Luennan ilo

Yritän pitää ajatukseni poissa remppalouhokselta. HraH oli käynyt siellä: remppaheikkien mukaan menee vielä parisen viikkoa.
Viimeiset parisen viikkoa remppa on kestänyt parisen viikkoa. Mieleni tekee itkeä.

**

Isoveli menee syksyllä yläkouluun, Isosiskosta tuli viidesluokkalainen ja Pikkusiskosta tokaluokkalainen.
Kaikki ovat oppineet lukemaan viiden-kuuden ikäsinä kutakuinkin opettamatta, mekaaninen lukutaito on jokaisella viimeistään eskarikeväänä ollut suhteellisen sujuva ja ainakin osittain jo ymmärtävällä tasolla.
Kaikki lapset ovat tämän kevään aikana tehneet koulussa allu-lukutestin ja suoriutuneet siitä selvästi yli ikätason.

Isoveli on eskari-ikäisestä asti ollut todellinen lukutoukka. Joskus jopa siinä määrin, että toivoisin itse olleeni vähän vähäisempi lukuharrastuksen kannattaja: Isoveli kun on kehittänyt lukuharrastuksesta itselleen jo jonkinmoisen tavaramerkin. Isoveli lukee: hän lukee nopeasti, paljon ja laajasti. Scifiä, fantasiaa, tietokirjoja, sarjakuvia, dekkareita, pokkareita, tyttökirjoja, poikakirjoja... Viimeisin tietämäni Isoveljen lukema kirja on Pistoolirapu ja muita eläinmurhaajia. Annoin sen hänelle perjantaina ja palautin kirjastoon lauantaina.
Yllättävimmät Isoveljen lukutempaukset ovat olleet Pikku naisia -sarja, Tuija Lehtisen Laura-sarja ja Uusi testamentti, jota hän sinnitteli ensimmäisen kerran läpi neljäsluokkalaisena.

Isosisko on lukijana valikoivampi. Hän aloittaa innolla mutta lukee harvoin loppuun asti. Jos voi valita, hän valitsee mieluummin äänikirjan. Tämän kevään aikana Isosisko on hämmästyttävällä sinnillä ja innolla urakoinut läpi Harry Pottereita - en olisi ikinä uskonut hänen innostuvan niistä, saati jaksavan tai edes uskaltavan niitä lukea. Eikä olisi tullut mieleenikään tarjota niitä hänelle luettavaksi. Parhaillaan Isosiskolla on työn alla Feeniksin kilta (melkein lopussa) ja Puoliverinen prinssi (kuulemma vähän tylsä, hän aikoo lukea vain parhaat palat). Jatkuvassa luennassa Isosiskolla on Harry Potter-elokuvakirja. Äänikirjoista luulen hänen kuuntelevan Linnunradan käsikirjaa ja kuulin hänen kuuntelevan jotain Arto Paasilinnaa.
Isosiskon Potter-fanatismi on kaikkinensa ollut varsin yllättävä ja uskomattoman hieno luku- ja eläytymisjuttu. 

Pikkusiskon lukutaito on vielä varsin tuore, reilun vuoden ikäinen. Hän kyllä lukee, mutta jos valita saa, hän mieluummin piirtää. Ja vielä mieluummin hän katsoo. Kevään aikana Pikkusisko lueskeli pitkät pätkät Narniaa. Kirjastosta Pikkusisko lainasi viimeksi Jalon Jesse-koirasarjaan kuuluvan kirjan, jota hän sinnitteli muutaman sivun eteenpäin. Pikkusisko on yhdessä isojen kanssa kuunnellut Linnunradan käsikirjan. Yhdessä luimme kirjastossa Kissojen nimipäiväkirjaa.

Yritän - silloin kun olen hyvän äidin tuulella - luetuttaa lapsilla laajasti.
Lukemaan opettelevalle olemme etsineet kirjoja kiinnostavista aiheista: dinosauruksista, avaruudesta, hevosista, eläimistä. Olen tarjonnut selkokirjoja siinä vaiheessa kun lukutaito on ollut vielä horjuvaa, mutta helppolukuiset ovat jo olleet liian tylsiä. Tytöt ovat molemmat lukeneet selkoversiona Pikku Heidin, Isoveljeä puhutteli Robinson Crusoe.
Isoveljellä on nykyään vapaa pääsy kaikkiin kirjahyllymme kirjoihin: joitain yksittäisiä kirjoja olen suositellut jättämään myöhemmäksi. Tytöille suosittelen omasta hyllystämme vanhoja suosikkejani.

Jos jonkun kirjailijan tyyli on puhutellut, olemme yhdessä etsineet kaiken mahdollisen juuri siltä kirjailijalta: Isoveli on kriisissä koska hän on lukenut kaikki Terry Pratchettit. Isosiskon suosikki Anneli Kanto ei suolla maailmalle riittävän nopeasti uusia Futistyttö-kirjoja ja Pottereidenkin loppu siintää jo horisontissa. Eläinaiheisia tietokirjoja onneksi riittää Pikkusiskon iloksi.

Olen lukenut lapsille ääneen: paitsi viimeisen vuoden aikana. Emme ole oikein enää löytäneet sellaista yhteistä ääneenluettavaa, joka olisi kaikkia puhutellut. Parhaita ääneenluettavia ovat olleet sellaiset, joissa äiti kierii naurusta lattialla, eikä lukemisesta tahdo tulla mitään: Timo Parvelan Ella-sarja lähinnä.
Isoveljelle luin aikoinaan Tarun sormusten herrasta: tyttöjen kanssakin sitä taannoin aloitimme, mutta heitä se ei kiinnostanut.

Vertailupohjani ei ole kovinkaan laaja - ja tietysti oma jälkikasvu on jo lähtökohtaisesti vähän parempaa kuin naapurin - mutta tuntuu siltä, että naperoillamme on erilaisten nyanssien ymmärtämisen kyky. He hahmottavat erilaisia kielikoodeja, kykenevät sanailemaan, ymmärtävät vaikeaakin huumoria ja osaavat keskusteluissa puolustaa mielipiteitään.
Vastapainoksi he ovat usein melko tavoittamattomissa: milloin Narniassa, Tylypahkassa tai Keskimaassa - kaukana kotoa ja minun komenteluistani joka tapauksessa.

4 kommenttia:

  1. Lukutoukkana ja sellaisen äitinä yhdyn tuohon lukemisen avartavaan vaikutukseen. Paljon lukemalla oppii paljon, monesta asiasta. Lisäksi sujuva lukutaito ja tekniikka on uskoakseni helpottanut lapsen koulunkäyntiä.

    Terry Pratchettilta ei ole kaikkia teoksia suomennettu, eli seuraavaksi vain kahlaamaan englanninkielisiä teoksia läpi :)

    VastaaPoista
  2. Meidän 11-vuotias neitonen ei lukutoukkana ehkä aivan yllä Isoveljen mittoihin, mutta aika kova lukemaan hän on. Hän jättää kesken mielestään tylsät kirjat, mutta lukee kyllä paljon, paksua ja raskastakin. Takana mm. yksi voitto koulun lukukisassa.

    Yrjänän pitkäjänteisyys ei ole ollenkaan samaa luokkaa, mutta kipinän sattuessa lukee kyllä kirjoja mielellään, joskus kokonaan, joskus ei. Yhdeksänvuotias toivoisi, että kirjoissa olisi edes vähän kuvia - silloin niitä on kuulemma kivempi lukea. Pari kokonaan itse luettua Narnia-kirjaa lienee suurin luku-urakka. Enemmän käsissä kuluvat viisikot, tähtiensodat, mammuttikoulut, Ellat ja nyt uusimpana Katri Tapolan Väinämö-kirjat.

    Olen edelleen niin kaheli (ajankäytöllisesti, tähän menee ainakin tunti illassa), että luen joka toinen ilta jokaiselle kolmelle lapselle oman iltasadun. Ääneen lukiessa voi ottaa sellaisia kirjoja, jotka kiinnostavat harjoittelevaa lukijaa mutta ovat hänelle turhan raskaita yksin luettaviksi. Tällä konstilla koukutin Yrjänänkin Narnia-kirjoihin, kun oli pari luettu ääneen, hän rohkaistui lukemaan niitä itse.

    Kyllä lukemisesta saa paljon irti. Kaikkien ei tarvitse olla superlukijoita, mutta kyllä tekstiin pitää sitten myöhemmin elämässä pystyä keskittymään. Lukeminen myös antaa kummasti sanavarastoa kirjoittamiseen. Kirjoittamista taas esimerkiksi minä teen etupäässä työkseni, kuten kai suurin osa muistakin akateemisista konttorirotista. Tarpeellinen taito...

    Jaahas, ja olisikos nyt aika palata niiden omien hommien pariin. Kaappauduin niin näiden lasten lukemisasioiden mukaan.

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että olet saanut lapsesi kiinnostumaan kirjoista. Toivon, että onnistuisin samassa omien lasteni kanssa. Yritystä on, nähtäväksi jää, kuinka käy.

    VastaaPoista
  4. Satu: lukeminen on niin vaivaton ajanviete - ja hyödyt ovat kyllä huomattavat!
    Yritin Isoveljelle ehdotella alkuperäiskielisiä Pratchetteja, katsotaan kuinka käy. Kielitaito ei varmaan ihan vielä riitä. (tai mistä minä tiedän, saattaa riittääkin!)

    Flora: sen huomaa kyllä - lukeminen ja kirjoittaminen kulkevat käsi kädessä. Kirjoittaminen on minulle ainoa itseilmaisun keino, ja kaikille lapsilleni myös mieluisa harrastus.

    RvK: on varmaan aika haasteellista yrittää pysäyttää tuo sinun laumasi paikoilleen lueskelemaan.

    VastaaPoista