maanantai 22. huhtikuuta 2013

se kriisi ja pieni lääkäriraivo

maanantai.

Pitäisi vähän varoa mitä toivoo.
Sekopäinen lapsuusperheeni sekä yllytyshullut lapseni olivat järjestäneet minulle ennen- ja jälkeenkokemattoman musikaalielämyksen. Muistoksi sain oman triangelin ja laulavat puussaroikkuvat opossumit (kuvaa heti, kun löydämme opossumeille soveliaan ripustuspaikan)
Kiitos rakkaat - oli hulvatonta!

Valitettavasti hetikohta tämän huikean elämyksen jälkeen kimppuuni hyökyi kaksin tassuin vimmattu ikäkausikriisi: olen koko jäljellejääneen viikonlopun pohtinut mitämäsittenteen? Ja tässäkötääkaikkion? Ja missävaiheessaelämäalkaa? Sekä tietysti ikiaikainen kelpaankomäkellekään ja mitämäoikeestaanhaluun?
Ärts.
Niin kuin ei ihmisellä olisi parempaa pohdittavaa. Voi hyvänen aika sentään.

Lamaannuin aivan tyystin kun ajattelin että tätä tämä sitten on, seuraavat parikymmentä vuotta. HraH lohdutti että sitten käymme kävelyillä ja kirjastossa ja syömässä ja välillä tehdään viikonloppumatka jonnekin.
Minä tietysti lamaannuin siitä vielä vähän lisää. Että onpas hehkeää.
Aloin pelätä että perustan sen riivatun turnipsiviljelmän johonkin korpeen ja joikaan samaanirummun tahdissa kasvuloitsuja.
Voi hyvänen aika sentään.

Onneksi elämän reaaliteetit - lähinnä ystävien vierailu yhdistettynä siivousangstista kärsivään lapseen - kiskovat ihmisen aika tehokkaasti maan pinnalle.
Siivousangstista kärsivä lapsi ei tiennyt olisiko itkenyt vai nauranut sen jälkeen kun siivousangstista kärsivän lapsen kärsivät vanhemmat olivat viettäneet tehokkaan puolituntisen kohdetilassa.
Lopun päivää riitti huoneen ovella mykistyneitä vierailijoita: siinä tilassa on lattia!

Keskiluokkais-keski-ikäisesti, siinä raivoatessani aloin haaveilla sellaisesta viikonlopusta, jolloin koko kakaralauma olisi jossain muualla, minulla olisi pizzaa ja viiniä ja siivousinspiraatio. Koko viikonlopun.
Aika visainen yhtälö.
Mutta kyllä niin hankkituisin eroon kaikesta ylimääräisestä roinasta. Ja hinkkaisin ikkunoita sanomalehtipaperilla ja kaikkea semmoista.

Onneksi minulla on huomenissa treffit lääkärin kanssa, kyllä niin alkaa aivorakenteeni osoittaa hapertumisen merkkejä.
Vaikka tiedän kyllä valmiiksi mitä se (noin miljoonas) lääkäri sanoo: ulkoile ja liiku enemmän ja syö terveellisemmin ja nähdään vuoden päästä, paitsi että ei nähdä, kun mä olen vaan sijainen.

Pieni lääkäriraivo: kahdeksan vuotta, yksi osoite: kolme terveysasemaa, ainakin viisi eri omalääkäriä. On meinaan hyvissä kantimissa ihmisen perusterveys ja ihmisessä vallitsevat perussairaudet. Seitsemän minuutin käynnistä viisi menee siihen kun resitoin tarinani lääkärille, joka ei ole ehtinyt perehtyä siihen tiedostoistaan. Ja loput kaksi menee siihen kun se rapistelee tietokoneeltaan vuoden vanhat labra- ja muut tulokset.
Viimekertainen lääkäri ei edes tiennyt, kuinka usein minun pitäisi käydä itseäni terveydenhuollolle esittelemässä (olisi katsonut käyvästä hoidosta, kyllä siellä kerrotaan. Minäkin osasin lukea sen vaikken yhtään ole lääkäri).
Jee. Yhtään en ole hoitomyönteinen, ja sitä paitsi etsin omin päin tietoa ihmeellisen intternetin uumenista.

Pieni lääkäriraivo2: inhoan sitä, että labrat määrätään käynnin jälkeen. Mitä ihmeen hyötyä siitä on? Minä näen sen lääkärin nyt. Sitten minusta lorotetaan litran verran verta, kukaan ei kerro miksi. Sitten joskus kuukauden päästä lääkäri soittaa rätisevällä puhelinyhteydellä juuri silloin kun olen kaupan kassalla maksamassa viikko-ostoksia ja suomea murtaen sanoo että tjämä kjakki kjunnossa. En tiedä mitä on tutkittu ja mikä on kunnossa. Ja jos jotain ei olekaan kunnossa, en kuule tai en ymmärrä sitä. aaargh.

Pieni lääkäriraivo3: minä olen suhteellisen kykenevä ja fiksu ja pystyn pitämään asiani edes jotenkuten hanskassa. Mitä sitten kun sopassa on useampia keittäjiä: paljon eri lääkäreitä tai vaivoja? Tai jos ei osaa, tai jaksa tai pysty? Tai kun on kyseessä lapsi? Lapsi jonka vanhemmat eivät osaa tai jaksa tai pysty?
ihan oikeasti hei.

6 kommenttia:

  1. Onnea onnea paljon! Menit sitten lähes salaa vanhenemaan. Vau!

    Ihanan musikaalin olet saanut. Itkitkö vai nauroitko?

    Mä itkin ja nauroin tota miten hra H lohdutteli sua sun loppuelämän kulusta. Siis oikeasti, tonko nyt sit pitää tyydyttää. Kävelyä ja kirjastoa. Sata vuottako tässä täytettiin? :)
    Mä niin osaan eläytyä tuohon.
    Rakastan katsoa mua vanhempia ihmisiä, joilla on ELÄMÄ. Et voin mäkin sellaisen vielä saada. Ja sit muistan et olen ihminen joka tykkää nähdä ihmisiä ja juoda kahvia.... Ei niin villiä....

    Laskuvarjohyppyäkö sitten?

    VastaaPoista
  2. Onnea! Hyvä siitä tulee... karkeestikin katsottuna tää oli vasta puoliväli ja jos katsoo aikuisuutta (alkaa kahdestakympistä) niin vastahan tässä on mennyt eka kolmannes :)

    VastaaPoista
  3. kiits!
    Se virallinen päivä oli kyllä jo reilu viikko sitten; nyt vasta ehdittiin juhlashow:hun asti...

    VastaaPoista
  4. Mä olen odottanut jo kauan, että koskahan mulle iskisi ikäkriisi. Ehkä mä kuolinvuoteellani tajuan, että hitto vieköön, mäenoleenääteini ja jäi työhistoriakin hoitamatta. :D Toisaalta, kun se asia ei kriiseilemällä juuri kummemmaksi muutu. Niin ja siis mä en ole kriiseillyt iästä, koska on aina riittänyt tota kriisipuolta sen verran, että ikäkriiseille ei ole ollut edes tilaa. Jotta toisaalta, hei! nauti ikäkriisistäkin! Sehän kertoo vain siitä, että elämä on noin muuten varsin hyvin mallillaan. ;)

    Ja noi lääkärijutut. Samoja on tullut mietittyä. Meillä on ihana omalääkäri, joka on joa pysynyt samaaa, mutta tiedän, että samalla paikkakunnallakaan moinen on kaikea muuta kuin itsestäänselvää. Jopa se, että onko terkkarissa yhtään lääkäriä... Aika käsittämätöntä, oikeasti. Mä muuten tajusin just senkin, että mun vuosihuollot ovat jääneet aika vähiin viime aikoina. Auts...

    VastaaPoista
  5. Lämpöiset onnittelut näin jälkikäteen!

    Mä täytän 40 v kuukauden päästä, hurjaa. Kriisiä odotellessa. :)

    Mulla on suurimmaksi osaksi hyviä kokemuksia terveyskeskuslääkäreistä: esim lasten omalääkäri on aivan ihana, inhimillinen nainen. Tuuripeliä taitaa olla kehen törmää.

    VastaaPoista
  6. Kati ja Elisa: se oli varmaan PeeÄm ja Äs, ei mulla mitään kriisiä ole, elämä on mukavaa!

    Elisa: meillä on ollut pari todella hyvää lääkäriä. Mutta aina ne lähtevät erikoistumaan johonkin jännittävään asiaan, hylkäävät meidät (mokomat!)

    VastaaPoista