torstai 25. huhtikuuta 2013

matkailuraivo

se koira älähtää johon kalikka kalahtaa ja muuta sentapaista.

Nomadi-kirja on ihan loppusuoralla, mitä sitten käytän vipuvartena fillaroidessani?
Oikaisen muutaman mutkan tässä matkailuraivohenkisessä kommentissani, mutta silti.

Puolen kirjaa nillitetään siitä, miten vaikeaksi passit ja viisumit matkailusta ja nomadismista tekevät, ja sitten yhtäkkiä voi voi kun on kau-hee-ta kun sellaiset ihan tavalliset turistit kansoittavat maapallon kaikki neitseelliset kolkat halutessaan vain brassailla kokemuksillaan.
Aargh.
Mikä siis olisi hyvä vaihtoehto? Jos kaikki saavat matkustaa mihin vain, niin sitten ne matkustavat.
Sorry nomadit, ne tulevat teidän neitseellisille rannoillenne ja näkevät ihan samoja paikkoja kuin tekin, jos haluavat.
Ja jos taas matkailua rajoitetaan, niin se koskee ihan kaikkia. Sorry uudestaan nomadit.

Millainen tämä maailma edes olisi jos kaikki vain haahuilisivat?

Aivan erityisen ärhäkän väännön yhdessä ylämäessä sain siitä kun "hymyttömään suomalaiseen kulttuuriin tottuuneena jouduin opettelemaan hymyilyn"
Siis mitä?
Olen ilmeisesti suomalainen poikkeusyksilö, mutta ihan huomaamattanikin harjoitan hymyilyä useimmissa sosiaalisissa tilanteissa.

Mitä vikaa sitä paitsi on turismissa?
Eihän sen funktio ole ollenkaan sama kuin ylimalkaisen haahuilun. Ei ole tarkoituskaan olla.

En minä henk.koht. (mutta minä olenkin vähän korkeatasoisempi sielu) edes kuvittele, että pakettimatka etelän lämpöön olisi a)suuri matka b)seikkailu c)ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua vieraisiin kulttuureihin.
Se on loma.
Hyvä on, teen myönnytyksen: se on irtiotto tästä kurjasta, ahdasmielisestä ja ilottomasta oravanpyörästä johon olen jumiutunut, koska en kykene nomadioitumaan. (ei sillä että edes haluaisin)
Juu, onhan se vähän ponnetonta mennä matkatoimistoon ja valita sieltä vasta toiseksi suosituin lomakohde, tiedän minä sen. Mutta minä en haaveilekaan mistään sen kummemmasta kuin hehkuvan keltaisesta kaikkialle kietoutuvasta lämmöstä ja ehkä lasillisesta viileää valkoviiniä. En edes kuvittele, että saisin mitään muuta kuin kulissit siitä arjesta ja todellisuudesta jota jossain sen lomaparatiisin ulkopuolella eletään.
En haluakaan.
Se pakettiloma on minun kesämökkini, ilman niitä riivatun työvelvoitteita, jotka väistämättä mökkielämään liittyvät.

Mitä taas seikkailuihin tulee, seikkailu alkaa kotiovelta.
Viime kesänä yhtenä erityisen ankeana päivänä (jolloin jollain naperolla oli angst) ilmoitin, että nyt mentiin. Nappasin mukaan veskan ja hätistin lauman bussiin.
Ajoimme keskustaan. Kysyin, että vaihdetaanko bussia vai jatketaanko tällä.
Jatkettiin.
Kysyin että montako pysäkkiä.
Mentiin neljä.
Jäätiin pois ja lähdettiin kävelemään.
Se oli kesän paras seikkailu. Meitä varjosti kissa. Näimme kauniita taloja ja pihoja. Päädyimme lounaalle hassuun pikkukuppilaan.
Ja tulimme kotiin.
Kaikista lapsista se on ollut yksi viime kesän kohokohdista, ja sen lisäksi ehdottomasti uusinnettava seikkailu.
(olen salaa ajatellut, että tänä kesänä seikkailemme johonkin kotikaupungin ulkopuolelle)
Seikkailu on asenne, ei etäisyys.

*
ps. olin ajatellut että deletoin koko eepoksen podiltani, mutta nyt mietin että pitäisikö se kuitenkin säästää erityisen vastatuulisiin fillarointipäiviin.
Hyvää adrenaliini-/verenpainekuohahdusta on vaikea vastustaa...

lisäys myöhemmin
ps2.
tajusin, mikä minua tässä opuksessa tai oikeammin sen asenteessa ottaa päähän.
populaari vs. korkeakulttuuri /turismi vs. matkailu ja nomadismi
Ihan sama juttu. Että on olemassa jotain ylevämpää ja korkeatasoisempaa kulttuuria /matkailua jota voivat harjoittaa vain edistyksellisimmät sielut, sellaiset vapaat ja aidot (aargh!).
Ja sitten on jotain sellaista alempien kansankerroksien bulkkitavaraa, joka mädättää sielun, josta ei sovi edes puhua samana päivänä kuin siitä korkeakulttuurista ja jolla ei ole mitään arvoa sieltä korkeakulttuurin norsunluutornista. Sitä kuluttavat umpioidut ja jämähtäneet jotka eivät vain vielä ole kuulleet paremmasta tai ovat niin sivistymättömiä etteivät paremmasta ymmärtäisi.

Aargh sille.

Kokemus ja elämys ovat ihmisessä, käyttäjässä. Populaarillakin on paikkansa ja merkityksensä, ja vaikka se ei ehkä ole samalla tavalla ylevöittävän jalostavaa kuin korkeakulttuurinen kanssasisarensa, sillä on kuitenkin elämysarvo, kokemusarvo.
Joku saa hupinsa Joycen Odysseuksesta tai linja-automatkasta brasilialaisessa sademetsässä, toiselle chicklit ja pakettimatka Kanarialle ovat merkityksellisiä kokemuksia. Nautinnosta (toivottavasti ainakin!) kummassakin on kyse. (mitä mieltä olisi rytyyttää halki sademetsän tai lukea Joycea, jos siitä ei nauttisi, ja ihan sama tietysti toisinpäin, ei ole mitään järkeä rytyyttää itseään kanarialle, jos siitä ei nauti)

Miten kukaan sen nimenomaisen elämyksen ulkopuolelta voisi arvottaa sitä? Määritellä mikä kenellekin on nautinnollista, syvää iloa ja flowta tuottavaa?
Varsinkin kun niiden elämysten ja kokemusten lähtökohta ja funktio ovat todennäköisesti aivan erilaiset.

Voi olla että nomadisoimalla ja tavaamalla Joycea jalostuisin ihan valtavasti. Olisin fiksumpi ja sivistyneempi ja avarakatseisempi ja ties mitä kaikkea.


ugh. olen puhunut.



3 kommenttia:

  1. Mun on varmaan ihan pakko kuunnella tuo äänikirja, niin mehukkaita aaargh:eja se tuntuu kirvoittavan. :) Tuosta ps2:sta lähtien erittäin hyvin sanottu. Ja ennen sitäkin.

    VastaaPoista
  2. Paikalliseen kulttuuriin syvällisesti tutustuminen tapahtuu ainoastaan kieltä opiskelemalla, ihmisiin tutustumalla ja oleskelemalla paikalla ja tekemällä jotain muuta kuin hengailemalla ja viihdyttämällä itseään (siis jonkin sortin työtä tai opiskelua). Minun mielestäni nomadismissa kuvitellaa pääsemällä "syvällisempään maan tuntemukseen" sillä, että paikalla hengaillaan useita viikkoja, asutaan halvalla ja käytetään bussia. Itse näen sen vaan matkailun muotona. Paikalla ollaan viihdyttämässä itseään. Ihan sama yhteinäiväisyys: ollaan vapaalla ja hankitaan elämyksiä.

    Massaturismissa on niin selkeät negatiiviset puolensa, joten sen kritisoiminen on helppoa. Siitä huolimatta se tarjoaa elämyksiä ihan siinä missä joku reppumatkailukin. Reppumatkailijat tutustuvat yleensä toisiin reppumatkailijoihin ja syövät ja pyörivät samoissa paikoissa, joissa toki on usein enemmän paikallisväriä.

    Nomadius on myös erittäin etuoikeutettua toimintaan. Harvalla on taloudellisesti mahdollista toteuttaa sitä. Siitä huolimatta, että tekisi vaikka minkälaisia uhrauksia. Pikkaisen hankala olisi meikäläisen myydä kämppä ja lähteä kiertämään kolmen lapsen kanssa.


    VastaaPoista
  3. Elitismi se aina haiskahtaa, vaikka sillä ei olisikaan kämäistä reppua ja viikon pesemättä olleita vaellussukkia viidakkotemppelissä.

    VastaaPoista