surinaäiti

Yksiksen vanhemmuuspohdinnat pistivät harmaan aivomassani liikkeelle.

Tunnustan heti: olen pieni surisija ja pörisijä, en nyt ehkä aivan helikopteri, mutta kukaties joku valju yöperhonen joka kuumeisesti kiertää valonlähteitään.
Lönötän laiskana sohvannurkassa, mutta olen tavattavissa ja käytettävissä. Meillä piirretään historiaa, tanssitaan matikkaa (no ehkä kuitenkaan ei), väitellään uskonnosta, tehdään enkusta harjoituskokeita (hyvänä päivänä) ja jokaikinen ilta käydään läpi: "onks läksyt, rappaa reppus ja onks kännykkä-avaimet-bussikortti?" (kyllä vain, rappaa reppus; en tiedä miksi juuri niin. Mutta niin se on)

Laahaudun kouluun jokikiseen vanhempainiltaan ja surisen opettajalle heti kun on vähänkin aihetta.
Tosi harvoin, onneksi.
Protestoin suksimia, luistimia ja enkelitaivaatonta joulujuhlaa vastaan enimmäkseen täällä blogissa ja ihan liian usein kysyn että saako lapsi erivapauksia (niin kuin vaikka lähteä liikuntatunnin jälkeen suoraan suorituspaikalta kotiin, ei koulun kautta kiertämällä).
Kannan saavikaupalla ruokaa eteen ja herättelen aamuisin henkilökohtaisesti jokaikisen. Olen mukana niiden harrastusjutuissa aina kun tarvitaan: osallistun talkoisiin ja tarjoan ainakin toisinaan apuani vetäjille.

Kyllä - niillä on helppo elämä ja suriseva yöperhosäiti.

Mutta kyllä sitten odotankin.
Sekä lapsilta että muilta yhteistyökumppaneilta.
Haluan ja odotan että asiat hoituvat.

*