aamu- ja lahjamietteitä

en ymmärrä mikä taas tässä blogialustassa tökkii: en pääse kommentoimaan sisäänkirjautuneena ketään. Tai en osaa kirjautua sisään niin että pääsisin kommentoimaan. Tai jotain. Ihan tyhmää, koska on ihan tyhmää kommentoida anonyyminä.
Osaako kukaan neuvoa?

*

Aamut ovat kummallisia.
Toisina aamuina teen asioita peräkkäin: ensin lekottelen hetken, venyttelen. Rahjustan keittiöön ja luen kaikessa rauhassa lehden. Vasta sitten väsään aamupalan ja syön. Keitän naperoille puurot. Etsiskelen parasta mahdollista asua (ei uskoisi kun katsoo!). Pukeudun, keräilen sieltä täältä ja tuolta päivän tavarat kasaan ja kävelen kaikessa rauhassa ovesta ulos. (ja palaan takaisin hakemaan /tekemään jotain unohtunutta; yleensä lääkitsemään itseäni) Silti bussipysäkillä voi joutua hetken odottamaankin.
Toisina aamuina taas olen hyvin järjestelmällinen: nousen heti. Teen rivakasti tv-kokkityyliin aamiaiseni, samalla kun mittailen puuroaineksia valmiiksi. Syön samalla kun luen lehdestä vain muutaman kiinnostavan jutun ja hämmentelen lasten puuroa. Kaikki muistettavat asiat on asemoitu valmiiksi, vesilasia ja lääkintää myöden. Vaatteet on valittu ja tavarat järjestyksessä lähtöä odottamassa. Silti pitää tihentää askeleitaan että ehtii bussin kyytiin.
Kaikkina aamuina kumminkin nousen  kutakuinkin samaan aikaan.

Onko kuitenkin parempi tehdä asiat rauhallisesti peräkkäin kuin yrittää hoitaa tuhat ja yksi juttua yhtaikaa?
Onko putkiaivoisuus sittenkin tuotannollistehokkaampaa kuin tippaleipäaivoisuus?
Tai rauhallisuus järkevämpää kuin järkevyys?

**

Eilen kartanossa mellasti +2 lasta. Pikkusisko tosin oli kutsunut itsensä mummin luo, joten lapsimäärä oli oikeasti melkein vakio.
Isot pojat leikkivät ensin sisällä ja sitten pihalla. Koko päivänä näin Isoveljen vain kolmeen kertaan: iltapalalla, menossa suihkuun ja kun hän tuli toivottamaan hyvää yötä.
Isot tytötkin saivat - uhkauksistaan huolimatta - leikin käyntiin. (meillä on kuulemma niin tyhmiä leluja, ettei meillä voi leikkiä). Muutamaan kertaan he kävivät kyselemässä, saisivatko katsoa jotain. Olin tylsä ja sanoin, että menkää vaikka ulos, mennään yhdessä kävelylle tai jotain. Olipas tyhmä idea! Kyllä nyt ennemmin sentään leikitään.
Kun tytöt istuivat iltapalalla, valittelin kummikimulille, että minä olen tällainen tylsä aikuinen. Sanon aina ensimmäisenä "EI!", ihan kaiken varalta.

Tytöt ovat kertoneet kaikille että meille ehkä tulee gerbiili.
Niiden nimet ovat Naksu ja Raksu.
Tai Riksu ja Niksu.
Tai Aprikoosi ja jotainmitäenmuista.
Ja minä saan ravata joka puolella ja pudistella säälivästi päätäni: "niin, ehkä sitten joskus ensi vuonna. Tai sitä seuraavana." (ja huulioida mahdollisimman selkeästi "tai ehkä ei ikinä")
Tytöt - mukaanlukien kummikimuli - olivat sitä mieltä, että kaikenlaisia lemmikkejä pitäisi saada lahjaksi. "Jos te vaikka antaisitte meille sen käärmeen synttärilahjaksi, ei äiti voisi sille mitään". Hienovarainen vinkki, synttäreihin on aikaa suunnilleen kuukausi. Pitänee ottaa onkeensa.
Muistan kyllä tunteen.
On ihan epää, että vielä tänä päivänäkin lastenkirjoissa ja elokuvissa joulun tai synttäreiden ihanimmasta paketista paljastuu koiranpentu. Tai kissanpentu. Tai hampsteri. Tai jokumuu mikälie ötkötin. Kyllä niin valheellisen kuvan antaa maailmasta se.
Ikinä ei minun paketeissani ollut mitään sellaista. Tylsiä sukkia ja kalsareita vain. Ja joku satunnainen saippua kun oikein kohdille osui. (ei sentään appelsiinia, minun lapsuuteni on vähän tuoreempaa tavaraa!)

2 kommenttia:

  1. Bloggerista en osaa sanoa mitään, sama ongelma mullakin.

    Mutta elukoista :) Olin viidennellä, kun kavereiden kanssa sovittiin että tuovat mulle synttärilahjaksi gerbiilit. Meillä oli jo valmiina iso vanha akvaario, johon viritin verkon päälle. Äiti ja isä vaan pudistelivat päätään, mutta gerbiilit jäi. Eläintarhaksihan touhu meni, sillä meille tuli myös hamsteri, kani, undulaatit. Ja kaverin kaksi tyttögerbiiliä meidän poikien kavereiksi. Sitten päästiin ihailemaan pieniä gerbiilivauvoja. Niitä hoideltiin sitten huolella, asiaan perhedyttiin kunnolla, ja kaikille löydettiin hyvä koti. Se oli elämää :)
    T: Iina (meillä ei VIELÄ ole muuta kuin koira. Välillä tosin lapset kyselee muiden elukoiden perään, mutta olen sanonut, että 5 lasta on jo melkoinen eläintarha.

    VastaaPoista
  2. Iina: meillä on jo ne kisut, ja kuten lapsillekin sanoin, ne tulevatkin aina olemaan ykköslemmikit.
    Kannattaako siihen souviin sitten mitään hiirieläimiä ottaakaan?

    -m-

    VastaaPoista