keskiviikko 12. lokakuuta 2011

noinkohan?

keskiviikossa mennään. Olisipa torstai.

Eikun Pinkki haastoi teemaviikkoon, otetaanpa uusi alku.

Heräsin sirkkusten lauluun ja riensin keittiööni paahtamaan ja jauhamaan tummia kahvinpapuja ja kaivamaan siististä kauniista jääkaapistani isoa kannullista raikasta tuoretta appelsiinimehua.
Kampasin kuohkean aaltoilevan tukkani ilmavalle kampaukselle ja pukeuduin dagens-asuuni. (paita, housut, sukat)
Ison onnellisen ryhmähalin jälkeen koko perheemme lähti käsikädessä koivukujaa pitkin syksyn punaisia lehtiä potkiskellen. Lämpimissä villapaidoissa oli mukavaa yhdessä kulkea kohti koulua kaakaokupposet käsissämme.
Ja kas, tuolla opettajat jo tervehtivätkin jälkikasvuamme: "Mikä onni että juuri teidän lapsenne tulevat tänään kouluun! Kaikki muut lapset ovat niin kamalia, mutta eivät teidän."
Vielä toisen onnellisen ryhmähalin jälkeen hajaannumme kukin omille suunnillemme.
Minä tulin verstaalle, jossa soi hillitty aamumusiikki radiosta ja taas tuoksui vastapaahdettu tumma kahvi. Esimieheni kehui työpanostani uskomattomaksi ja lupasi minulle lomaa ja palkankorotuksen ja ihaili kaunista asuani ja kuohkeaa tukkaani.
Ja nyt istun ansaitsemallani tauolla hymyilevänä kuin syksyinen aurinko, joka ikkunan takana minulle niin lempeästi paistelee.

Niinpä kai.
Mutta toisaalta, olisihan se ollut aika ihana aamu. Ehkä sittenkin pidän siitä kiinni.

Paitsi että olen vähän ärrrrrtyisä, koska verstaalta on kahvi loppu, ja UPM lähti juuri sitä hakemaan. Juon aina aamukahvin vasta töissä.

1 kommentti:

  1. Meillä on ihan samanlaista menoa (paitsi vielä parempaa jos kehtaisin tunnustaa) :)

    mutta pettymyksekseni joudun toteamaan että kovista yrityksistä huolimatta kampaukseni on harvoin kuohkea 5 minuuttia pidempään.

    VastaaPoista