Grr makeannälälle

Olen päivä päivältä ja viikko viikolta vakuuttuneempi siitä, että sokeri on kaiken pahan alku ja juuri, ja voi hyvänen aika että joku asia voikin olla salakavalasti addiktoivaa!
Muutama päivä herkuttelua ja vähän lepsumpaa syömistä, ja jo ketturoin suunnattoman valtaisissa makeanhimokohtauksissa; pääsyyllisenä pidän tällä kertaa niitä paria onnetonta ranskanleipäsiivua, jotka napsaisin parina päivänä jälkiruuaksi. Suklaatistakin on helpompaa vierottua kuin venhäpullasta. (grr)

En tiedä kumpi on raivostuttavampaa: syödä aina vain säälittävän askeettisesti vaiko kieriskellä makeanhimokohtauksessa. Tai ehkä sittenkin sen hätäiseen hotkitun herkun jättämä ällötysolotila on kaikkein pahin?
Kyllä niin on epää.
Siivu ranskanleipää parilla aterialla ja viikon mittainen vieroituskuuri. Grr.

No niin, ei olisi kannattanut koko aihetta ottaa edes puheeksi. Heti aloin haaveilla kuumasta tummasta kaakaosta ja paksulti voilla voidellusta ranskanleipäsiivusta. Sitä siivua voisi dipata siihen kaakaoon...mmmm...
En edes tehnyt sitä, herkuttelin kaiken lisäksi huolimattomasti. Grr. Grr. Ja vielä kerran grr.
Olisi kannattanut tällä tuskamäärällä tehdä se edes kunnolla.

Eilen tyynnyttelin raivoavaa makeannälkääni kipollisella jäisiä mansikoita.
Muistan että jompaa kumpaa tyttöä odottaessani söin pussikaupalla jäisiä mansikoita, mitä herkkua.
Kehvatsu, miksei täällä verstaalla ole pakastinta?
Tai ranskanleipää?
Tai edes jotain.
Grr.