Taas kerran kiitokset hyvästä aiheesta Tiitulle!
Ja se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, eikös vain se olekin niin?
Täydelliset TosiÄidit(tm) tarjoilevat perheen päivällisellä yhden oikeaoppisesti koostetun ekoreiluluomun aterian, jonka kiltit lapsukaiset syövät. Tai ovat sitten syömättä ja vähän nälissään.
Ei toimi meillä.
Aina jonnekin viime syksyyn asti pidin tiukasti kiinni siitä oikeaoppisesta Täydellisten Äitien linjasta.
Yökensyö alkoi yleensä samoin tein kun kauhulauma pääsi keittiön ovelle ja jatkui mullonnälällä jo ennen kuin oli pöydästä noustu.
Pikkusiskon syömiset varsinkin olivat sitä linjaa, ettei niillä olisi elänyt ja selvinnyt edes normaalipainoinen ihminen, saati sitten sellainen jonka selkänikamat pystyy laskemaan tunnustelematta, pelkästään katselemalla suihkuun kävelevää lasta huoneen toiselta laidalta. Nälkäitku ja -kiukku alkoivat kertakaikkisesti hallita iltojamme liian kanssa: eläväisen lapsen energiankulutus ei pysynyt ollenkaan tasoissa syödyn kanssa.
En kertakaikkiaan uskaltanut enää olla ruokkimatta liki sairaalloisen alipainoista lasta. Neuvolan tarkastuksista mentiin läpi rimaa hipoen, ja vain siksi koska kimulin terveys on ollut erinomainen. Mutta hänessä ei ole yhtään ylimääräistä. Ei mitään reserviä mistä ottaa, ja aloin olla huolesta kankea: mitä tapahtuu jos iskee joku rankempi tauti? Tai kun kasvu alkaa kuluttaa vielä enemmän energiaa?
Ensin rupesin keittelemään Pikkusiskolle perunoita, että lapsi saisi edes jotain. Vaikka sitten vain perunaa ja raejuustoa. Siitä se sitten lähti, epätäydellisyys nimittäin - on kuulkaa paljon mukavampaa syödä yhdessä, kun kaikki ainakin yrittävät. Pikkusiskokin maistelee halukkaammin, kun tietää tulevansa joka tapauksessa täyteen.
Nykyään Epätäydellisen Äidin salaisuuteni on tämä: Sen sijaan että laittaisin tänään makaronilaatikkoa (uppoaa isoihin) ja huomenna nakkisoppaa (mahtuu niukinnaukin Pikkusiskon ruokalistalle), laitankin molempia tänään. Enkä kokkaa huomenna ollenkaan. Jo sopii pöydässä valita, kumpaa herkkua ottaa, vai syökö eri päivinä eri juttuja.
Ja minulla on keittiövapaata joka toinen päivä.
Kun olen epätäydellisellä suurperheenäitituulella, teen semmoiset sammiolliset ruokaa, joista riittää vielä kolmannellekin päivälle. Siinäpä sitten kaivelen ruuanvalmistusaikaan tyytyväisenä varpaanvälejäni ja lapsilla on massut täynnä.
Ja olen kuulkaa vielä niinkin epätäydellinen, että meillä on melkein joka päivä jälkiruokaa. (Hah!)
Hedelmälautanen on melko takuuvarma konsti saada kasvisvastarintainen Isovelikin herkuttelemaan.
Eilen ja tänään on syöty kasvissosekeittoa tai kinkkupastavuokaa, salaattia ja hedelmälautanen.
Aah ooh, sä olet aina mun idoli. Mä niin rakastan tota kahden ruoan ideaa. Pakko alkaa toteuttaa sitä taas. Jossain muodossa kokeilinkin sun viime syksyn kirjoituksen jälkeen. Tylyä linjaa mä täällä itse vedän yleensä. teen mitä teen ja ne syö jotka syö. Jotain jok.tap. Mut ei muuta kuin mitä pöydässä. valitettavan usein kaksi lapsista syö vaan esim.makaronia ja ketsuppia. Ja usein se nälkä alkaa jo pöydästä noustessa. Saan sitten jääkaappipoliisina olla seuraavan tunnin, vähintään. Tuskaa!!!!!!!!!!
VastaaPoistaMut en mä viitsi pakottaa lapsia kaikkea syömään ja lautasta tyhjäksi. Mua istutettiin lapsena pöydässä tunti ja lopputuloksena nirso aikuinen joka haluaa syödä vaan sitä mistä tietää tykkäävänsä. Tai sietävänsä. :) Esim. jos teen muille kinkkukiusausta niin kummasti itselle on silloin laihispäivä ja syön salaattia vaan :)
Ei kai siinä kahdessa ruuassa ole mitään pahaa. Minusta hyvä idea kaiken kaikkiaan! Sitä paitsi tarjoillaanhan Täydellisen Äidinkin keittiössä Isoveljelle eilistä jätöstä, jollei tämänpäiväinen ole herkkuruokaa. Kaikkea kuiteskin yritettään maistaa ja leivällä ei korvata syömätöntä ateriaa. Viisivuotias maistaa uutta ruokaa yhtä monta lusikallista kuin on ikävuosia (tarhasta adoptoitu idea). Mutta hei, minähän olenkin ollut äiti vasta viisi vuotta, enkä ole vielä ihan loppuun palanut... Niin kauan kun Pikkuveli syö kaiken eteenlaitettavan ja haluaa lisää, meillä ei ole ongelmaa. Yhden kanssa jaksaa vääntää, muttei kahden tai kolmen tai jopa neljän!
VastaaPoistaNeuvolassakin neuvotaan nykyään, että maistaminen riittää. Lautasta ei tartte syödä tyhjäksi toisin kuin kultaisella 70-luvulla. Lanttu-silakkalaatikko on vieläkin mielessäni...