Ruokasäpsy tekee tuloaan

uskallanko hiukan tuulettaa?
Sieluni pitkä pimeä teehetki alkaa hiljalleen hälvetä. Saatan jopa olla hengissä. Mahdollisesti.

*

En tiedä, onko ranskalaisuus tai ranskalainen kasvatus jotenkin kovassa huudossa tuolla suuren meren takana, Ämeriikan ihmemaassa, mutta metkan mukavia kirjoja ovat aiheesta ainakin tehneet.
Suunnilleen vuosi sitten luin Pamela Druckermanin Kuinka kasvattaa bebe. Se oli hyväntuulinen lastenkasvatuskirja eurooppalaisten ja amerikkalaisten lastenkasvatustapojen erilaisuudesta. Paljon järkeenkäypää ja muutamia hyviä vinkkejä, jotka olisin toivonut tietäneeni silloin kauan sitten. 

Nyt työn alla on Karen LeBillonin Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? Kirjan kehyskertomus on vähän samantapainen kuin Druckermanilla, ja ainakin nyt, kirjan puolivälin tietämillä, mietin hetkittäin, mahtaako kehyskertomus itse asiassa olla vain kertomus - minkä verran siitä mahtaa olla totta? No, samapa tuo.
Paikoin teksti on ehkä vähän junttaavan oppikirjahenkistä, mutta toisaalta huomiot ja näkökulmat ovat kyllä oivia, ja tasoittavat mukavasti tietä kohtsiltään lähestyvälle ruokasäpsylleni.

Olen nimittäin ollut vähän minimalisti viime aikoina tuolla pastakeittiön puolella. Normaali laarikaupalla hyvää ruokaa -asenteeni on ollut pikemminkin semmoinen vaisunsorttinen kunhan nyt jotain vatsantäytettä riittävästi tai kippaa kaikenlaista johonkin keittelyastiaan -asenne. Mitään ruokalistaa tai ennakkosuunnitelmaa en ole noudattanut aikoihin. Mistä luonnollisesti on seurannut eriasteisia angst-kohtauksia sekä kaupassa että jääkaappia tuijottaessa.

Ensimmäisiä vinkkejä kohtsiltään iskevästä ruokasäpsystä oli näkyvillä viikonloppuna, kun äkkiarvaamatta ja täysin suunnittelemattomasti huomasin keitteleväni tomaattikeittoa. Normaalin ruuan lisäksi siis. Suuruudenhulluuksissani tietysti kuvittelin, että siitä riittäisi vielä alkuviikon päivillekin. Mitä vielä, nälkäinen nuoriso hengitti sen sisäänsä alkupaloiksi.
Ylipäätään viime aikoina on ollut taas havaittavissa tuota ruuan sisäänhengittämistä. Lauma tulee pöytään, sanon niille hyvää ruokahalua ja ennen kuin itse olen saanut ensimmäistäkään haarukallista suuhuni, ne ovat jo hotaisseet sisuksiinsa ensimmäisen lautasellisen ja hengittämässä sisään toista. (toisinaan herään siihen, kun joku käy syömässä myös yöllä - kun maailma ei riitä!)
Muutamana päivänä kun hraH on kotiutunut vähän myöhemmin, on ruokakattilallisesta ollut jäljellä vain kaavittavia rippeitä. No, sero venientibus ossa - niinhän se on.

Tätä taustaa vasten pieni ruokasäpsy olisi aivan paikallaan.
Mukavaa pitkästä aikaa innostua jostain.
Vaikka sitten ruuanlaitosta.

Tänään syödään sosekeittoa ja kanapataa.
Olisikohan omppu-crumble kiva jälkkäri?