mietteissä

Päivä päivältä tykkään enemmän ja enemmän tästä biisistä.
Tai tykkään ja tykkään, se on suhteellista, mutta tämä biisi pistää miettimään.
Onko ihan oikeasti meidän maailmamme noin kova?
Tai vielä enemmän: onko tämä se naiskuva - ihmiskuva - johon meidän lapsemme tällä hetkellä kasvavat: onko meidän naisihanteemme kaikki muut häikäilemättömästi alleen tallova gettopissis?

Olen viime päivinä katsellut kasvavia kaunokaisiani, pieniä tyttöjäni, ihmetellen ja pohdiskellen - naiseutta tai tyttönä ja naisena olemista.
Mitä heille toivon?

Turvallisuutta. Tämän päivän maailma tuntuu pelottavalta - oman koskemattomuuden säilyttäminen ja omien rajojen turvaaminen tuntuu hyvin häilyvältä.
Voimaa, rohkeutta, uskallusta - koska niitä tarvitaan itsensä toteuttamiseen. Suoraselkäisyyttä seistä omien valintojensa takana.

Kunpa osaisin pukea sanoiksi sen, mitä tuo kappale herättää - ylipäätään niitä ajatuksia joita olen viime päivinä pyöritellyt...
Jotenkin - elämä on kovin häikäilemätöntä. Taas ja jälleen kerran olen huomannut, että oikeiden ihmisten tunteminen painaa vaa'assa paljon enemmän kuin oikein toimiminen. Lähinnä niin, että oikein toimiminen, annettujen sääntöjen noudattaminen, on vasta puolet tarinasta - vielä täytyy tuntea oikeat tyypit ja olla sinutteluväleissä.
Se hämmentää.

Tavalla, jota en oikein osaa vielä sanallistaa, tämä liittyy sekä naiseuteen että ihmisyyteen ylipäätään.
Mietin, riittääkö se että osaa asiansa?
Riittääkö naiselle se että osaa asiansa?
Riittääkö ihmiselle se että osaa asiansa?
Vai täytyykö ihan oikeasti:
 "Reippaasti sanot nyt äidilles 
Ettet aio Edes ttu maistaa 
Ja leikit hiekkalaatikon keskellä johtajaa 
Opit siinä oikean asenteen 
Veljes ottakoon syyt niskoilleen"

...
..."siksi olkoon sydämesi nöyrä että se kuulisi veljiesi itkut"...