliisi Mähönen ja moni muu kanssakulkija hykerryttivät. Löytyi kirjaston suositeltavaa luettavaa -hyllystä. Ehdottomasti heinäkuun valopilkku, lue tämä kun kaipaat hykertelyä, vähän äijämäistä huumoria ja annoksen ämpärisuomalaisuutta. Äänikirja, 9h.

Minna Mikkanen: Tuulentuomat. Sydänmaa-sarjan toinen osa (mitä sanoinkaan sarjoista? Kaikki kirjat kuuluvat nykyään johonkin sarjaan!) Kepeää kotimaista maaseuturomantiikkaa. Aleksi on  hiljattaisesta erosta toipuva, kahden pojan yksinhuoltajaisä, joka on päättänyt aloittaa uuden elämän Sydänmaan maalaiskylässä. Löytyykö uusi lempi vähän vanhemmasta puumasta vai poikien uuden leikkikaverin äidistä, ja mitä tekemistä tuulivoimapuistolla on Aleksin kanssa? Ihan sympaattinen, kesäinen pikkutarina. Luen kyllä sarjan seuraavatkin osat. E-kirja, 8,5h

Marke Talvi: Sutta ja sekundaa Kettukoskella. Kettukoski-sarjan neljäs osa. Tämä hiukan kieli poskessa kirjoitettu cosy crime-sarja on kyllä oivallisen humoristista luettavaa. Jos luvussa ei hiukan naidanatkuteta, niin johan on outo luku. Kun kaipaat rehtiä, hyvinkirjoitettua b-luokan cozy crimeä, tartu tähän sarjaan! (Vaikka väitän tätä b-luokan kirjallisuudeksi, tämä on oikeasti hyvin tehtyä! On käsittämätön taito tehdä hyvää b-luokkaa. Älä käytä aikaasi huonohin, valitse hyvää!) E-kirja, 6h

Minna Haapasalo: Puutarhasalaisuuksia. Tilkkuterapiaa -sarjan spinoff, Uusien alkujen koti -sarja (hirmuisesti kaikkia sarjoja nykyään!) on omalla tavallaan ärsyttävän kiehtova. Sarjan päähenkilö, Salla, saa minut lähes raivon partaalle epämääräisellä hipahtavalla leijailullaan, täydellisellä vastuuttomuudellaan ja haahuilullaan. Tässä kirjassa Sallan pihassa kuvataan alastomia miehiä (ja Sallaa), lapset kasvavat ja parisuhde on taas vähän hontelolla pohjalla. Lempeää, kesäistä (hiukan ärsyttävää) hyvänmielenkirjallisuutta. Luin melkein yhdeltä istumalta, kai sekin jonkinlainen suositus on. Sarja sijoittuu Turun seutuville, plussat vielä siitäkin. E-kirja, 9h

Maija Kajanto: Tilinpäätös.  Kajannon hyvänmielensarjat ovat onnistuneita, laadukasta kotimaista hyvänmielenkirjallisuutta. Tätä kirjaa olen jemmaillut virtuaalikirjahyllyssäni melkein kahden kuukauden ajan: päätin että tämä on kesälomakirjani. Puistokadun pesula -sarjan kakkososa kertoo lomatetuksi joutuvasta ja tyhjässä parisuhteessa kärvistelevästä kirjanpitäjä Assista, joka joutuu siskonsa kanssa tyhjentämään itselleen tuntemattomaksi jääneen isoisän kuolinpesää. Leppoisassa hyvänmielenkirjassa retkeillään, pohditaan parisuhdetta ja vanhenenvan ihmisen oikeuksia omaan elämäänsä. Kun kaipaat kepeää luettavaa, suositus! E-kirja, 8,5h. 

Annika Hyvönen: Jari Saario - soutaja. Tykkään lukea matkakirjoja, luen mieluusti purjehduskirjoja ja ylipäätään erilaiset extremesuoritukset kiinnostavat. Olisin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta, varsinkin kun olin juuri kuunnellut oivallisen extreme-urheilijan elämäntarinan (Mikko Paasin luolasukellukset!) - mutta ei. En lämmennyt tälle elämäntarinalle. Yksinpurjehduksissa, vuorikiipeilyssä, monessa muussa extremelajissa minua kiehtoo erityisesti lajin toteuttajan kurinalaisuus, järjestelmällisyys ja suunnitelmallisuus. Tästä kirjasta ei sellaista vaikutelmaa tullut, pikemminkin päinvastoin. Ehkä olen väärässä. Joka tapauksessa, tässä kirjassa (tai tällä tavalla) kuvattu tyyppi ärsytti minua ja hänen soutu-urakkansa vaikutti pikemminkin holtittomalta kuin sankarilliselta saavutukselta. Ihmettelen vähän lukuaikapalvelun yltiöpositiivisia arvosteluja tälle kirjalle. Äänikirja, 6h. 

Ilona Tuominen: Ajatusremontti. Väljästi Turkuun sijoittuvan Kortteli-sarjan neljäs osa. Miisasta on tullut Poppelin taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja haastavan paalutus- ja julkisivuremontin ajaksi. Kesäinen, hiukan ennalta-arvattava hyvänmielenkirja piti mukavasti otteessaan, mielestäni parempi kuin edellinen osa. Henkilögalleria on laaja, ja muistan hiukan huonosti aiemmat tapahtumat, mutta varsin lukukelpoista kotimaista hyvänmielenkirjallisuutta. E-kirja, 11,5h.

Johanna Elomaa: Sukellus valoon - Mikko Paasi ja uskomaton pelastusoperaatio. Luin Hesarista muutaman jutun luolasukelluksesta ja ne ahdistivat, sitten törmäsin lukuaikapalvelussani Mikko Paasin elämäntarinaan ja päätin lukea sen, ahdistuksen ja suljetun tilan kammon uhallakin. Kirja oli hyvin rytmitetty ja kirjoitettu elämäntarina, luola-ahdistusta tai suljetun paikan kammoa ei tullut, ja kävin kävelemässä aika ponnekkaasti että sain kuunnella tarinaa eteenpäin. Paasi oli mukana pelastusoperaatiossa  Thaimaassa 2018, kun joukkueellinen juniorijalkapalloilijoita oli eksynyt tulvivaan luolastoon. Mielenkiintoista - välillä tuntuu siltä että lapsuudessaan levottomista pojista saattaa kasvaa todella kurinalaisia seikkailijoita. Luolasukellus ei ole hutiloivien rämäpäiden juttu; ikään kuin tällaisen kurinalaisen ja tarkkuutta vaativan lajin kautta ihminen maadottuisi, jotenkin lääkitsisi itse itseään. Suositus! Äänikirja, 7,5 h.

Jenny Colgan: Tervetuloa Kuppikakkukahvilaan! Olen joskus päättäväisesti päättänyt, etten enää ikinä lue Colgania, kun jotkut hänen kyhäelmänsä ovat aika naiiveja. Tämä opus pompahti suosituksiini tavantakaa ja päätin välikirjamielessä antaa sille mahdollisuuden. Työstään ja parisuhteestaan irtisanottu Issy päättää perustaa Kuppikakkukahvilan isoisänsä perintöä kunnioittaen. Ihan sympaattinen hyvänmielen kirja, ei niin naiivi kuin moni Colganin muu kertomus. E-kirja, 15 h

Jenni Jeskanen: Venäjä on toista maata. Jeskanen on ollut Helsingin Sanomien kirjeenvaihtajana Venäjällä 2021-2024, kirjassa on kuvauksia sodanajan Venäjästä, yrityksiä selittää ja ymmärtää tuota kummallista maata, nähdä asiat länsimaisin silmin. Asiallinen, sujuva (kuten toimittajien kirjoittamat kirjat yleensäkin!), kiinnostava ja Venäjä-todellisuudessaan hiukan ahdistavakin. Miten niin nopeasti siellä on voinut tapahtua sellainen taantuma, miten paikalliset ihmiset arkeaan elävät? "Venäjää ei voi järjellä ymmärtää" on joku suuri ajattelija joskus todennut - ja on oikeassa. Lämmin suositus tälle, mikäli 2020-luvun Venäjä mitenkään kiinnostaa - aloin aika ponnekkaasti käydä kävelyllä että sain kirjaa edistettyä. Äänikirja 8h.

Tiina Lifländer: Merta edemmäs. Sini lähtee vähän ex tempore -tunnelmissa Walesiin nauttimaan merestä ja luonnosta. Töissä on rankkaa ja parisuhde on vaivalloinen, mutta onneksi majatalon kautta löytyy juttu- ja treffiseuraa, uusia ystäviä ja jonkinlaista sivutyötäkin. Hyvänmielenkertomus kuljettaa vähän erilaisiin maisemiin ja sääolosuhteisiin, tykkäsin. E-kirja, 8 h.

Anne Halonen: Jotain omaa. Kun Venla ei voi saada lasta, hän voi ainakin hankkia siirtolapuutarhamökin. Kesätunnelmainen kirja tämäkin, puutarhanhoitoa, parisuhdevaikeuksia ja kipeäätekevää lapsettomuutta, silti samalla kesäistä, mustikkapiirakantuoksuista. Hyvänmielen kirja hyrisytti kesäisenä viikonloppuna minut melkein lomatunnelmiin. E-kirja, 9h.

Jenni Multisilta: Kesäkämppikset. Ihanalle syrjäiselle Merenkurkun mökille on osunut tuplabuukkaus. Sekä Serena että Leo aikovat viettää kesän yksinäisyydessä ja omassa rauhassaan, rakkaan harrastuksen parissa. Suloisen kesätunnelmainen, merellinen ja hiukan ennalta-arvattava sympaattinen hyvänmielen kirja. Ajauduin ihaniin kesätunnelmiin ja olisin vain lukenut ja lukenut ja kiikkunut henkisessä riippumatossani. E-kirja, 11 h

Vera Miettinen: Kiinteistökuningatar Kaisa Liskin taistelu. Olipa kyllä melkoinen tyyppi ja melkoinen tapaus! En varsinaisesti ole missään välissä seurannut Liskin telkkarisarjaa, saati hänen tarinaansa muutenkaan, mutta päädyin jostain syystä kuuntelemaan tämän oikeusjutun. Aikamoinen persoona kyllä, häikäilemätön lienee hyvä sana. Äänikirjasta kiinnostavan tekivät autenttiset oikeudenkäynnin nauhoitteet. Äänikirja, 9h

Heidi Mäkinen: Lääketieteen sanakirja. Tässä oli jotain samaa kuin juuri lukemassani Anne Tylerissä - tavallaan ei tapahdu oikein mitään, ja silti tapahtuu - otteita elämästä, arjesta, olemisesta. Perhe, jossa yritetään elää yhdessä, mutta ei olla oikein yhteydessä, jossa rakastetaan, mutta ei oikein osata kohdata, olla läsnä, kuulla. Tarina kerrottiin eläköityvän lääkäri-Hilpan ja hänen tyttärensä Helmin näkökulmista. Jotenkin lakonisen lempeä kertomus vähän dysfunktionaalisesta perheestä ja kissasta nimeltään Musti. Suositus! E-kirja, 8h.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 8 - kirjallisuusmouhaus

Sastamalan (aiemmin Vammalan) vanhan kirjallisuuden päivät ovat vuosikausia kuuluneet kesäohjelmistoomme. 

Tai oikeammin, se on ollut Lehtorin ja hänen lapsuudenperheensä kesähuvia lähes tapahtuman alkuajoista asti. 
Ja joskus nuorena seurustelukumppanina (tai morsiamena, en muista varmasti) olen päätynyt mukaan perheretkille.

Ihan aina en ole mukaan päässyt: välillä on ollut pieniä lapsia ja välillä töitä. Koska sinnehän mentiin - silloin kun appi oli vielä voimissaan - heti perjantaiaamuna, niin että oltiin ovenraossa valmiina heti kun tapahtuma alkoi.
Takaovella, ei etu-, koska sillä tavalla pääsi taaempaan saliin ensimmäisten joukossa tutkailemaan tarjontaa.

Appiukko keräsi Waltarin ensipainoksia ja yhtä nuortenkirjasarjaa ja jotain ja jotain ja jotain, mitä en enää muista.
Anoppi keräsi mitäsenyttaasolikaan ja Lehtori puolestaan jotain muuta, ja joillekin tutuille piti etsiä  myös jotain.

Kotimatkalla käytiin sitten läpi hankittu saalis ja harmiteltiin kaikkea sitä, mitä ei ostettu. 

Minulle ei oikein vieläkään ole valjennut ensipainoksen omistamisen autuus, huolimatta ahkerasta siedättymisestä sille. 
Sama tarinahan se kait on, painoksesta riippumatta.

Enkä osaa muutenkaan kirjoihin suhtautua keräilykappaleina. 
Nykyisellään olen ylipäätään vähän kahden vaiheilla kirjojen omistamisen suhteen. En oikeastaan juuri tällä hetkellä halua ostaa tai omistaa enempää kirjoja.
Paitsi lomakirjoja haluan omistaa: pokkareita. Sellaisia jotka voi taittaa selästään auki ja kääntää koirankorvan kirjanmerkiksi.

Kun lapset olivat vähän isompia, mentiin sinne porukalla.
Välillä kahdella autolla niin että mukana oli minunkin perheväkeäni. Kerran lapsia haastateltiin paikallislehteen: kaikki esittelivät ylpeänä ostoksensa, osalla taisi olla signeerauksineen. 
Olen minäkin sieltä kaikenlaista luettavaa löytänyt, ei sillä.
Mukava kesäinen perinnehän se meille on.

*

Tänä vuonna olin vähän nahkea lähtemään. Edesmenneen appeni sanoja lainaten: emmä tarvitse kirjaa, mulla on jo yksi. 

Lähdin kumminkin Lehtorin ja Isoveljen seuraksi.

Minulla ei ollut mitään etsittävää, ja huomasin, etten pysty keskittymään myyntipisteisiin ilman selkeää hakutavoitetta. Kirjoja ja ihmisiä oli liikaa. 

Ja sitten alkoi vähän ärsyttää. 

Siellä ei oikeasti ollut minulle yhtään mitään.
Hyllykaupalla oli sotahistoriaa, neukkuhistoriaa, lottahistoriaa, keltaista kirjastoa, finlandiavoittajia, mitä vain Kunnon Kirjallisuutta. Dekkareita oli, sarjakuvat ja lastenkirjat olivat ilmestyneet valikoimiin. Ja scifi ja fantasia! 
Mutta kaikki hyvänmielenkirjallisuus puuttui. 

Joku jossain on sitä mieltä, että jopa scifi ja fantasia ja dekkarit ovat enemmän kirjallisuutta ja salonkikelpoisempia kuin hyvänmielenkirjallisuus. 

Sitten mouhosin siitä Lehtorille. Että on se kumma juttu, koska dekkarit ovat ihan yhtä ennustettavia ja tavallaan omaa muototyyppiään noudattavia kuin hyvänmielenkirjatkin, ja silti niitä pidetään jotenkin laadukkaampina ja uskottavampina. 
Hyvässä hömpässä on aina jokin ihmisyyttä kasvattava, yhteiskunnasta tai ihmisyydestä kertova elementti, ei pelkästään se että ah! he rakastuvat toisiinsa. 
Valitin että olen patriarkaatin uhri.
Lehtori tarjosi kaffetta ja pullaa ja sanoi, että ihan kohta lähdetään kotiin. Ei tartte olla koko päivää. 

*

Lehtori oli ainoa, joka teki ostoksia.
Minä ja Isoveli totesimme, että maailmassa on paljon sellaisia kirjoja, joita tekisi mieli vähän lehteillä, hiukan lukaista, mutta ei ehkä edes lukea kokonaan, saati omistaa.

tätä olisin voinut silmäillä

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 7 - intensiivinen katse

 Menimme yhtenä päivänä bussia odotellessamme pikkukauppaan haahuilemaan. Lehtori alkoi täyttää koria jollain eksoottisella ja jännittävällä ja minä tiirailin kylmähyllyjä eksoottisella silmällä minäkin.

Myyjä tuli luokseni ja otti tiivistä katsekontaktia: voinko auttaa?

No me tässä nyt vähän katselemme ja haaveilemme.

Myyjä tuijotti katsoi yhä intensiivisesti ja tiukasti ja minulle tuli sellainen olo, että pitäisi kääntää punttisalikassi nurin ja vakuuttaa etten ole työntänyt salipöksyihini mitään kauppiaalle kuuluvaa.

Saanko kysyä jotain? Ootko neulonut ton sun paidan itse? (tiivis katse)

Ööh, joo. 

Toi lanka. Mä oon välillä ollut lankakaupassa tuuraamassa, on kiva nähdä miten toi lanka asettuu neuloessa. Sehän on semmoinen liukuvärjätty puuvillalanka, eikö ookkin? Kun siitä kerästä ei oikein voi päätellä miten se raidoittuu. Käy vaikka näyttämässä tota sun paitaa siellä. (tiivis katse)

No mä en kyllä oo niin taidokas kutoja. Mutta joo. 

Olet sä. Niistä olis kiva nähdä tuo paita. (tiivis katse)

Vilkaisen pyykkäyksen venyttämää ja vanuttamaa, suunnilleen muodottomaksi muuttunutta kesäneulettani. Ei. Kenestäkään ei ole kiva nähdä tätä paitaa, hyvä kun kehtaan siinä kulkea julkisesti. 

Ööh, kiitos. Kai. Ehkä mä käyn. 

liekö oliivin kukka?

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 6 - taiteilijapariskunta

Bongasin kaupungin tapahtumasivuilta Suti, skumppa ja safka -nimisen tapahtuman.
Ajattelin, että siinäpä ainakin seikkailu! Kun hätinä osaan piirtää, ja maalaamisesta en tiedä mitään.
Sanoin siitä Lehtorille, joka täydeksi yllätyksekseni halusi hänkin lähteä mukaan.

Menimme siis maalauskurssille.  Ja syömään. Ja hiprakoitumaan.

En ehkä ihan vielä varaa galleriaa.

Laitoin aikaansaannoksemme telkkarihuoneeseen, kahvipensaan katveeseen. Illansuussa istuskelimme siellä, ja totesimme yhdessä, että kun ne siellä pensaan takana ovat, kun vähän kallistaa päätään ja siristää silmiään, niin ihan taiteeltahan nuo näyttävät.

Lehtori oli sitä mieltä että olemme nykyään taiteilijapariskunta, vähän niinkuin Karl ja Karin Larsson. 

Minä sanoin, että en halua olla ne. Vaan se mikäsenniminyttaasolikaan Sulo ja Joku. (noniin, ne olivat oikeasti Sulho Sipilä ja Greta Hällfors-Sipilä)

Päätimme että perustamme ateljeen meidän takahuoneeseen (se on vähän tuuliajolla koko huone) ja alamme pitää siellä kultturelleja illanviettoja, lausua runoja, laulaa (harmi kun flyygeli vietiin pois!) ja pitää intelligenttiä debattia. Ja tietysti myös taiteilla. 

Myöhemmin illalla hoksasin että voisimme olla myös Alvar ja Aino Aalto. Kyllä sekin kävisi.

kultturellit illanvietot ateljeessamme

*

Opettelen ehkä ensin käyttämään värikyniä ennen kuin jatkan sivellinhommissa

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 5 - vielä juhannuksesta

 Juhannuspäivänä - siis ennen kuin lomani oli edes alkanut - aloin jo olla terveellisen pitkästynyt.

Jotain tekemistä pitäisi keksiä.

Aloin tutkia kaupungin tapahtumasivuja.

Päädyimme aikamatkalle yhteen lempimuseoistani - Luostarinmäelle.

Museota on viime vuosina uudistettu, kohennettu ja laitettu niin etten meinaa entisekseen tuntea. Se on aiempaa elämyksellisempi ja helpommin lähestyttävä.

Olin nuoruusvuosina kesähommissa Koiramäen lasten kaupunkikierroksella - lasten opastetulla kiertoajelulla Turussa, ja Luostarinmäellä tuli käytyä parhaimmillaan kahdesti päivässä. Se on kuin kotoisa pieni kylä jossain mieleni liepeillä.

Katselimme pihoja ja taloja sen minkä huvitti. En viitsi kierrellä siellä kartan kanssa, menen vain aina minne sattuu huvittamaan.

Mansikkakarkkitruutin ostin, vaikka eivät ne karkit ole enää entisenlaisiaan. Ennen olivat kovia ja hyviä. Nyt ovat pehmoisia ja pieniä. 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 4 - Hashimin kyyhky(slakka?)

 Muistanette tarinan rinkulasta?

Kyseessähän oli Hashimin(*) kyyhky - toivottavasti ressukkaa ei enää odotella kotiinsa. 

Yhtenä aamuna aamulenkillä - vaikka kuuntelin äänikirjaa - kuulin jyhkeän viheraidan takaa suloisen pulleaa ja tomeraa kujertelua.
Yritin ensin kurkkia aidan sisään, mutta kujertelu tuntui tulevan muualta, eikä aidasta.

Ja sitten tajusin!
Aidan takana on luultavasti kyyhkyslakka!

Olin jo kokonaan unohtanut kyyhkyt ja kyyhkyslakat ja viestikyyhkyjen salaiset viestit ja kaiken.

Nyt pitää kohtapuoliin tehdä seuraava aamulenkki niille kulmille ja vahvistaa havainto. 

rinkula

Oli kyllä jotenkin todella suloisen pulleaa se kyyhkyjen kujertelu. Teki mieli jäädä niille sijoilleen kuuntelemaan.

----

(*)tästä sikisi perheeseemme Vakavien Asioiden Koodi: Hashimin kyyhky on kuollut. Lause edellyttää välitöntä kokoontumista talouden keskiympyrässä tiedotustilaisuutta varten, ja sitä saa käyttää vain Äärimmäisissä Vakavissa Tilanteissa. Toistaiseksi ei ole ollut yhtään semmoista.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 3 - juhannustuumailuja

 Myöhässähän tämä tietysti on. Juhannus tuli ja meni.

Mökittömän juhannus on kuulemma yhtä ankea kuin perheettömän joulu. 
En tiedä.

Miten osaisin mökkiä kaivata, kun en sellaista koskaan ole omistanut, tai sellaisella aikaani viettänyt. 
Minusta mökkeily on välillä vähän kummallinen konsepti, jossa on kaikenlaisia mökkikohtaisia outoja sääntöjä ja tapoja, joiden hetteikköön voi huomaamattaan valahtaa.

Minun kaupunkijuhannuksessani oli

- aamukävely hiljaisten lähiöiden läpi, kesämekossa ja sandaaleissa
- aamukiipeily hiljaisella hallilla
- oikutteleva tiskikone
- käsintiskiurakka
- korjaantunut tiskikone (tietysti vasta sitten kun tiskit oli jo tiskattu ja laitettu koneeseen kuivumaan!)
- uusia perunoita ja savukalaa
- englantilaista kuohuviiniä (!!!!)

Huomioita:
Onnistuin ostamaan itselleni oikein hyvät sandaalit ihan vahingossa. Ja kesämekon myös. 
Juhannusaaton aamu oli ensimmäinen sellainen aamu, jolloin laitoin ihan vain kesävaatteet ylleni.
Yhdellä työpisteistäni on niin viileä ilmastointi, että vallan pitää olla kunnon vaatteissa, ei missään kesämekossa. Nyt oli vapaapäivä! Ja kesä! Ja lämmintä!
Oli ihan käsittämätön nautinto lähteä maailmalle paljain käsivarsin ja säärin.
Ajattelin, etten käytä koko kesänä yhtään mitään muita vaatteita. Ikinä.

Englantilainen kuohuviini! Näimme uutisissa jutun englantilaisista viiniviljelmistä, ja minulle tuli älli että maistellaan mekin niitä.
Alkossa myyjä osasi suositella hyvänhintaista ja kuulemma aivan shampanjatasoista kuohujuomaa.
Oli kuulkaa hyvää. (vaikka en siitä shampanjahommelista ole ihan varma, kun olen niin vähän sitä juomaa maistellut. Ehkä kaksi kertaa.)

Smetana. Älkää hyvät ihmiset ottako uusien perunoiden kanssa voita. Ottakaa smetanaa.

 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 2 - väärään suuntaan

 Olen yrittänyt kävellä vaihtelevalla menestyksellä joka päivä edes jonkinmoisia matkoja.

Yhtenä päivänä lähdin kävellen keskustaan, kirjastoon tai jotain.

Kuuntelin onnellisena äänikirjaa ja tepastelin menemään, kun yhdessä risteyksessä pari täti-ihmistä alkoi huitoa minulle.

ei Vartiovuoren- eikä Kupittaanpuisto

Pysäytin kirjan ja kysyin että mikä hätänä.

He kysyivät, että onko edessä oleva puisto Vartiovuoren puisto.

Käännyin katsomaan puistoa, jonka läpi olin juuri tullut.
No, ei. On Kupittaan puisto. Että ovat jo tulleet ohi siitä. Pitää kääntyä ympäri. (mitä ihmettä Vartiovuorella voisi olla niin kiinnostavaa että tädit sinne haluavat?)

Pitäisi päästä kuulemma Ursininkadulle. (luostariin menossa siis!)

Päässäni pingispallot ja biljardipallot alkoivat törmäillä toisiinsa aivan vimmatusti. Olen itsekin aina eksyksissä, enkä todellakaan ole minkäänlainen reitittäjä saati opas. Hyvä kun pystyn itse suoraa tietä kulkemaan ja löytämään jotenkuten perille.
Sen verran kumminkin olin kotikaupunkini kartalla, että olin melko varma asiastani: Te olette kuulkaa nyt ihan väärällä puolella kaupunkia. Ootte just kääntäneet selkänne Ursininkadulle. (miksi ihmeessä karttasovellus opastaa sinne Vartiovuoren läpi, ei mitään järkeä?)

Että minä menisin nyt tästä tuonne, mäkeä ylös ja mäkeä alas ja kohti Kauppatoria ja sieltä sitten uudet suuntimat sinne Ursininkadulle.

Niin kun pitäisi löytää sinne nunnaluostariin, ollaan siellä yötä.

Arvasinkin sen, on kuulemma viehättävä ja viihtyisä paikka.

Ja rauhallinen. Ja aamiainen. Ja edullinen.

Kysyin, olivatko tädit tulleet keskiaikapäiville. Eivät kuulemma, ihan muuhun tapahtumaan. Mutta voisihan sielläkin käydä jos ehtii.

Keskiaika alkaa torstaina, sikäli kun itse tiedän. 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 1 - kerrostalokyttääjä

 Katselin yhtenä iltana ikkunasta. Läheisen tien viherkaistalla pyllyili melkoinen joukkio ihmisiä, ja rupesin oikein seuraamaan, että mitä siellä on meneillään.

Näyttivät noukkivan jotain. Oli pussia ja purnukkaa.

Huikkasin Lehtorille, että mikä ihmeen lauma tuolla pööpöilee. Mitä tuossa viherkaistalla kasvaa, ja liekö se ensinkään syömäkelpoista tai syötäväksi tarkoitettua?

Lehtorikaan ei tiennyt.

Seuraavan aamun aamulenkki piti kierrättää sitä reittiä. Oikein hidastin kurvissa ja jäin tarkastelemaan pöpelikköä.

Täydessä kukassa olevaa ruusupensaikkoa.

Olisivatkohan keränneet ruusunlehtiä johonkin ruusuveteen?

Varsin pitkällä kesäkuussa

 Kesäkuun alku lannisti minut oikein kunnolla: työaikataulut muuttuivat, työparit muuttuivat - ja olin iltaisin työpäivän jälkeen aivan puhkipoikki. 

Ja nyt on loma!

Kuulun firmassa niinsanottuihin pitkälomalaisiin.
Se tarkoittaa viittä lomaviikkoa. Sen lisäksi olen kevään mittaan puskenut viikon verran ylimääräisiä töitä.
Kuusi viikkoa!

Tajusin sen kunnolla vasta juhannuksen aatonaattona, kun väkertelin sähköpostiini poissaoloviestiä.

Olen poissa pelipaikalta koko heinäkuun!

Kun vielä saan kaikki vuoden aikana pollajukeboksiini kertyneet muskarilaulut siivottua, on elämä yhtä silkkiä vaan. 

*

Minulla on luonnollisesti lukuisia suureellisia lomasuunnitelmia.

1. Aion käydä punttisalilla. Ja kävelemässä. Ihan pakko. Olen treenannut käsittämättömän laiskasti, ja sen huomaa erityisesti kiipeilyhallilla.
Olen kadottanut kokonaan jalkani. Saatan seistä tukevasti otteella jolta pitäisi pystyä ponnistamaan jalan päälle ylemmäs päästäkseen. 
Toiveajattelua.

Minun on saatava itseni sellaiseen kuntoon että pystyn
- istumaan välillä lattialla (työjuttu)
- kävelemään muutaman tunnin yhtä kyytiä (työjuttu)
- ponnistamaan jalan päälle (vapaa-aikajuttu)

Aion myös kiipeillä, mutta siitä pitää enimmäkseen siskoni huolen, niin että se ei varsinaisesti ole erillinen lomatavoite.

2. Aion olla luova. Aion kirjoittaa tai maalata kiviä tai piirtää tai mitä vain luovaa.
Ostin itselleni kivienmaalausvälineet, enää puuttuvat kivet (ks. edellinen kohta, kävelylenkit!)
Ostin myös oppaan lastenkirjan kirjoittamisesta.
Ja olen opetellut piirustelemaan jonkinmoisia kuvantapaisia.
Ehkä kirjoitan blogia. En tiedä.

materiaalia syksyn hommeleihin
kun piirtää itse, ei tule tekijänoikeusongelmia
mutta tulee outoa jälkeä

3. Aion kutoa.
Olin pitkään kutomatta, kun minulla oli työn alla melkein vuoden ajan jotenkin työläs raitapaita, ja lykkäsin ja lykkäsin sen päättelyä.
Nyt patoutuneet kutomisturhaumat purkautuvat kerralla: minulla on työn alla kolme neuletta yhtäaikaa. Ainakin riittää tekemistä.
edit: niitä on neljä! Neljä keskeneräistä neuletta!!

4. Aion lukea.
Mutta se on niin itsestäänselvää, ettei se oikeastaan edes ansaitse omaa mainintaansa.
Olen säästellyt kevään aikana muutamaa kirjaa ihan vartavasten odottamaan loman alkua. Nyt on niiden aika.
Ja aion ehkä käydä kirjastossa lukemassa semmoisia kirjoja, joita ei kannata kantaa kotiin. 

5. Aion seikkailla.
Muutama vuosi sitten ostin kivan Marimekon laukun, jolle ei kumminkaan löytynyt oikein kunnon käyttöä. 
Ja nyt yhtäkkiä se ilmotti olevansa Tämän Kesän Seikkailulaukku.
Kun työvuoroni juhannuksen aatonaattona päättyi, hautasin työkamani takahuoneen uumeniin ja pakkasin Seikkailulaukun odottamaan kesän seikkailuja. 
Siinä kulkevat muistikirja, kynät ja piirustuspaperit, kirjakin jos niikseen tulee. 
Harmistus on tietysti se, että punttisalikamat eivät siihen mahdu, mutta ehkä selviän jotenkin.

jännitän, aukeavatko juhannuspionit

Harmikseni tajusin myös, että kesääni vääjämättä kuuluvat edelleen kissojen ja nyt myös ihmisten ruokinta. Sekä yleinen taloudenpito.
Valvoin yhden yön miettimässä, mitä söisimme kesällä.
Probleemahan on se, että työkaudella syömme Lehtorin kanssa töissä eväitä, mutta nyt ei ole töitä eikä siis eväitäkään. 
Tajusin että tiedän nykyään ehkä kaksi ruokalajia: Lihapullat ja Juttu (uunifetapasta), ja niillä ei kovin pitkälle pötkitä.
Millä ihmeellä olen kyennyt huoltamaan ja ruokkimaan pienen suurperheemme silloin kun nuorisoa vielä pyöri nurkissa, en ymmärrä.

jatkuva ulkona syöminen ei ehkä ole ratkaisu

Kohti kaupunkijuhannusta!

Toukokuun luetut

Toukokuu oli hyvä lukukuu, luin monipuolista ja monenlaista. Erityisesti pidin kuuntelemistani äänikirjoista: Matkalla islamilaisessa Suomessa sekä Kenen Kalevala - nämä herättivät monenlaisia pohdintoja ja keskusteluja Lehtorin kanssa. 

Suositus myös Päivi Alasalmen Unelmien pankkiryöstölle ja Emma Alftanin Syteen tai saveen kirjalle.  

Toukokuun luetut, lukutunnit 104,5 h.

**lukuaikani katkeaa virallisesti aina kunkin kuukauden loppupuolella, n.24-26. päivä. Yksinkertaisuuden vuoksi lasken lukuajan kalenterikuukauden mukaan.

Anne Tyler: Kolme kesäkuun päivää. Tylerin kirjat ovat otteita ihan tavallisesta arjesta, elämästä jossa ihmiset eivät aivan kohtaa toisiaan eivätkä omaa rikkonaisuuttaan. Kirjoissa puhutaan ohi toistensa, eikä niissä varsinaisesti tapahdu mitään suuria asioita - ja silti ne ovat hienoja lukukokemuksia. Tässä tarinassa eletään kolme kesäkuun päivää kiikkerän eroperheen elämää. Aikuisen tyttären naimisiinmeno saa vanhemmat hetkeksi saman katon alle. Vanhempien keskinäinen suhde on sekava, samoin äiti Gailin suhde tyttäreensä. Suositus tälle verkkaisen kesäiselle tarinalle! E-kirja, 5h.

Hanni Maula: Teetä ja teräaseita. Teki mieleni jatkaa cosy crimen parissa. Ikääntynyt kirjastotäti Helvi ja ärhäkkä puudelinsa jatkavat pikkupaikkakunnan erikoisten rikostapahtumien parissa. Tällä kertaa haavissa on ympäristörikos ja useampia epäilyttäviä onnettomuuksia - vaiko murhia? Rennonletkeää luettavaa. e-kirja, 9h

Marko Juntunen: Matkalla islamilaisessa Suomessa. Sosiaaliantropologinen (?) tapaustutkimus siitä, millaista on arkitodellisuus islamilaistuvissa lähiöissä, tarkastelukohteena Turun Varissuo ("Vakke"). Ehkä hiukan epätasainen, mutta todella kiinnostava kokonaisuus monikulttuurisesta arjesta lähiöissä, historioista, joita niissä asuvat ihmiset kantavat mukanaan ja näiden historioiden mukanaan tuomista todellisuuksista. Suositus kaverilta. Avasi silmiä ja antoi uusia näkökulmia. Äänikirja, 9h.  

Päivi Alasalmi: Unelmien pankkiryöstö. Lystikäs ja rennonletkeä tarina kahdesta vähävaraisesta, keski-ikäisestä täti-ihmisestä ja rahapulasta. Mikäpä sitä muukaan ratkaisuksi kuin pankkiryöstö? Oikein mainiota hyvänmielen hykerryttävää kirjallisuutta! E-kirja, 5h.

Sho Ishida: Lääkkeeksi määrätään kissa. Tämä kirja puikahtelee puheissa ja suosituksissa oikealta ja vasemmalta. Luin. Ihan söötti satu, maaginen realismi lienee genrensä. Aika kissamainen. En lämmennyt mitenkään erityisesti. E-kirja,7,5 h

Juha Hurme: Kenen Kalevala? Kirjan esittelytekstistä: "...kirjallinen ruumiinavaus Kalevalalle on kulttuurinen ja poliittinen kauhukertomus siitä, kuinka elävä karjalainen perintö muumioitiin pyhäksi suomalaiseksi kirjaksi." Kiinnostava, metkan sarkastinen /ironinen. Kuuntelin kirjan, mutta en pysty mitenkään sitä referoimaan. Kävimme Lehtorin kanssa (taas kerran) useampia keskusteluita kansallisuusaatteesta, sen poliittisuudesta ja ties vaikka mistä - miten laskelmoitua meidän "suomalaisuutemme" oikeastaan onkaan. Äänikirjan lukija oli vähän verkkainen, ajatus lähti välillä harhailemaan, mutta aihe jäi kiinnostelemaan edelleen. Suositus, jos aihealue vähääkään kiinnostaa. Äänikirja, 6,5 h

Lucy Diamond: Salaisuuksien Pariisi. Iäkäs, pahantuulinen, kyynistynyt taiteilija haluaa elämäntarinansa kirjaksi, kostokirjaksi kaikkein mieluiten. Tehtävään palkataan hyväsydäminen toimittaja Jess. Kummallakin naisella on tai on ollut elämää Pariisissa, salaisuuksia ja kipukohtia, kirjatyöskentelyn myötä naisten polut risteävät. Lopputulos on aikalailla odotettu ja kuviteltavissa, mutta tarina kantoi ja jollain tavalla piti otteessaan. Ei suurta kirjallisuutta, mutta oikein lukukelpoista hyvänmielen tarinaa. E-kirja, 14 h.

Faith Hogan: Kirjakaupan naiset. Robyn on halunnut perustaa kirjakaupan pieneen irlantilaiskylään. Joyn ranskalainen taidekauppiaspuoliso menehtyy ja jättää testamentissaan taulun toimitettavaksi Irlantiin. Naisten tiet kohtaavat. Perusjuoninen hyvänmielenkirja vei kuitenkin mukanaan ja oli varsin lukukelpoinen. E-kirja, 10,5h

Gillian Harvey: Linna Ranskasta ja menoksi. Söötti perusjuttu: unelmien linna Ranskasta, lapsihaave ja muutama muu juttu kohtaavat matkan varrella vaikeuksia, onneksi parisuhde ja linna pelastuvat, ja lapsikin saadaan aikaan. Perushöttöä, ei ota eikä anna. E-kirja, 9h

Tapio Lehtinen, Ari Pusa: Kippari Lehtinen ja uusi sukupolvi - purjehtien maailman ympäri. Tykkään yleensä matkakirjoista, ja pyöräily- ja purjehduskirjoista aivan erityisesti. Olen lukenut Lehtisen aikaisempia purjehduskirjoja, mutta tämä oli kyllä auttamattoman tylsä. Purjeita purjeiden perään. Tavallaan on hyvin ymmärrettävää, että kun matkaa tehdään joukkueena ja tiiminä, on paljon vaikeampaa kertoa tunteista, tapahtumista ja tunnelmista, ja tietysti purjehduskilpailussa eniten merkitsevät purjeet, mutta silti. Olisin kaivannut enemmän muuta kuin purjeita. Loppusuoralla sentään välillä syötiin ja juhlittiin, muuten enimmäkseen vain reivattiin. Meinasin moneen kertaan jättää kesken, mutta purjehduksen valmistelu oli vienyt niin pitkälti kuunteluaikaa, etten enää raaskinut lopettaa vaan sinnittelin loppuun asti. Äänikirja, 12 h

Hanna Velling: Kesälaineita. Kampaajana työskentelevä Kirsikka hangoittelee hiljaa itsekseen maailman muutosta vastaan: parempi on elellä itsekseen ja tehdä töitä yksin - vai onko. Vähän hitaanlaisesti etenevä, hiukan tapahtumaköyhä, tulipa luettua. E-kirja, 6 h.

Emma Alftan: Syteen tai saveen. Keski-ikä, työt ärsyttävät, parisuhde tökkii ja puoliso on etäinen, lapsi kasvamassa aikuiseksi - ja isä joutuu ensiapuun; missä vaiheessa kuppi menee nurin? Dorit jättää työpaikkansa, päättää olla muuttamatta miehensä kanssa maailmalle ja päätyy perustamaan savityöpajan. Hyväntuulinen, hauskakin, leppoisaa luettavaa. E-kirja, 10h.

Anne Booth: Pieniä ihmeitä. Kolmen nunnan asuttama luostari kärvistelee lopunajan tunnelmissa: mistä rahaa luostarin ylläpitoon, vai onko mitenkään realistista edes haaveilla sellaisesta? Miten italialainen pikkukaupunki mitenkään liittyy tähän luostariin - ja miten suuri merkitys on rakkaudella. Olen ehkä joskus vuosia sitten lukenut tämän kirjan, mutta se on autuaasti unohtunut. Tarina lähti käyntiin vähän tahmeasti, mutta sai sentään onnellisen loppunsa. E-kirja, 10 h

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Toukokuun sekalaisia

Peruskauden työt vaihtuvat kesäkuun alussa kesäkauden töihin. 
Yksi juttu jää pois, jotain tulee tilalle, käytännössä kumminkin ihan samaa duunia, eri aikatauluilla vain.
Hirveä muistaminen siinä, missä pitää olla, mihin aikaan ja kenen kanssa - työparit vaihtuivat kaikki myös.
Vaikeinta on se, että menneellä kaudella minulla oli maanantaina iltatyöt, ei ollut kiire herätä.
Ja nyt kesäkaudella on maanantaissa aamutyöt. 

pesänsä jättänyt

Jäljellä neljätoista työpäivää. Työaamua.
Sitten kuusi (6!!) viikkoa vapaata.
Minulla ei ehkä ikinä ole ollut edes neljää viikkoa. Yhtäjaksoisesti ainakaan. 
Tai jos onkin, siitä on kulunut vuosia.

kurkistus

Vähän etukäteen kesälomapalkitsin itseni hankkimalla lankoja ja askarteluvälineitä.
Kesän ämpärilista:
Liiku
Lue
Luo

lähiömetsässä: kettu haaskalla

Aion kävellä ja käydä (taas pitkästä aikaa ihan kunnolla) punttisalilla.
Aion kutoa, kirjoittaa tai piirustella tai maalata tai jotain.
Aion lukea.
Ja sitten aion siivota häkkikellarin. Ja sen kylmäkellarikomeron jonka olemme kähveltäneet lainaan alakerran naapurilta.
Viimeiselle viikolle olemme varanneet kunnon lököloman rantakohteesta. 

tyhy-päivän antia

*

Ja heinäkuun alussa palaamme viikonlopuksi Riikaan. 
Olen tuon postauksen lopuksi kirjoittanut luulen että tänne palaamme vielä jollain kokoonpanolla.
Nyt yksi meistä on poissa. 
Palaamme sinne kolmin, otamme vehnät K:n muistolle, iloitsemme siitä, että olemme saaneet tuntea hänet ja kaipaamme häntä.
On viiltävää saattaa reissukaveri viimeiselle matkalleen.

*

"siellä ovat isännät rangin ja arvon mukaisessa järjestyksessä"

Edit
Oikeasti se kohta menee tietysti näin: 
Rangin ja järjestyksen mukaan ne olivatkin jokainen paikallansa, julkiset piiput piippuhyllyn keskellä, niin kuin julkiset isännät kirkossa kirkon etupenkillä
-Volter Kilpi: Alastalon salissa._

Viime aikoina

 Viime aikoina 

- kävin toista kertaa katsomassa Kansallisteatterin Täällä Pohjantähden alla. Ensimmäisen kerran olin talvella Lehtorin kanssa, nyt äidin ja Isoveljen.
Oli suuresti ravisteleva, vahva kokemus. En ehkä ikinä ole teatterissa itkenyt niin paljoa. Eikä se ollut sellaista vähän silmäkulma kostuu -itkua, vaan sellaista jossa purraan rystysiä ettei ulvoisi ääneen.
Hieno kokemus.
Isoveli kommentoi näytelmää kavereilleen: "uuvuttava, sydäntäraastava, kaunis, itkin vähän. Parasta olivat suuret joukkokohtaukset, laulut ja raaka tunne."
Itse tiivistän arvioni sanoihin: ravisteleva, kirkas.
Se oivallus, joka nousi jo ensimmäisellä katsomiskerralla: tämä on meidän historiaamme, tätä on Suomi.
Miten voi joku osata niin selkeästi ja kirkkaasti viedä näyttämölle klassikkokirjan olennaisen? Sen meidän historiamme?

- olen hankkinut hirmuisen määrän uusia kenkiä. Jalkaterä suuttui minulle jostain - veikkaan yksiä työkenkiä - ja nilkutin pari viikkoa mitenkuten. Kävin fysioterapiassa ja sain kuulla, että kipu nyt vaan kuuluu asiaan, lakkaa valittamasta ja kävele. Ja jumppaa.
Uusin koko kenkävarastoni tutuista ja rakkaista paljasjalkakengistä kokonaan uuteen malliin. Jalkakivut hellittivät, eivätkä polvetkaan ihan hirmuisesti rutise. Se siitä viiden vaatteen vuodesta. Kesäjalkineet puuttuvat yhä. Ja ne työkengät myös.

uudet tossut ja sauvat

- uiminen ei ole kuukausiin huvittanut. Yritän käydä kävelemässä. Ja sauvakävelemässä. Josko unenlaatu paranisi. Josko huvittaisi ja jaksaisi (kun ei huvita ja en vaan jaksa)

- kävin työterveydessä valittamassa jaksamattomuutta ja huvittumattomuutta. Ehkä aikuisnaiseutta. Sain jatkolähetteen gynelle, joka ei ihan varauksettomasti ollut samaa mieltä. Mutta ei nyt kokonaan torpannutkaan näkemystäni. 

- sain syksyn työjärjestyksen. Ei huvita, en jaksa. Kaikki kivat jutut muuttuivat. 

no on sentään välillä kivaakin.
Vappuna Vartsikassa

Odotan:
-vähän jo kesälomaa, vaikka sinne onkin vielä matkaa

Huhtikuun luetut

 

Taas kerran - hyvä lukukuukausi.

Erityisesti kuuntelemani äänikirjat veivät mukanaan: olen miettinyt vähemmistöjen ja sateenkaari-ihmisten asemaa Venäjällä, suomalaisen hiihdon dopingskandaalia, ja jalkapallokulttuuria Italiassa - näille kaikille kuuntelemilleni kirjoille vahva suositus, jos mikään aihepiireistä vähääkään kiinnostaa. 

Feelgood-kirjoista Ahlgrenin suvun serkuksista kertova, 1930-luvun Turkuun sijoittuva sarja oli vinkki ystävältä, ja vinkkaan sitä ilolla eteenpäin. 
Ja Jylhäsalmi-sarjan kirjoja odotan aina, kepeää hyvänmielenkirjallisuutta sekin!

Huhtikuun luetut, lukutunnit 129 h.

**lukuaikani katkeaa virallisesti aina kunkin kuukauden loppupuolella, n.24-26. päivä. Yksinkertaisuuden vuoksi lasken lukuajan kalenterikuukauden mukaan.

Johanna Aatsalo: Paljastus - tarina dopinguutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa. Jatkoin myös suomalaisen hiihdon dopinguutisen liepeillä. Vaikka Nokkosen ja Aatsalon kirjat ovat ilmestyneet päinvastaisessa järjestyksessä kuin mitä ne kuuntelin, oli tämä järjestys minulle sopivampi. Nokkosen kirja oli hyvin täsmällinen aikamääreissään ja minun oli helppo sen kautta hahmottaa koko uutiskaaoksen kokonaisuus. Kun kuuntelin Aatsalon kirjan vasta toisena, minulla oli jo selkeä käsitys siitä, mitä, miten ja milloin asiat ovat tapahtuneet, ja pystyin kuunnellessani keskittymään kokonaan Aatsalon omaan tarinaan, hänen näkökulmaansa. Aatsalon oma kertomus oli sujuva - kuten toimittajien kirjoittamat kirjat yleensä ovat - ja kokonaisuutena koko jupakka (joka ei oikeastaan ole ollenkaan oikea sana tälle vyyhdille!) aivan käsittämätön. Suositus. Äänikirja, 10h.

Jenna Kostet: Yöperhosten talo. Jatkoa 1930-luvun Turkuun sijoittuvalle, Ahlgrenin suvusta kertovalle tarinalle. Suvun villikkonuori, Lempi on kyllästynyt työhönsä vanumammalla ja etsiytyy töihin hotelli Hamburger Börsiin. Kieltolain päättyminen muuttaa hotellin ja Lempin elämää ja Ahlgrenin suku kohtaa järkytyksen. Pidin keskimmäisestä osasta eniten. Kirjat ajoittuvat vähän reilun vuoden ajanjaksolle, se oli mielestäni onnistunut ratkaisu, mikä auttoi pitämään koko suvun tarinan koossa. Historialliset kertomukset eivät ole suuria suosikkejani, mutta uskallan suositella tätä hyvänmielen sarjaa luettavaksi. E-kirja, 9h.

Jenna Kostet: Valkoisen linnun kaupunki. Jatkoa 1930-luvun Turkuun sijoittuvalle sarjalle, joka kertoo yläluokkaisemman suvun serkusten tarinaa. Fanny on taideopiskelija, jota uudet modernismin aallot eivät kiinnosta, ja kaikkiaankin taiteen tekeminen tuntuu tyhjältä. Syksyn ja talven mittaan Fanny saa uudenlaisen otteen elämästään ja taiteestaan. Mielestäni sarjan paras osa. E-kirja, 9h.

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari. 1930-luvun Turkuun sijoittuva feelgood-kertomus. Tarina toi vahvasti mieleen Runotyttö-kirjat: hiljainen, herkkä orpotyttö, ankaran ja rajoittavan suvun paineissa alkaa katkoa kahleitaan. Historialliset kertomukset ovat minulle aina haasteellisia, kun alan kiinnittää huomiota aivan vääriin asioihin, enkä anna kertomuksen viedä. Nyt pohdiskelin, kauanko kesti junamatka Turusta Helsinkiin tuolloin. Ja samoin, Turkuun sijoittuvat kertomukset ovat haasteellisia, kun olemattomalla suunnistustaidollani alan vaellella päähenkilöiden kanssa samoilla kaduilla. Olen aivan eri mieltä siitä, miten pitkään jotkut välimatkat kestävät ja mitä mistäkin näkyy. Sinänsä kirja sijoittui kiinnostavaan aikakauteen, sillä tiedän omien isovanhempieni eläneen, asuneen ja kohdanneen 1930-luvun Turussa, ja yritin lukea kirjaa myös niillä silmillä. Herttainen, sympaattinen, verkkaisesti etenevä hyvänmielen kertomus. E-kirja, 8h.

Kimmo Nokkonen: Likaista hiihtoa ja puhdasta pajunköyttä. Suomalaisen hiihdon dopingskandaalien liepeiltä. Kirjan kuunteleminen oli tavallaan tajunnannyrjäyttävää: piti koko ajan pitää mielessään, ettei doping ole se rikos, jota tässä selvitellään, vaan dopingia joudutaan selvittämään, jotta saataisiin oikaistua STT:n herjausoikeuskäynnissä tapahtuneet virheet. Kirja oli selkeä kuunnella, sujuva ja sillä tavoin toteutettu, että pysyin aikajanalla mukana varsin vaivattomasti. Ja aihepiiri on varmasti tuttu ainakin jollain tavoin kaikille "karpaasien" ajoilla eläneille. Olen kuunnellut myös Nokkosen aiemman kirjan taideväärennöksistä. Tämä oli selkeämpi ja sujuvampi kokonaisuus, ehkä osittain aihepiirin tuttuuden ansiosta. Arvostan myös sitä, että kirjoittaja toi varsin selkeästi oman kantansa ja kehittämisehdotuksia esiin. Äänikirja, 10,5h

Kirsi Pehkonen: Unelmien talo Jylhäsalmelta. Jylhäsalmi-sarja on toimivaa kotimaista hyvänmielenkirjallisuutta, tässä kertomuksessa kulkevat rinnakkain kotikulmilleen palanneen kiinteistövälittäjä-Pipsan ja hänen välittämänsä kesäpaikan kertomukset. Lämpimän kesäinen lukukokemus, odotan aina uusia Jylhäsalmia! E-kirja, 10,5 h

Tuuli Kivijoki: Kuulaita kesäöitä Lemmenlahdella. Kepeää kesäistä välihömppää, ihan lukukelpoinen. E-kirja, 7h.

Anton Monti: Ultrat - väkivalta ja mafia Italian jalkapallokatsomoissa. Kuuntelen sellaisia kirjoja, jotka kiinnostavat, mutta joita en ehkä muuten tulisi lukeneeksi - tämä oli yksi sellainen. Jalkapallon kannatuskulttuuri on jo itsessään omanlaisensa, ultrakulttuuri vielä siitä asteen verran enemmän, ja italialainen ultrakulttuuri se vasta erikoista onkin. Kirja alkoi eri joukkueiden kannattajatapausten esittelyillä ja jatkui teoriaosiolla, itselleni ehkä päinvastainen järjestys olisi ollut sopivampi: varsinkin alkupuolella menin tavantakaa sekaisin erityisesti Milanon kahden eri joukkueen ultrien kanssa, ja mafiaperheet tuottivat nekin välillä tuskaa. Aihe oli kuitenkin yllättävän kiinnostava: käsittämätöntä minne kaikkialle mafian lonkerot ulottuvat ja millaisella tavalla! Kirja oli sujuva ja etenevä sekä asiantunteva esitys aiheesta, suosittelen futisfaneille ja jalkapallokulttuurista kiinnostuneille. Lupasin Lehtorille lähteä tarkastelemaan meidän paikallista hegemoniaotteluamme tästä näkövinkkelistä. Äänikirja, 6 h.

Tuija Kauppinen: Pyörillä päästään - polkupyörällä pitkin Japania ja Etelä-Koreaa. Leppoisa ja mukavasti etenevä, jotenkin zen-mäisen rauhallinen matkakirja. Tykkäsin kulkea tämän pyöräkaravaanin matkassa! E-kirja, 5,5 h.

Asta Ikonen: Rakkautta rappukäytävässä. Kaipasin huoletonta välipalalukemista, ja sellaisen löysin. Sympaattinen, nopealukuinen pikkutarina riitapukareista rakastavaisiksi -malliin. E-kirja, 4h.

Erkka Mikkonen: Homona Putinin Venäjällä. Sateenkaariväen maailma on minulle aika vieras. Tämä kirja oli todella silmiä avaava, kiinnostava ja oikeastaan aika järkyttävä. Kirjoittajan näkökulma on yhtäaikaa toimittajan, tavallaan puolueettoman katsojan näkökulma, ja samalla kuitenkin myös syvästi henkilökohtainen näkökulma, johon sekoittuvat rakkaus kieleen ja kulttuuriin sekä rakkaus kumppaniin - ja sitä myötä uuteen kotimaahan kohdistuvat pettymykset ja pelot. Viime kädessä se, mitä naapurimaassa on tapahtunut sateenkaariväestön oikeuksissa, koskee siellä oikeastaan mitä tahansa vähemmistöä, sen lisäksi suuresti myös naisia ja oikeastaan aivan koko kansaa - ja juuri se oivallus tekee koko asiasta järkyttävän. Ihmisoikeudet naapurimaassa (nekin vähät, joita siellä on ollut, tai joita kohti jotenkin on pyristelty) ovat viimesen parinkymmenen vuoden aikana kaventuneet ensin lähes huomaamattomasti ja sitten yhä kiihtyvämmällä ja jotenkin mielivaltaisemmalla tavalla. Suositus tälle selkeästi etenevälle kirjalle! Äänikirja, 9,5 h

Cathy Kelly: Irlantilaiset häät. Kirja, jota olin suunnitellut lukevani pääsiäisenä, ja aloitinkin sen silloin. Olen yleisesti ottaen tykännyt Kellyn kirjoista, mutta tämä oli kyllä aika heikko esitys. Neljän kauniin siskoksen elämään oli kasattu kaikki mahdollinen: vanhempien erosta näiden uuteen avioliittoon, riippuuvuussairauksia, lähisuhdeongelmia... ja kaikki ratkesi luonnollisesti parhain päin suunnilleen yhdessä aukeamassa. Juuei. E-kirja, 12h.

Jari Jolkkonen: Nasaretin mestarin tarina. Bongasin kirjan kirjakaupasta ja laitoin lukulistalleni tietämättä mitään Jolkkosen tv-sarjasta. Mainostin kirjaa myös Lehtorille, joka kanavasurffasi samaan aikaan ja totesi, että täältä näyttää tulevan tämmöinen saman kaverin tekemä telkkariohjelma. Katsoimme sarjan pääsiäisen alla, ja jatkoin lukemalla kirjan samaan syssyyn. Kirja ei varsinaisesti antanut sarjaan kovin paljoa uutta. Ne asiat, jotka tv-sarjasta puuttuivat, olivat todella kiinnostavia vaikkakin pintaraapaisuja, mutta pääosin kirja noudatti tv-sarjan kulkua lähes repliikin tarkkuudella. Suosittelen ensisijaisesti katsottavaksi tv-sarjaa. Maisemat! Verkkaus ja rauhallinen levollisuus! Jolkkosen murre! Kirja ja sarja sopivat erinomaisesti pääsiäisen ohjelmaksi. E-kirja, 9h. 

Milly Johnson: Tiramisua ja uusia alkuja. Polly on juuttunut elämässään surkeaan parisuhteeseen ja huonoon työpaikkaan. Hänen ainoa ilonsa elämässä on luovan kirjoittamisen kurssi, ja siellä hiljalleen syntyvä toisenlaisesta elämästä kertova romaani. Polly päätyy onnettomuuteen, menettää muistinsa ja uskoo olevansa romaanikäsikirjoituksensa henkilö. Heppoisa hyvänmielenkirja, nopeasti luettu. E-kirja, 14,5h.

Åsa Bonelli: Minun tarin@ni. Railakkaasti bilettävä some-influensseri My päätyy intervention kohteeksi, ja hänet lähetetään koiratarhalle Toscanaan, vieroittumaan sekä somesta että päihteistä. Ihan symppis pikkutarina, ei ota eikä anna. E-kirja, 4,5h

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

kasautumiskriizi

 Tykkään kauniista asioista ja esineistä.

Suurin ongelmani on se, että olen aivan armoton kasauttaja. 

Kaikista hyvistä aikomuksistani, suunnitelmistani ja järjestely-yrityksistäni huolimatta ympärilläni on erilaisia kasoja, pinoja, kekoja ja muita kolmiulotteisia muotoja peittämässä kauniita esineitä ja asioita. 

Haluaisin että ympäristöni olisi rauhallinen ja seesteinen tai edes vähän sinnepäin, mutta joka puolella ympärilläni on sekalaisia asetelmia.

Lehtorin hankkimien pikkupystien lisäksi olohuoneen nurkkapöytää somistavat rasvaputeli ja ovela kolmiulotteinen peli. Sekä kaksi kuolemaisillaan olevaa kiiviä.
En pysty millään myöntämään, että urani kiivinviljelijänä on vaakalaudalla. Hengissä on enää yksi taimi, ja sekin vain niukinnaukin.

Olohuoneen sohvapöydän ovat vallanneet supersankarit. Ja kulhollinen nachoja, joita kukaan ei ole aikeissakaan syödä.

Äidiltä saamani kaunis arkkukaappi on peittynyt kasoihin, pinoihin ja kerrostumiin. 
Kirjat ovat (ainakin enimmäkseen) Lehtorin, mutta kaikki muu on minun. Mukaanlukien virpomisoksa ja pikkuinen hätävaratiikeri nimeltään vissiin Jürgen. Tai saattaa sillä olla jokin muukin nimi, en ole ihan varma, se ilmaisee itseään vähän huonosti.

Keittiössä kermanekassa matkaansa taittavat aina välillä Seikkikset Kuippana ja Nokeinen. 

Eikä edes aloiteta takahuoneesta. 
En ymmärrä, miten pystyn rakentamaan kasoja kirjahyllyyn, koska en oikeasti käy siinä huoneessa melkein ikinä, enkä lue nykyään oikeastaan mitään muuta kuin e-kirjoja. 
Että mistä ne kirjahyllyn kasat oikein sikiävät? 

Semmoisella tavalla olen aikuiseksi kasvanut, etten enää hetkeäkään usko oppivani mitenkään tämän järjestelmällisemmäksi.
Ei auta tavaran vähentäminen, ei oma paikka jokaiselle (koska ne paikat ovat aina lopulta kasan päällä), eivät hienot laatikot, eivätkä sen paremmin huonotkaan laatikot. Luulen, että onnistuisin kasauttamaan tavarani, vaikka omistaisin vain yhden haarukan, veitsen, lusikan, lautasen ja mukin ja yhden vaatekerran. Silti olisi kiikkerä kasa jossain keskellä kaikkea.

*

Lehtorin mamman jäämistöstä löytyi (oletettavasti) täysin käyttökuntoinen Singer.

käyttöohje, kaikki osat, puolat ja neulat tallella.

Tämä kaunis esine etsii nyt omaa kasaa, jonka alle piiloutua residenssissämme.
Jee!