Ekaluokkalaiset - Pikkusisko eturivissä - lauloivat koulunsa päättäville Lasken matkaan leijan kauneimman. ("anna rauha, varjele meitä"...)
Kuudesluokkalaiset - Isoveli takarivissä - lauloivat kouluun jääville On aika purjeet nostaa.
Voi minun pieniäni.
Isosiskon kaupunkikoulun kevätjuhla on kovaa kamaa: aikuisilta kielletty. Saimme kuitenkin eilen hraH:n kanssa eksklusiivisen näytteen ohjelmistosta, kun Isosisko, kaverinsa ja tämän pikkuveli esittivät kahden huilun ja yhden sellon sovituksena ihanan Smile:n.
Voi minun pieniäni.
*
Olen koko vuoden ollut vähän tyytymätön Isoveljen opettajaan, aiemmin tiukkaotteinen ope on tuntunut vähän vetämättömältä ja tavoittamattomalta koko vuoden. Monessa asiassa hyvin aloitettu työ on heitetty kesken.
Nyt kevätjuhlan päätteeksi hän tuli varta vasten juttelemaan: "Kiitos, on ollut ilo opettaa Isoveljeä"
Minulla löi aivokoneisto aivan tyhjää - miten vastataan että kiitosvain mutta me emme ole olleet yhtään tyytyväisiä ja oletko tosissaan hoitanut hommasi mahdollisimman hyvin? HraH oli onneksi ajan tasalla nopeasti: "kiitos, Isoveli on viihtynyt hyvin" (tottakai se viihtyy, se on istunut tunnit kaiket takapulpetissa kaikessa rauhassa lukemassa!)
Töiden loppuunsaattamattomuus on tosissaan jyrsinyt koko vuoden.
Luokalla oli lukuprojekti: piti lukea yksi kirja (*). (Hevonen joka hukkasi silmälasinsa) (minun mielestäni ei enää kuudesluokkalaisten kirja, mutta menköön nyt!)
Isoveli oli lukenut sen. Ja sen seuraavankin, jota ope hänelle ehdotti. Ja sitä seuraavan (Sofian maailma), mutta yleisen rauhan nimissä Isoveli luki sen uudestaan. Lukemiseen käytettiin joitakin äikäntunteja. Kun Isoveli oli
Osa luokan pojista ei missään vaiheessa päässyt sen oman kirjansa loppuun.
Oli viestijuoksutapahtuma, jonne pääsystä oikein kilvoiteltiin koulussa. Suurin sanoin ja pullistellen.
Tapahtumapaikalla kaikki muut juoksijat Isoveljeä lukuunottamatta kieltäytyivät osallistumasta, viettivät siinä leppoisan vapaapäivän istuskelemalla katsomossa.
Oli koko koulun yhteinen lukuoviprojekti, johon Isoveljen luokka ei edes osallistunut.
...ja nämä ovat vain yksittäisiä tapahtumia, jotka ovat koskeneet Isoveljeä; asioita jotka ovat olleet hänelle tärkeitä, äidille raportoimisen arvoisia.
Miten paljon on sellaista, josta en tiedä? Muille lapsille tärkeitä asioita? Sellaista, joka ehkä on kirjattu opetussuunnitelmaan? Mitä sellaista on ohitettu, joka olisi ollut tärkeää luokan tytöille?
Mihin opettajan aika ja energia on kulunut?
Sitäkin minä mietin, millaista viestiä oppilailleen antaa opettaja, jonka mielestä tehtävää ei tarvitse saattaa loppuun?
Kyllä - lukeminen on työlästä. Varsinkin jos osaa kieltä huonosti.
Kyllä - urheilussa voi hävitä. Omilla kulmillaan kuningas ei välttämättä ole voittaja kun porukassa on myös tosiharrastajia.
Mutta silti: annettu tehtävä pitäisi suorittaa loppuun. Pitäisi uskaltaa yrittää.
Koko elämäänsä ei voi luistella. Eihän?
*
Kevätjuhlan ehdoton helmi oli kahden pikkutytön esittämä Frontsideollie, joka huipentui siihen kun viimeisessä säkeistössä lavalle skeittasi pikkukundi joka teki melkein täydellisen frontsideollien (kompastui, vauhti oli liian hidas temppuiluun)
Se oli oikeasti liikuttavan suloista.
Ei siis tietenkään se, että napero kompastui, vaan koko se konsepti. Pikkutytöt juhlamekoissaan ja kaikki.
*
(*) miten voi oikeasti olla niin vaikeaa lukea loppuun yksi niin littana kirja? Se on vielä ihan hauskahkokin.
Minä olin kuudennella puoli vuotta maalaiskoulussa ja sen puolen vuoden aikana luimme äikäntunneilla ääneen (kaiken muun opiskelun ohessa) Robin Hoodin, Ollin oppivuodet ja Tottisalmen perillisen. Inhosin jokikistä, en olisi missään olosuhteissa lukenut niitä itsekseni.
Ja koska luettiin ääneen, luin käytännössä jokaisen vähintään kahteen kertaan. Seurasin puolisilmällä sitä kohtaa, jossa oikeasti oltiin menossa ja luin eteenpäin, kun en jaksanut odottaa niitä, jotka melkein vielä tavasivat.
No, sen toisen puolen vuoden aikana - jolloin olin kaupunkikoulussa - ei luettu mitään. Ei ääneen, eikä itsekseen. Ja sillä luokalla kyllä oli niitä, jotka eivät oikeasti osanneet lukea. Hätinä kirjoittaa.
Mutta se taitaa olla toisen tarinan paikka.
Onpa hienoja hetkiä ollut kevätjuhlassa.
VastaaPoistaMeillä kävi niin, että mulla venyi asiakaspalaveri ja emme ehtineet koko kevätjuhlaan. Pojan luokka ei esittänyt mitään, mutta esikoinen sai stipendin eikä kuullut rehtorin kuulutusta. Onni stipendistä on silti ollut suurta.
Mitä lukemiseen tulee, niin itse luin 6 luokalla Sinuhe Egyptiläisen ja Kalevalan. Tosin 10-11v luin posket hehkuen Tuulen viemän ;)
Oi voi. Miten pärjää yläasteella lapsi, joka ei jaksa kahlata vuoden aikana yhtä lastenkirjaa läpi? Osaako lukea historian, kemian, yhteiskuntaopin kirjoja? Haasteita edessä.
VastaaPoistaOnneksi teillä on oma-aloitteinen isoveli. Sofian maailma ja Uusi testamentti tuskin menivät hukkaan.
Minä muuten ahmin 9-12-vuotiaana useaan otteeseen sekä Robin Hoodin (monta eri versiota!), Tottisalmen perillisen että Ollin oppivuodet. Ääneenlukua ei kyllä tarvinnut kuunnella. :-D
Flora: olen miettinyt ihan samaa. Miten selviää lapsi, jolla ei ole ymmärtävää lukutaitoa varmaankaan millään kielellä? Surullista.
VastaaPoistaIsoveli on minua fiksumpi lukija; lukee enemmän ja parempaa kuin minä vastaavassa iässä.
Meillä maalaiskoulussa luettiin vielä ääneen: olisikohan ollut sivu tai kappale kerrallaan, riveittäin. Oli hidasta hommaa. Robin Hoodiin taisin kyllä ihastua ja sen taisin lukea myöhemminkin.
Viidennellä taisimme lukea Huckleberry Finnin ja Tom Sawyerin (molemmat, luulisin) ja Robinson Crusoen.
Anni Swanista en pitänyt, en yhtään...
Äidinkielen opettajana olisin suonut, että jotenkin olisit voinut kommentoida tuota lukemisen asiaa. Meille tulee vuodesta toiseen oppilaita, jotka eivät ole viidennen ja kuudennen aikana lukeneet yhtäkään kirjaa koulussa. Heille siis ei ole edes tarjottu kirjoja koulusta. Kunnan opetussuunnitelmassa kyllä on, että neljä kokonaisteosta pitäisi lukea ja niitä pitäisi jopa jotenkin käsitelläkin. Meillä lukemattomuus korostuu pikkukouluilla - isoissa kouluissa kollegojen takia sentään yleensä edes vähän yritetään esittää, mutta kun pikkukouluun pesiytyy jääkiekko-pesäpallo-jalkapallo-intoinen tapaus, niin vuosikymmeniä voidaan suurin osa äidinkielen tunneista käyttää ulkoiluun (äikkää on niin paljon ja liikuntaa niin vähän...)
VastaaPoistaYläkoulussa me sitten tarjoilemme kehitysvammaisille aikanaan kehitettyjä selkokielikirjoja luettavaksi joka luokalla kolmelle, neljälle oppilaalle, koska kaikki muut kirjat ovat liian vaikeita. Tähän on tultu. Jos seuraavassa PISAssa Suomi vielä on lukutaidon huippumaa Euroopassa, niin surku Eurooppaa.
Kirjoitat hyvästä aiheesta. Muistan myös omalta ala-asteelta ääneen lukemisen, olihan se joillekin iso ponnistus, mutta silloin jokainen joutui lukemaan edes vähän.
VastaaPoistaHyvä lukutekniikka auttaa elämässä ja meillä on hyvä valikoima lasten- ja nuortekirjoja, jokaiselle luulisi löytyvän jotain.
Toki o joskus asiat ovat hankalia, jäävät kesken, mutta jos ei mitään vaadi ja yritä, niin eihän sitä mitään saakaan.
Teillä on ollut klassikkopainotteinen lukulista. Itse muistan lukeneeni viidennellä tai kuudennella luokalla koulussa sellaisia kirjoja kuin Veljeni Leijonamieli ja Mustan myllyn mestari. Ensinmainittua voisi varmaan nykyisin hyvinkin kutsua klassikoksi, jälkimmäisestä muistan, että se oli hirvittävän jännittävä, suorastaan pelottava ja juuri siksi niin suuri elämys. (Paljon ei kyllä tarvittu minun pelottelemiseeni.) Itse luettiin ja sitten kirjoitettiin joku arvio vihkoon - joita sitten kyllä saattoi joutua lukemaan ääneen luokassa.
VastaaPoistaNykyään on niin monenlaista lukukisaa ja muuta projektia, että luulisi opettajan kuin opettajan tarttuvan sellaiseen. Neljäsluokkalaisen neiti Kevään luokalla lukudiplomi oli vapaaehtoinen toteutettava, mutta tokaluokkalaisella ritari Yrjänällä se oli pakollinen. Ne, jotka eivät olleet vappuun mennessä saaneet valmiiksi, saivat tukitunteja lukudiplomien tekemiseen. Viisas alkuopettaja vaatii lukemista jo pikkuoppilailta.
Ja vielä Anni Swanista: minä hurahdin hänen kirjoihinsa ihan todella. Jokin niiden vanhahtavassa kielessä ja kurjuuden kautta onnelliseen elämään -kohtaloissa kiehtoi kovasti. Vaikea näin jälkiteen sanoa mikä. Lukioikäisenä löysin hänen satunsa ja luin rouvan elämäkerran, ja suunnittelin kirjoittavani tyttökirjan, jonka päähenkilönä olisi nuori Anni Swan kahdeksine sisarineen. Se on vielä tekemättä...
Flora: luulen että nuo vanhat tyttö- ja poikakirjat olivat ainoita, joita maalaiskoulun kirjastosta löytyi jokaiselle oppilaalle. Ja opettajat olivat sellaisia vanhan kansan opettajia, ei heitä varmaan mikään uudempi kirjallisuus kiinnostanutkaan...
VastaaPoistaMinusta nuo Anni Swanit olivat todella ahdistavia ja pelottavia.