tiistai 16. huhtikuuta 2013

kummallisia työpäiviä - edit myöhemmin

meillä on täällä verstaalla kummallisia teemapäiviä, ihan kuin maailmankaikkeuden voimat yksituumaisesti liittoutuisivat milloin minkäkin asian puolesta.

Joskus on sellainen PITA-ihmisten päivä, aamusta iltapäivään lappaa toinen toistaan hankalampaa tyyppiä tekemässä tikusta asiaa. Puhelinpäivinä puhelin pirisee ihan koko ajan, mitään ei saa tehtyä. Koko päivä on pelkkää puhelinta.
On katukaupustelija- ja rahanvaihtajapäiviä, jolloin ainoat sisääntulijat tulevat vaihtamaan rahaa parkkimittariin tai myymään villasukkia, marjoja ja toimistotarvikkeita, heidän vanavedessään tepsuttavat  sananjulistajaenkelit pelastamassa sielujamme.
Kotoisten kriisien ja yleisen neuvonnan päivinä oma väki soittelee ja kyselee outouksia: olen setvinyt bussiaikatauluja ja osoitteita mitä kummallisimpiin määränpäihin, selvittänyt mihin kouluun lapsi kuuluu ja antanut puhelimitse tietokoneen käyttöohjeita.

Tänään on ollut koirapäivä. Hätinä pari tuntia ollaan täällä nyykötetty ja jo kaksi koiravierasta. UPM huumaantuu koirista. Ja villitsee ne täysin. Pentumainen sekarotuinen pyyhki hännällään pölyt ja mapit pitkin lattioita ja toohelsi ympäriinsä.
Talossa haisee kostea koira.

Kyllä on kummallinen työpaikka.

*

Nyt olen sitten vanha. Ihan ikäloppu.
Ilmeisen suurella nautinnolla kauhukolmikko aloittaa liki joka toisen lauseen: "äiti on sentään jo neljäkymmentä" jee, ihan kuin tarvitsisin siitä vielä jonkun ekstramuistutuksen. Ikään kuin ei vastahankainen kroppani uikuttaisi koko ajan muutenkin.

Juhlistimme ikäloppuuttani menemällä yhdessä keilaamaan ja ravintolaan.
Pikkusisko melkein voitti koko kisan. Viime metreillä Isoveli keilasi hänen ohitseen.
Minä ja hraH kilvoittelimme peränpitäjän kyseenalaisesta kunniasta. Viimeisessä ruudussa onnistuin jotenkin jollain omituisella venksalla osumaan a)radalle b)keiloihin ja c)jopa siten että sain ylimääräisen heiton, ja ohitin lopputuloksessa hraH:n ehkä pisteellä.
Taidoillemme jotenkin kuvaavaa on se, että me aikuiset kykenimme pelaamaan useita ruutuja ilman yhtäkään kumoutunutta keilaa. Ja koko pelin ilman yhtäkään täyslaidallista, taimikäsenytsittenikinäonkaan.
Oli hauskaa.
Paitsi silloin kun naapuriradan puoliprofessionaalit tuijottivat meidän villejä tuuletuksiamme.
Naapuriradalla taisivat olla isä ja tytär viettämässä yhteistä laatuaikaa. Yhtään eivät toisilleen puhuneet. Mutta kovasti mulkoilivat meitä kyllä. Ehkä yhteinen paheksunta lähentää.

Illemmalla ravintolassa nälkäinen nuoriso käyttäytyi ja söi sivistyneesti ja kaikki halusivat tulla takasin siihen samaan ravintolaan. Mielellään hetikohta.
Jälkiruuat nautiskelimme kotona: HraH oli organisoinut meille sacherkakkua keltaisilta päiviltä ja sen seuralaiseksi kuohujuomaa valtion monopoliliikkeestä.
Uskokaa hyvät ihmiset monopoliliikkeiden asiantuntijoita ja heidän suosituksiaan!
Kyllä en ole ikinä mitään niin makoisaa maistellut. Vieläkin alkaa hymyilyttää pelkkä muisto.

Ja nyt olen sitten vanha ja kummallisissa töissä, ja jatkan työnteon teeskentelemistä.

*

ps. koirapäivä on muuttumaisillaan PITA-päiväksi. höh ja pöh sille.
Paitsi että nyt voin muistella ihanaa kuohujuomaani ja hymyillä iloisesti ja viattomasti kaikkein hankalimmillekin tapauksille. Kyllä olen hyvä.

*
se edit
Yksis heitti haasteella. Piti laittaa jotain random-kuvia. Ei mulla ole, meillä on tylsä pokkarikamera, josta on aina akku tyhjä...

Mutta tässä nyt sitten randomilla kuitenkin (katon ne haasteen ehdot jossain välissä...)


Pastakeittiö kesken keitännän

Yöpöytä

Mamman pihasta - Pikkusiskon tekemä tunniste

HraH:n aula, vertailukuva samaan paikkaan täältä

hraH:n ottama kuva maailmalta

3 kommenttia:

  1. Onnea! Neljäkymppisenä on kuule hyvä olla - oikeesti. Siis, oikeesti!

    Kiitos kuvista :)

    VastaaPoista
  2. KIvat kuvat.
    *huoh* Miekin ,kun kerran siekin sait aikaiseksi :-)

    VastaaPoista
  3. Yksis: mulla on myös semmoinen kutina, että nelikymppiset on hyvä vuosikymmen!

    vintti :)

    VastaaPoista