feimous rosettastone

vielä tämä yksi työaamu - lievää liiottelua alkaa jo olla tämä syysloman odottelu. Melkein lasken minuutteja. Ei tämä syksy nyt niin rankka ole ollut.

Kertasimme Isosiskon hissankokeeseen eilen. En muistanut mitä kaikkea olin unohtanut.

Haaveilen aina, että sitten joskus kun minulla on oikein rutkasti aikaa, piirrän sellaisen jättisuuren ja kerrostetun aikajanan, johon merkkaan kaikenlaisia tärkeitä juttuja niin että vihdoin alkaisin ymmärtää, mitä kaikkea maailmassa on ollut meneillään milloinkin.
Olen niin sivistymätön etten yhtään hahmota ajan kerrostuneisuutta.
Kun sanotaan että faarao, ajattelen että niitä sitten pokkuroi hankalassa sivuttaisasennossa pitkin ja poikin egyptilää mutta mitään muuta ei ollut koko maailmassa olemassakaan.
Vaikka kai tietysti oli. Oli jonkinlaista sivistystä ihan Euroopassakin jo. Kai. Luulisin ainakin.

Nyt olen taas päivittynyt ja tiedän että korkeakulttuurin tunnusmerkkejä ovat a) ammatit b) kirjoitustaito ja c) kyky valmistaa työkaluja metallista.
Isosisko kommentoi: "ihan pöhlää, ei isä osaa mitään työkaluja tehdä! Ei se oo korkeakulttuurinen"

Sen lisäksi muistan taas että kuningas Hammurabin lak(k)ikokokelman pykälät koskivat a) kaupankäyntiä b) perhe-elämää c) lääkäreitä ja d) mitäsenyttaasolikaan.
Viisas lapseni kysyi että kuka niitä lakeja sitten toteutti? Ja myös että jos lääkäriä kohdeltiin silmä silmästä -periaatteella, mitä tapahtui, jos iski joku kulkutauti? Eihän sitten jäänyt enää jäljelle kuin poloinen Hammurabi itse.

Tiedän nyt myös että Champollion pyörtyi keksittyään Rosettan kiven ratkaisun ja että Sirius-tähden ansiosta meillä on 365 päivän mittainen vuosi.

Ihan kuin hetkittäin takerruttaisiin lillukanvarsiin - yhtään ei Rosettan kohdalla kerrottu, mistä se löytyi, miksi siihen oli kirjoitettu niin monella kielellä, kuka sen oli tehnyt, eikä edes selitetty sitä, mitä hyötyä tästä monikielisestä kivipaasista oli. Ei, kerrottiin että arvoituksen ratkaistuaan Jean pyörtyi ja oli tajuttomana viisi päivää.
Isosisko kysyi, että oliko se nainen vai mies?


Rosettan kivi pitää muuten sanoa että famous Rosetta stone.
Joskus aikaa sitten nuorina olimme hraH:n kanssa Lontoossa.
Nuoruuden lisäksi olimme lähestulkoon varattomia, joten vietimme melkoisen pitkiä ajanjaksoja maksuttomissa museoissa ja tutustuimme perinpohjaisesti famous Rosetta stoneen. Aika pitkälti siksi että mummyt olivat minusta himppasen verran ahistavia, ei oikein napannut siellä niiden kääröjen seassa pyöriä.

Olisikohan ollut joku juhlavuosi kun melkein mitä vain sai famous Rosetta stone matkamuistona?
Olisi kyllä niin siistiä kun nurkassa tönöttäisi famous Rosetta stone ja sitten siemailisi kello viiden teetä famous Rosetta stone teekannusta ja -mukeista ja laskisi mukit famous Rosetta stone mukialuselle. Katsoisi kellosta famous Rosetta stone aikaa ja pyyhkisi ahterinsa famous Rosetta stoneen.

Ihan oikeasti. Onneksi pystyn ulkoistamaan tiedolliset osiot hraHakkaraisen ekspertiisiin. Muuten lapset oppisivat vain toisaikaisia triviaaleja, niin kuin sen että museon rihkamakaupasta sai ostaa famous rosetta stone vessapaperia. Jee.

Isosisko kysyi myös, että miksi siinä kivessä on muinaiskreikkaa? Eikö tavallinen kreikka ole ihan riittävän vaikeaa?

3 kommenttia:

  1. ihanaa - minulla on ollut sama haave piirtää sellainen aikajana, mistä näkee mitä muualla tapahtui kun pyramideja rakennettiin tai ihan mitä tahansa... ketkä taiteilijat vaikuttivat yhtaikaa musiikissa, kuvataiteissa ym eri puolilla maailmaa.
    täytyykin taas ryhdistäytyä ja kaivaa tuo haave toteuttamispöydälle! ennen se olisi tarvinnut kymmeniä ja kymmeniä kirjastokäyntejä, mutta mitäköhän saisi aikaiseksi netin avulla?
    -kaisa

    VastaaPoista
  2. Olen tällä viikolla kuulustellut meidän neiti Keväältä historiaa joka ikinen ilta, heillä on koe huomenna. Hänellä täytyy olla sama kirja kuin Isosiskolla - olemme hihitelleet tuolle samalle "hyödylliselle" tiedolle Jeanin tajuttomana olosta... Kaipa se nyt sitten elävöittää historiaa??

    VastaaPoista
  3. Flora: historian suuria käännekohtia :)

    VastaaPoista