perjantai 3. elokuuta 2012

persjantai

työmatkapyöräily jäi kun joku varasti ilmat renkaasta.
Parissa viikossa ehtii kummasti orientoitua siihen, että koskavaan pääsee minnevaan, nyt olen tietysti kriisissä koska muutuin riippuvaiseksi bussiaikatauluista. Paitsi että mukavaa on ollut bussissa kuunnella aamuradiota, olen taas enempi kärryillä maailmanpolitiikasta ja kaikesta tärkeästä, enkä vaan vello oman pölyisen pääni aatoksissa.
Että jollain tasolla win-win-tilanne. Jos pyöräilee, kuntoilee. Jos ei, on ajan tasalla henkisesti.

**

Yritän lukea paria slow-motion-kirjaa, joista löysin lukuvinkkiä, mutta alan pörhistellä ja ärhistellä.
Toisessa käsketään organisoida työt paremmin: käytännössä siis tehdään vielä vähän enempi töitä. Äkkivilkaisulla kirjassa kehutaan esimiehiä ja työmaita, joissa henkilöstöhuolto on hienosti järjestetty, oikein työntekijäystävällisesti.
Kyllä niin on kiva, kun työpaikalla on viisi ravintolaa, punttisali, lääkäriasema, lastenhoitohuone ja uima-allas. Työnantajan kannalta ainakin: työläinen on työmaalla silloinkin kun harrastaa tai sairastaa, tai kun lapset sairastavat. Työviihtyvyys kasvaa tietysti eksponentiaalisesti, mutta eihän se nyt mitään slowta ole jos koko perhe kiinaa työmaalla entistäkin intensiivisemmin. Enempi tuossa konseptissa myy sielunsa työnantajalleen, kuin itselleen säästäisi aikaa.

Toisessa kirjassa taas kerrotaan, että kännykät ja telkkarit ja wwwt kuluttavat ihan kohtuuttomasti aikaamme ja että kierimme infoähkyssä.
Totta. Mutta entä sitten?
Kirjoittaja kertoo (hyveellisesti) luopuneensa telkkarista ja kännykästä, mutta hah! on kuitenkin maailmanlaajuisen tietoverkon käyttäjä (mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että hänellä on koko ajan ulottuvillaan sekä liikkuvan kuvan palvelut että mahdollisuus olla koko ajan yhteydessä muuhun ihmiskuntaan; vrt. tv-palvelut, sähköpostit, skypet ja vastaavat).
Kovasti meinaan itse olla sitä mieltä, että tämän päivän kaupunki-ihminen ei tyystin ilman näitä apuvälineitä selviä, ainakin jotakin niistä. Vähintäänkin puhelin on kansalaisen käytettävissä, jos ei nyt aivan kännykkää. Sitä paitsi, infoähkyyn kyllä pääsee radiolla ja printtimediallakin, jos niikseen tulee. Tahti on tietysti hitaampi, mutta infoa sitä sieltäkin suoltautuu ihmisen aivosysteemiin.

Voisiko sitä olla normaali työssäkäyväinen, jolla ei olisi mitään mediakontaktia - vähintäänkin työmaalla?
Onko tämän päivän kaupunkiyhteiskunnissa edes sellaista suorittavaa työtä, jossa ei tarvittaisi ikinä ollenkaan puhelinta työmaalla; en tiedä?
Voisiko ihan oikeasti tämän päivän länsimaisessa kaupunkielämässä (esim. hoiva- tai toimistotyössä), parin alaikäisen vanhempana - siis mahdollisimman keskiluokkaisena - selviytyä ihan kokonaan ilman puhelinta (tarkoitan tällä myös perinteistä lankapuhelinta), sanomalehtiä, nettiä, radiota, tv:tä?
Siis ilman kaikkia niitä? Ihan kokonaan ilman?
Onko sellaisia ihmisiä?
Syrjäytyminen on asia erikseen - mutta voiko työssäkäyvä kaupunkilainen tehdä tällaisen valinnan?
Onko se mahdollista?

Voihan olla niin, ettei nettiä/kompuutteria ole kotona, mutta käyttää sitä kirjastossa tai töissä - silloin ei ole ilman.
Tai voi olla ilman kännyä, mutta on kuitenkin lanka. Tai voi olla vapaalla puhelimeton, mutta töissä puhelimellinen.
Voi olla ilman telkkaria, mutta kuuntelee radiota. Tai lukee lehtiä. Tai käy kirjastossa lukemassa.
Voisiko länsimaisessa kaupunkielämässä ihan oikeasti suoriutua ilman kaikkia medioita?
Meillä ainakin piti vuosi sitten ilmoittaa ekaluokkalainenkin kouluun netitse. Jos ei ollut konetta kotona, piti mennä koululle sitä näpläämään. (eli ei voinut suoriutua)

Kyse ei varmaankaan ole pohjimmiltaan mediasta vaan siitä, millä tavoin sitä käyttää. (tästä on olemassa joku hieno englanninkielinen slogan, jota nyt en vaan saa päähäni!)
Hyvä renki - huono isäntä.

*huoks* yritän antaa näille kirjoille mahdollisuuden ja yritän lukea niitä avoimin silmin. (ei mitenkään itsestäänselvyys omassa mukavassa sängyssä iltahämärissä.) (olen tosin huomannut, että sellaisissa kirjoissa joita en lue aivan niin avoimin silmin siellä omassa sängyssä iltahämärissä, on paljon kiinnostavampia tarinoita kuin niissä joita luen silmät apposenauki.)

1 kommentti:

  1. On siis ihan epää viedä ilmat. Jottas kehtaavat.

    Mie liputan tuon työmatkafillaroinnin puolesta ihan älyttömästi ja haluaisin jaksaa jatkaa sitä. Ja jatkaa, ja jatkaa. Se sopii minulle, vartalolleni ja nimenomaan päälleni.
    Kun vaan jatkaisin.
    Taas tarvittaisiin joku, joka potkisi.Tai edes piilottaisi auton avaimet.

    Hmm, tuumasin monasti lukiessani.
    Tässä hetkessä työn tekeminen ilman härpäkkeitä lienee liki mahdotonta. Niin uskon.
    Oleminne ilman eetteriä- uutiskanavia, sekin.

    Kääk.
    JOku hiljaisuuden retriitti olis kova sana, ja miettiä- mit' ja miten sen itse ylipäänsä kokisi, ja mitä muualta ympäristöstä kaipaisi.

    Nyt kun kaikki on täynnä kaikkea, ja pää myös. Liikaa infoa, niin on vaikea nähdä metsä puilta, tai jotain.

    vintti

    VastaaPoista