maanantai 24. lokakuuta 2011

maanantai - kaivaako lapsenne nenäänsä sopivasti

yhtään en ehtinyt vielä pitkästyä vapaisiini. Ehdotan, että jatkan lomailua.

Viime päiviä leimaa syöpöttely. Olemme syöneet ravintolassa. Olemme syöneet kotona hyvin, tositosi hyvin ja tosihyvin, tässä järjestyksessä.
Kehitimme lähipiirin seniorikansalaisille soppalounaat.
Juhlistimme hääpäiväämme kokkaamalla koko perhe yhdessä.
Rääpimme hääpäiväateriaa vielä seuraavanakin päivänä.
Ja koko ajan olimme tyytyväisiä ja pulleavatsaisia kuin possut pahnoillaan.

Lauantaiaamuna oli kartanon keittiössä säpinää kun ahtauduimme sinne koko lauma. Iso- ja Pikkusisko halusivat tehdä ihan kaikkea, Isoveli ei halunnut tehdä mitään. Minä ja hraH yritimme pitää homman jotenkin hanskassa.
Isoveli kalttasi tomaatteja ja pilkkoi niitä. Pikkusisko teki lihapullataikinaa ja rikkoi kananmunia aina kun ehti ja pystyi. Isosisko kuori omenoita ja teki jälkiruokataikinoita. Isoveli keitti omenanpalasia voissa. Pikkusisko pyöritti lihapullia ja paloitteli omenoita. Isoveli yritti paeta paikalta ja teeskenteli pesevänsä käsiään, hänet pakotettiin pyörittelemään lihapullia. Isosisko raastoi sitruunoita (ja sormensa). Pikkusisko vatkasi kakkutaikinaa. Isosisko vatkasi kakkutaikinaa. Isoveli söi kakkutaikinaa.
Iltapäivän lähetessä kartanomme keittiössä ruokasalissa tarjoiltiin
- pesto trapanese (tomaattia, paahdettua mantelia, valkosipulia, oliiviöljyä)
- lihapullat ja tomaattikastike
- munakoisoja sipulitäytteellä
- tomaatti-vuohenjuustosalaattia, paahdettuja pinjansiemeniä
- pastaa (perunaa Pikkusiskolle)
- uunikalaa
ja jälkiruuaksi aivan ihania kanelibiscotteja ja omenakakkua vaniljakahvin kera.
Tavoitan vieläkin kermaisen paksun kahvin ja sitruunaisen kanelibiscottin maun...kunpa voisinkin jäädä siihen piehtaroimaan (sen sijaan että istun verstaalla palelemassa).
Mitä voi ihminen enempää elämältään vaatia?

*
Vastasin taas eilen miljoonanteen Pikkusiskoa koskevaan kyselyyn, tällä kertaa aiheena käytösongelmat. (Pikkukeskosista kartotetaan kaikenlaista vielä nytkin kun he ovat isoja.)
Inhoan niitä kyselyjä. In-ho-an.
Valitkaa oikea vaihtoehto: kaivaako lapsenne nenäänsä a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän?
Sytytteleekö lapsenne tulipaloja a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän?
Perheen yhteinen aika: sytyttelettekö yhdessä tulipaloja a)sopivasti b)liikaa c)liian vähän?
Ihan oikeasti.
Kuka näitä kyselyjä oikein keksii?
Isoveli meinasi tipahtaa sohvalta, kun kuunteli minun ärhentelyjäni kyselykaavakkeille. HraH oli viisaasti vetäytynyt vastaamisvastuusta. (ja huoneesta)

Jossain vaiheessa menen aina sekaisin siinä, onko a) sopivasti ja c)liian vähän vai päinvastoin. Siksi Pikkusiskokin juo alkoholia vanhempien tietämättä c)liian vähän ja sytyttelee tulipaloja myöskin c)liian vähän.
Sitten joudun korjailemaan ja sekoilemaan marginaaliin kaikenlaisia epäilyttäviä selityksiä.

Terästäydyn vastaanottamaan lastensuojeluvirannomaiset tuossa tuokiossa.

14 kommenttia:

  1. Ja sun lapsetko muuttaa sitten meille ja minä joudun katselemaan sitä liian vähäistä nenän kaivuuta? Siis hui! Vastaa nyt kunnolla niihin kaavakkeisiin etten joudu sulle vielä kasvatusvastuuseen :)

    Oikeastiko teitte ton ruoan ihan itse? Ja oli kivaa? Saanko tulla teille syömään? Ilman lapsia jotten joudu kuunteleen Yök en syö juttuja kylässä.

    pinkki

    VastaaPoista
  2. noniin, mä arvasin - mun lapsille on jo paikkakin katsottuna valmiiksi!

    saat tulla syömään, mutta et sitten ota myöskään niitä mun lapsiani mukaan ;)

    -m-

    VastaaPoista
  3. Okei, laita osoite niin tulen ja lupaan että saat pitä lapses. Näissä viidessä on JUST NYT ihan tarpeeksi :)

    P

    VastaaPoista
  4. eikun mä ajattelin, että sä pidät ne mun lapset. Kun ne yökensyö ihan koko ajan...

    -m-

    VastaaPoista
  5. MEidän lapset taitaa olla sukua keskenään :) Lapset yökensyö

    p

    VastaaPoista
  6. P: Otatko munkin lapset? Joku vois kattoo niillekin jonkun paikan :) Isoin syö ihan mitä vaan, keskimmäinen on kanssa yökensyö ja nuorimmainen syö just mitä sattuu huvittamaan.

    Mäkin haluan tulla, M, teille syömään ja ilman lapsia kiitos. Tai vois tulla mielenkiintoinen sekametelisoppa, kun laitettais kaikki yhdeksän yhteen :D

    Wempula

    VastaaPoista
  7. Paitsi meiltä tulis viisi lasta eli se tekis sellaisen 11 lasta :) Kuorossa suutin osa et yökensyö. Ja me aikuiset syötäis. Kepponen vois marikan kanssa tehdä casual hummeria. Eli sit tulis senkin lapset joka tekis siis 14 lasta. MUT hei, viimeistään ensi kesänä mä kutsun kaikki meille!!!!

    pinkki

    VastaaPoista
  8. rouvat hyvät! siis minähän en pyöritä päiväkotia, enkä suurtalouskeittiötä. en.
    paitsi että helpolla pääsee, kun suuri osa yökensyö.
    että sen puolesta, tulkaa vaan...

    VastaaPoista
  9. Ei ei päiväkotia. Sä kutsut meidät vaan syömään :) No okei, nyyttärit sitten. Se teet noita sun hienoja juttuja, kepponen sitä tavanomaista hummeria, minä suklaapikkuleipiä ja wempula jotain tosi kevyttä ja hyperterveellistä. :)

    pinkki

    VastaaPoista
  10. Mä teen maailman parasta suklaakakkua. Siihen ei lisätä yhtään kaloreita, ainakaan ohjeen mukaan. Siinä luki vaan sukklla (paljon), sokeria, voita ja päälle kermavaahtoa. Kelpaako se superterveelliseksi ja kevyeksi?

    Koskas nää bileet on, että ehdin ostaan jotain ihan casual merkkikudetta ja lapsille tietenkin uudet mekot ja rusetit. Poju saa ehkä jotain hieman miehesimpää? Pikkujoulut?

    VastaaPoista
  11. wempula: tietysti pojille uudet mekot ja rusetit - ei me olla turhan tarkkoja. Tärkeintähän on tietysti se, että lapset ovat yhteensopivia keskenään ja ruuan kanssa myös.

    Ja suklaahan on tunnetusti terveellistä. Siinä on niitä fal...laf...flavonoideja. Ja punaviinissä kans.

    eiköhän me tällaiset semihienostuneet casualbileet saada tempaistua kasaan ihan tuossa tuokiossa?
    täytyy vissiin ruveta lapiomaan polkua läpi kulttuurikaaoksen kohti kartanon länsisiipeä, että mahdutaan salin puolelle.

    -m-

    VastaaPoista
  12. Mehän ollaan samalla sitten taidenäyttelyssä. Kulttuuria, kulttuuria. Voidaan kulkea hienostuneesti korkkareilla, punaviinilasit käsissä ja ihastella taidetta ja hyvin käyttäytviä sistuksen kanssa yhteensopivia lapsia. Ei kun ruuan kanssa sävy, sävyynhän se oli vai miten?

    Näistä tulee vuosisadan puhutuimmat juhlat ;)

    Wempula

    VastaaPoista
  13. äkkiäkös tässä tuunataan sisustus, vaatteet ja ruoka yhteensopiviksi!

    kyllä on sellainen fiesta luvassa, ettei paremmasta väliä!

    -m-

    VastaaPoista
  14. Oi, mahtavat juhlat tulis. Mua melkein itkettää koko ajatus. Kaikki aikuisista lapsiin pukeutuneena punaviiniiin tai jotain. Paljon tuttuja "vieraita" aikuisia ja hauskoja lapsia kasapäin. Siis ihan toivejoululahja olis nuo juhlat!!!!

    VastaaPoista