viikonloppu tuli, ja HraHakkarainen myös, reissuiltaan. Perhe-elo keikahti arkiseen tasapainoonsa: synkronoimme kalenterit ja totesimme että suunnitellusta kummikiertueesta ei pystytä toteuttamaan kuin murto-osa. Lauantaina kalenteri näytti ihan tyhjältä. Sunnuntaina piti jo ruveta laatimaan minuuttiaikataulua kaikenlaisten hoidettavien asioiden muistamiseksi. Väliin istuimme kumpikin puhelimessa ja huutelimme väliaikatietoja uusista ajanvarauksista.
Todettiin, että syksy lähestyy: pitää taas ruveta totuttelemaan säännölliseen ja ohjelmoituun elämään.
*
Mittaisin lapset alkukesästä ja eilen uudestaan. Kasvumaalla kokonaiskasvua tämän kesän aikana noin 5 cm. Vajaassa kahdessa kuukaudessa.
*
Eilisen parhaaseen ei suinkaan kuulu pikkuisen kummipojan vierailu - vaikka se olikin tosi ihana juttu. Viimeksi kun nähtiin, ei pikkukaveri vielä juurikaan kävellyt - ja sitä paitsi - oltiin maaseudulla, mikä oli ällöttävää: hiekkaa ja kaikkea muuta inhottavaa, käsissä ja varpaissa. Nyt taapero meni totisena mutisten ympäriinsä, ihmetteli kissoja ("ukkhh") (=nukkuu) ja leikki tyttöjen hevosilla ("eppa")
Kauhukolmikko jakoi keskenään vahtivuorot. Katselen aina ilolla Isoveljeä joka vieläkin suhtautuu pieniin ihmisiin samanlaisella puolihuvittuneella hellyydellä kuin vuosia sitten - ja rehellisyyden nimissä, vieläkin - siskoihinsa. Kun pikkuinen kummipoika vaarusti vaippa keikkuen ympäriinsä, seurasi Isoveli häntä omalla vahtivuorollaan naureskellen.
Mikä sitten oli parasta?
Sitä luulee, että vuosien jälkeen tuntee toisen.
Eikä tunnekaan.
Sain pitkään mielessäni pyörineeseen kysymykseen täydellisen yllättävän vastauksen.
Hymyilin koko loppuillan, melkein juhlatuulella.
Joskus ihan pienillä asioilla on merkitystä.
Sillä, että ollaan samaa mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti