summa summarum: joulu

verstaalla taasen, ja töitäkin varmaan riittäisi.
Päivä vain ei käynnisty ilman pakollista blogikierrosta, edes pientä sellaista.
Eikä myöskään ilman väistämätöntä joululeuhkimista.

Oli rentouttavaa. Paitsi että vapaat loppuivat ihan liian pian, olen kyltymätön.
Yritin ehdottaa hraH:lle että se kävisi pienet palkkaneuvottelut työnantajansa kanssa, minä voisin ihan hyvin olla semmoinen hempeä kodin hengetär, voisin paistaa lämmittää hraH:n toffeleita mikrossa niin että sen varpaat olisivat lämpöiset kun se tulisi kotiin ja pöydässä odottaisi höyryävä tuhti pataruoka ja iloisesti hymyilevä vaimo.
Ei se luvannut mennä. 

Siitä joulusta.
Ylenpalttinen sosiaalinen elämä leimaa joulunviettoamme, joinain päivinä olen ollut ihan nääntynyt liiallisista ihmiskontakteista. Ja toisina päivinä ihan lamaantunut, kun sitten niitä kontakteja ei olekaan ollut.

Tänä vuonna oli meidän vuoromme isännöidä esijoulupiirakkajuhlia, joissa osallistujat kilpailevat piirakanleipoudessa (sarjat suolainen ja makea) sekä esittävät perhe- ja muukokoonpanoittain kultturelleja esityksiä. Meidän perhekuoromme lauloi sulosointuisasti ja melkein viisiäänisesti kauneimmat joululaulut-vihkosta löytyneet viittomakielisen sovituksen Jouluyöjuhlayöstä. Oli luultavasti silmiä vaan ei korviariipivä kokemus.

Piirakkafiestaa seurasi perinteinen puurojuhla. Aatonaattona kestitsimme iso- ja isoisovanhemmat puurolla. Kattilapuuro ei puuroutunut ja uunipuuron onnistuin keittämään pohjaan.
Uunin.
Se olikin ainoa paikka pastakeittiössä, johon ei vielä ollut joulunhenki hannupekka yltänyt. Ihan selvä universumin kosto laiskalle ihmiselle.
Vietin aatonaattoillan jynsseröimällä uuninpohjaa. Jee.

Sitten tulivat pyhät ja lokoisat. Joka päivä söimme eri pöydässä kaikenmoisia herkkuja, joista mainittakoon erikseen bambi ja siianmäti.

En ole lukenut niin paljon kuin olisin halunnut. En ole opiskellut niin paljon kuin olisi pitänyt. En ole liikkunut niin paljon kuin olin suunnitellut. Ja olen syönyt paljon enemmän kuin olisi ollut hyväksi.
Yleisarvosana joulunvietolle kuitenkin yltiöpositiivinen (sen syömisen ja liikkumattomuuden takia lähinnä).

Joulun ovelimman lahjan sain siskolta: se haastoi kuvaamaan joka päivä yhden kuvan.
Ja minähän kuvaan. Että tervetuloa tutustumaan sinnekin!

mamman luona tapanina