kirjoitin pitkät räpätykset kesälomista ja työehtosopimuksista ja kaikesta sen sellaisesta, ja totesin etteivät ajatukseni sovi ensinkään vapaassa demokratiassa esitettäviksi.
Olisin ihan mielettömän hyvä diktaattori, uskokaa pois: ensimmäisenä eliminoisin näköjään ammattiyhdistysliikkeen.
Aika pelottavaa.
Syytän silti koko loma- ja muusta jupakasta Uutta Työntekijää, joka ensimmäisenä työläisenä koko verstaan olemassaolon historiassa on päättänyt ryhtyä (täysin yksipuolisesti) noudattamaan työehtosopimusta ("mä en ainakaan tee sitä-tätä-enkä-myöskään-tota, kun...").
Eipä tullut poikaselle mieleen, että kun yhtäälle kumartaa niin toisaalle pyllistää: ja kun yksi alkaa tutkia papereita suurennuslasilla, niin samoin tekevät muutkin.
Jos jossain muotoseikassa tapahtuukin parannusta, tapahtuu nähtävästi yleisessä joustossa ja ilmapiirin leppoisuudessa huomattavaa huononnusta.
Yritän nyt siis rauhoittua ja saavuttaa zenhenkisen joviaalin mielentilani, vaikka hampaat irvessä.
*
Pikkusisko aloitti eilen kesälomansa. Hän hyppeli ja pomppeli kotiinpäin ja hihkui "kesäloma-kesäloma".
Minuutin pompittuaan hän ilmoitti: "mä en jaksa enää lomaa"
Hän halusi uimaan ja rannalle ja leikkipuistoon ja mamman luo ja mummin luo ja pyöräilemään ja pihalle ja kotiin pelaamaan tietokoneella ja jotain muuta, mitä en enää muista kun hengästyin niin kovasti.
Työnsimme kaikki lapset pihalle, otimme itsekin kirjat ja aurinkolasit ja viis välitimme sisätilojen keskeneräisestä karvaisuudesta.
Nautimme auringosta ja lämmöstä ja siitä että pihan pikkupojat huolehtivat Pikkusiskon ohjelmoimisesta: koko kauhukolmikko ja kaikki pihan pikkunaperot pelasivat jonkin sortin katufutista.
Kävin itsekkäästi lenksallakin.
Ja olin taas piirun verran paremmalla tuulella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti