syyslomaa odotellessa

vielä tämä päivä ja huominen ja sitten - syysloma!
Odotan näitä muutamaa hassua päivää kuin joulua, itse asiassa pohdin juuri pitäisikö tehdä ensin lanttu- vaiko porkkanalaatikko.
Tässä alkusyksyssä on ollut paljon tapahtumia, joita varten on täytynyt tehdä järjestelyjä. Nyt odotan sitä, että saan tämänvertaisen tauontapaisen. Josko siinä olisi edes muutama etukäteen budjetoimaton hetkonen.
Tosin jo sillä lyhyellä kävelymatkalla kotoa bussipysäkille tänä aamuna:
"me voitais käydä mummilla ja isoisällä"
"totta, ei ollakaan käyty siellä pitkään aikaan"
"mamman luonakin täytyy käydä"
"ja murrin ja mofan"
"ai niin, sit tulee väpsiäinen kylään"
"olis kiva muuten mennä ravintolaan syömään"
"no ehkä."
"ja parturi, tolle pojalle täytyy varata parturiaika"
Tässä kohden Isoveli puuttuu keskusteluun ja toteaa, että ei muuten tarvi, hän pärjää ihan hyvin ilmankin.

No, onhan tuossakin jo tekemistä ihan riittävästi.

Silti aivan fantsua: pitkä viikonloppu edessä!

*
Kyllä meinasi olla vaikea valinta eilen illalla kun yhdellä kanavalla maailmaa pelasti jamesbondeliini, toisella kanavalla taas hötkyili Bruus ja sitten jossain oli vielä se alati hyväntuulinen kreikkalainen naimakauppa.
Onneksi meillä noudatetaan sitä ikiaikasta periaatetta josta puhuttiin pieni ikuisuus sitten viestinnän luennoilla: perinteisesti kaukosäädin on perheessä miehen hallussa. Sen nimi on patriarkaalinen diskurssi.
Patriarkaalisen diskurssin ansiosta näin välähdykset ihan kaikesta.

Piers on maailmanmiehenä kasinolla ja whoppaa! Yassas! hän tanssii zorbasta samalla kun Bruus kiipeää hissin katolle konekivääri hampaissaan.
Räjähdys! En ole ihan varma että oliko se Pakistanissa, Venäjällä vai lennonjohtotornissa. Kreikassa nyt ei kumminkaan. Bruus pudistelee itsestään pölyjä mutta James ei, hänen smokkinsa on rypytön. Ja taa-taat-ta-daa nyt mennäänkin jo naimisiin. Kaikilla kanavilla siemaillaan, james shaken-not-stirred, Bruussi vetää suoraan pullonsuusta ja yassas! Kreikassa otetaan napsut pohjanmaan kautta. (onko kreikassa pohjanmaa?)
Jotta taide-elämys olisi täydellinen, otan esiin iltalukemiseni. Siinä seikkaillaan jossain arabimaassa joskus kahdeksankytluvulla.

4 kommenttia:

  1. Hyvä leffa noista kolmesta on saatu aikaan. Aika vauhdikas.
    Ai teillökin on sama systeemi kuin meillä. Mies saa hallinnoida kaukosäädintä. Mä olen myös luovuttanut hallinnan miehelle ihan omasta halustani. Jos emme halua katsoa samaa ohjelmaa, niin omani tallennan.
    Useimmiten nukhadan kesken ohjelman anyway. Eilenkin kesken hauskan Bruussin.

    VastaaPoista
  2. ;)

    Ihan parasta syyslomaa. Meillä on jo toinen lomapäivä ja hermot menneet vasta 2 krt.

    VastaaPoista
  3. Hyvää syyslomaa!

    Mua vähän harmitti, ettei mulla ole lainkaan syyslomaa, mutta esikoisella on. Poika on nyt sairaana, joten ei voida tehdä mitään, eipähän tarvitse harmitella toteutumattomia lomajuttuja.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa syyslomaa teille!

    Meillä periaatteessa on syysloma, omalla kohdallani to, la-su, mutta to mies on töissä, ja la-su tulee lasten serkkutytöt 1 v. ja 3 v. yöhoitoon, joten rauhasta ei tietoa hetkeen... :)

    VastaaPoista