äitienpäivää!

Viikonloppuna vietettiin syntymäpäiviä: Isosiskon ja Isoveljen yhteiset viralliset kekkerit.
Tunnelma kartanossamme oli lämmin ja vaikka epäilin tarjottavien riittävyyttä, jäi herkkuja vielä tälle päivälle jälkiruuaksi, illan vanhempainyhdistyksen tapahtumaan myytäväksi, verstaalle kahvipullaksi ja pakastimeen kesävarastoksi.
Liki kaikki ohjeet tuoreimmasta niksipirkasta: ovat muuten riittoisia!

Siinä pellillisiä pusatessani ja raivatessani tilaa kartanomme keittiöön, heittäydyin taas ajatusleikkiin.
Entäpä jos meillä olisi kauhukolmikon lisäksi vielä ne, joita ei koskaan ehditty kutsua paikalle: Hilppa, pikku-Ossi ja Totti? Jos olisimme suurperhe?
Punaposkisena ja iloisena laittaisin ämpärikaupalla ruokaa laumalleni ja jälkiruuaksi peltitolkulla ihanan muhevia marjapiirakoita. Ravitsevaa soppaa sunnuntai-iltapäivällä ja lettuja tiistaisin?
Jossain vaiheessa päivää alkoi onneksi väsyttää ja tajusin, että vaikka niitä olisi kuusi taikka seitsemän, olisin silti oma itseni: vähän väsynyt, helposti äkämystyvä ja aina oman tilan tarpeessa. Hilppa-ressukka olisi vallan ilman vaatteita, koska Iso- ja Pikkusiskon jäljiltä ei kertakaikkiaan jää enää mitään päälläpidettävää ja Ossi ja Totti kasvaisivat aivan pellossa, kun en jaksaisi pyrstöäni sohvasta nostaa. Nukkuakin pitäisi vuoroissa, kun kartanossamme ei ole tilaa muulle kuin ehkä riippumatoille.
Ja entä sitten ruokapöytätaistelut: nyt yhdelle ei kelpaa peruna, toiselle riisi, kolmannelle pasta. Tietysti Hilppa olisi moniallerginen ja voisi syödä ehkä vain turnipsia, ja Ossi ja Totti olisivat aatteellisista syistä fennofruktaaneja. Ja se minun ihanan muheva soppakattilani porisisi pöydässä ääriään myöten täynnä kun kukaan ei söisi.
Kaaosaallot nousisivat nykyisestä polvikorkeudesta jo henkeä uhkaavalle tasolle kunnes jonain päivänä joku meistä joko katoasi sälä- ja roipemereen tai vetäisi epähuomioissa petshopin tai legoukkelin henkeen. Eipä paljoa naurattaisi kun kroolaisi läpi roinan ja huutelisi että Hilppa hoi, vastaa jos pystyt!

**

Meillä oli lasten kanssa sopimus: juoksen heti sänkyyn takaisin kun kuulen että he heräävät.
Ja myös sellainen sopimus ettei äitienpäivää sen kummemmin vietetä, kun on näitä synttäreitä ja muita mukavia juhlia. HraHakkaraiselta en lahjoja odota, kun en ole hänen äitinsä. (ja kun justiinsa oli synttärit)
Pikkusiskon kortin mukaan äiti on "kaunis kuin kristalli, joussen, kuin tähti ja värikäs kuin satnkaari"

Paljon paljon enemmän minulle merkitsevät aivan muut asiat.
Se, kun Isoveli lähti kanssani pienelle iltakävelylle ja otti vielä hetkeksi kädestä kiinni.
Kun Pikkusiskoa tänä aamuna harmitti se, että "aina isä vie mut, mikset sä voi viedä?" (isä vie hänet päiväkotiin kahtena aamuna viikossa, tämän viimeisen kuukauden ajan)
Kun Isosisko vuosi-pari sitten äitien ja tyttöjen yhteisessä illassa, kun piti kertoa joku ihana asia omasta äidistä, sanoi värisevällä äänellä "mä en tiedä minkä mä niistä tuhannesta ihanasta valitsisin".

**
Pohdimme hraH:n kanssa avioitumisiän nousua.
"kahdentoista vuoden päästä Isoveli on jo kihloissa ja menossa naimisiin", väitti hraH.
minä tietysti pillastuin: "sehän on aivan liian nuori!"
hraH: "no se tapaa jonkun truelovewaits-tytön ja menee naimisiin"
minä tietysti suu vaahdossa että tavatkoon vain mutta kyllä se silti on liian nuori, ei niin nuorena voi mennä naimisiin. HraH antoi minun kaivaa kuoppaani hyvän tovin, kunnes hänen vinosta hymystään arvelin, että metsään ollaan menossa ja kovaa vauhtia.
"kuinka vanhoja me oltiin kun mentiin naimisiin?"
HraH vaikeni diplomaattisesti niin kauan kuin kaivelin päästäni avioonasteluvuoden ja vaivalloisesti ynnäilin ja miinustelin päästäkseni selville avioitumisiästäni.

Tarkistin asian äsken taskulaskimella.
Aivan edesvastuutonta.

Ja jos se ihan tosissaan löytää tro-tytön, niin kahdentoista vuoden päästä minä olen mummi.