estetiikkaa ja tyyliä

kulttuurimatkamme pääkaupunkiin käsitti visiitin Ateneumiin ja Luonnontieteelliseen, vähän syömistä ja hitusen shoppailua.

Taannoin sorruin ihmeellisen intternjetin uumenissa tekemään jonkun täydellisen vanhemmuuden testin, olisikohan ollut tuo vanhemmuuden roolikartta?
Siinä havaittiin vakavia puutteita estetiikkaan opastajan roolissani. (hyi ja kauh minua!)
En osannut vastata oikein; olisi pitänyt ruksia että "opetan lapselleni luonnon ja maisemien ihailua" ja "opetan lapselleni taiteita ja kulttuuria ja niiden kauneutta" - tai jotain vähän sinnepäin.
Ei semmoista voi opettaa.
Ei ylipäätään voi olla olemassa sellaista standardia että kaikkien pitää päätähuumaavasti haltioitua jostain vuoristonäköalasta tai suomalaisen kultakauden taideteoksista, mozartin sinfonioista ja leinon lyriikasta.
Kaikissa niissä toki on  - paljonkin - kauneutta ja suuria taiteellisia, kulttuurisia ja elämyksellisiä arvoja, mutta kyllä estetiikan kokemus kuitenkin on henkilökohtainen asia.

Voin viedä naperot museoon (tai konserttiin tai teatteriin); voin kysyä, että huomasitko tuon jutun tuolla taulussa, mutta mikä minä olen sanomaan että juuri tämä nimenomainen teos olisi jotenkin ylitse muiden? Että sen kauneusarvot olisivat jotenkin ylivertaisempia kuin joidenkin toisten teosten kauneusarvot? Voin kertoa jotain teoksesta, sen merkittävyydestä ja vaikutuksesta, voin kertoa aikakaudesta jolloin se on syntynyt ja sen tekijästä, mutta silti.
Mikä minä olen vaatimaan haltioitumiskokemusta jonkun tietyn elämyksen edessä?
Vähän sama juttu kun vie lapsensa eläintarhaan katsomaan norsua ja se saa suurimmat ahaa-elämyksensä muurahaisista. Kokemus on henkilökohtainen.

Henkilökohtaisesti tällä kerralla elähdyin kaikkein eniten tästä - kuvan yläkulmassa näkyvien Jumalan jalkojen takia. Siinä on jotain perin nöyrää ja humoristista uskonnollisuutta, jotain syvästi inhimillistä.
Pikkusiskolle tärkeä oli tämä. Isosisko halusi huoneensa seinälle tämän, koska työstää sitä parhaillaan koulussa. Isoveli piti muotokuvista.

*
Hyvin henkilökohtainen oli myös kokemus shoppailusta kahden tyttölapsen kanssa. (ihan epää, pojat menivät kirjakauppoihin.)
Tuolla pääkaupunkiseudulla kaupat ovat jättisuuria.
Niissä liikkuminen vie ihan tolkuttomasti aikaa.
Ja niiden välillä liikkuminen vie ihan tolkuttomasti aikaa.
Ja nyt on talvi, vaatteita on päällä kerroksittain.
Kun seurueeseen kuuluu yksi, jolla on originelli tyylitaju ja jonka kestokyky kattaa suurinpiirtein yhden liikkeen ja yhden sovituskerran, sekä yksi joka rakastaa shoppailua ihan loputtomiin, jolle tyyli on kaikki kaikessa ja joka on sangen varsin päättäväisesti tietää mitä vaatekaapista uupuu ja joka aikoo sen hankkia nyt ja heti ja sitten lisäksi vielä yksi kahvinpuutteessa kituva jolta pukkaa hikeä ihan joka ikisestä huokosesta, saadaan aikaan jotain varsin mielenkiintoista.
Mitenkään yksityiskohtiin menemättä osa meistä jatkaa shoppailua vielä tänäänkin. (ja pahoin pelkään, myös viikonloppuna)

*
Oli hauska kulttuuripäivä.

Huomenissa ja ylihuomenissa takaisin pääkaupunkiin, opiskelemaan tällä kertaa.