mahtiviikonloppu

Mikä viikoloppu! (paitsi tietysti liian lyhyt)

Lauantaiaamuna tein pakolliset valmistelut: ruokaa kasvuikäisille, pizzataikina nousemaan, pikkuleipiä viikonloppuherkuksi.
Ruuan jälkeen jakauduimme omiin suuntiimme: Isoveli sairasteli kotona, Isosisko lähti kavereidensa kanssa notkumaan, Pikkusisko tuli kirjastoon ja harjoitteli sen jälkeen itsenäistä liikkumista. Minä ja HraH hyödynsimme veropennosiamme kirjastolla: minä tein hetken Työ2:n juttuja ja lueskelin, hraH vain lueskeli.
Kävimme kotona laskemassa laumamme, lähdimme lenksalle.
HraH juoksi myötäpäivään, minä kävelin vastapäivään; emme törmänneet.
Oli upean kirpsakka aurikosää, minulla luureissa Mielensäpahoittaja. Nauroin välillä ääneen.

Lauantain kohokohta oli tietysti Linnake - sitä on odotettu jo viikkotolkulla.
Kisastudio aloitti pizzoilla ja jatkoi dippikasviksilla.

Käsittämättömän energinen, hyväntuulinen ja säkenöivä päivä!

Sunnuntai oli toinen samanmoinen: ruoka valmisteille, kävelylenkille. Ruuan jälkeen nuoriso lähti mummin luo, ja me hraH:n kanssa ystäväkylään.

Niin hyvää tekee sielulle maukas ruoka, lievä liikunta ja hyvä seura. Auringosta puhumattakaan.
Vasta nyt kun aurinko taas pitkästä aikaa tulee näkösälle tajuaa, miten pilvisenhämärä tämä talvi on ollut. Ja miten suuri merkitys jopa talviauringon kalvakoilla säteillä ihmismielelle on.
Aivan mahtiviikonloppu - lisää tällaisia!