torstai 2. elokuuta 2012

miksi kissat ovat kivampia kuin koirat?

olin eilen koiraa ulkoiluttamassa.
Ajattelin että kissat ovat kivampia.
Kun kissan ottaa syliin se mutkistuu ja mukautuu, koira on jäykkä pötikkä. Kun tulee kotiin, kissa käy ylväästi katsomassa, koira sekoaa ja kuolaa.
Kun koira toimittaa asioitaan, se muistuttaa ihan semmoista täyteen ahdettua vanhaa pulleaa kuparikahvipannua - häntä on kahva ja kuono on nokka. Kissa istuu laatikollaan totisen sisäänpäinkääntyneenä ja sen häntä värisee arvokkaasti.
Siksi kissat ovat kivampia.
Ja sitten myös viiksien takia.

Kissat ovat kasvissyöjiä. Sitä ei monikaan tiedä. Edes monikaan kissa.
Viirun lempiruokaa ovat herneet, kurkku ja vadelmajogurttirahka.

Kissat ovat metsästäjiä.
Viirun metsästystaktiikka perustuu melko pitkälti siihen, että istutaan saalis hengiltä.
Sitten kyllä harmittaa kun se saalis katoaa jonnekin ahterikarvojen uumeniin, eikä sitä enää löydy.

Kissat ovat sinnikkäitä. Ainakin suljettujen ovien edessä.
Molempien kissojen mielestä on ihan epää kun lapset sulkeutuvat huoneisiinsa.
Siis ihan törk-kee-tä silleen pistää ovi kiinni. Ties mitä jännittävää siellä tapahtuu.
Ja sitten jos pääsee sisään, on ihan tör-kee-tä sulkea ovi kissan selän takana. Koska Elämä on ihan selvästi siellä oven toisella puolella.


Kissat ovat yöeläimiä ja niiden pimeänäkö on loistava.
Siksi Leevikin pitää huolta siitä, että joka yö herään ja johdatan sen pienelle yöpalalle omalle ruokakupilleen.
Mikä ihmejuttu sekin on? Edesmennyt Rasmuskisu teki ihan samaa.
Kissa on jossain sängyn tuntumassa ja tuijottaa niin kauan että herään. Sitten se saattaa minut vessaan. Sen jälkeen minun pitää saattaa kissa keittiöön.

Kissat ovat sulavaliikkeisiä ja äänettömiä.
Rasmuskisusta kuului kamala töminä kun se hiippaili ympäriinsä.
Viirun obelix-tyylinen alasvalahtanut rintakehä laahautuu lattiaa vasten kun Viiru - kevein ponnistuksin - yrittää piiloutua sohvan alle.

Kissat pitävät lämpimästä ja kuivasta.
Leevin pitäisi ihan välttämättä saada tehdä pesä viinikaappiimme. Se istuu kaapin oven edessä ja tuijottaa hypnoottisesti kaapin ovea.
Tai ehkä se onkin kaappijuoppo?
Kun se ei saa pesiä viinikaapissa, se on kostoksi asettunut taloksi pesukoneeseen. Meinasin saada hepulin, kun menin lastaamaan pesukonetta ja se olikin ihan täynnä jotain outoa karvamattoa. Sitten se karvamatto avasi silmänsä ja tuijotti minua loukkaantuneesti. Ja nurisi kun rupesin kampeamaan sitä ulos.

On kyllä yksi, minkä takia kissat eivät ole kivampia.
Tänä aamuna heräsin siihen että hella alkoi huudella asiattomuuksia.
Kissa istui hipaisukytkimellä ja yritti paistaa itsensä aamupalakseen ja hella huusi että kattilassa, kattilassa!



6 kommenttia:

  1. Ja mie en niin tajua kissoja. Ei vaan.
    Ei pysty!

    Toki on se,että kun mie olen niin allerginen ja kissa pahin miulle- niin varmaan hieman kammoan ja väheksynkin sen kautta.
    Luontainen vastenmielisyys.

    Ymmärrän pointin kyllä, kaiken kirjoittamasi :-)
    Kissa kavala, olen sitä mieltä.
    Ja kyllä kuvauksellinen!

    Aurinkoa.

    vintti

    VastaaPoista
  2. Juu kissanomistajana en hirveästi pistä vastaan. :) Sanotaanhan, että "Luoja loi kissat, jotta ihminenkin voisi silittää leijonaa".

    VastaaPoista
  3. Aamen! :D

    Tuosta "kohtaus: hella ja kissa"-kohdasta tulee mieleen se Pellekaija Pumin biisi, jossa meidän katti asuu kattilassa. XD Sekin jaksaa naurattaa.

    VastaaPoista
  4. Hyvät perustelut :)
    Jos kestäisin karvaisen eläimen, ottaisin kuitenkin koiran. Ihan vaan sen takia, että aina kun perään lapsilta edes vähäistä kiitollisuutta saamaan kaikesta hyvästä ne vähät välittävät ja mies jolle valitan siitä toteaa "If you want to get gratitude, get a dog".

    Ai hitsit pitäisi lainata jostain joku päivä koira ja tuoda se kotiin miehelle näytille ja väittää sen nimen olevan gratitude.

    VastaaPoista
  5. Hyvät perustelut munkin mielstä, vaikkakaan en itse ole oikein minkään karvaisen ystävä. Tai tarkoitan siis, että karvaiset ja minä emme osaa olla yhdessä.

    Joskus lapsena vieras kissa "näytti kyntensä" ihan konkreettisesti ja tuntuvasti antauduttuaan ensin silityksille ihan kybällä. Minun oli niin vaikeaa ymmärtää, miten kehräyksestä siirrytään raatelumoodiin alle sadasosa sekunnin. Nykyäänkään en oikein uskalla silittää kissaa.

    Koiraat taasen ovat kovia kuolaamaan, eikä se ole aina ihan hauskaa. En halua ottaa pusuja vastaan koiralta, vaikka muuten miten ihana olisikin.

    Mutta undulaatit (!!!), niistä on ihan henkilökohtaista kokemusta usean vuoden ajalta :D Pöhköjä kavereita kaikki tyynni, mutta vaikea uskoa aivojaan ihan herneenkokoisiksi, kyllä ne sen verran mietittyjä tempauksia järjestivät.

    VastaaPoista
  6. Oi!

    Olen pohtinut asiaa, ja huomannut olevani ehkä yhtä paljon kissa- kuin koiraihminenkin. Tosin kumpaakaan tuskin meille enää tulee.

    VastaaPoista