perjantai 16. toukokuuta 2014

äitienpäiväpohdinto - vähän myöhässä

Alan masinoida nyt heti semmoista, että ei saa maailmankaikkeus toimia miten sattuu, vaan kuuluu noudattaa hampurilaissääntöä: kiva-tyhmä-kiva.
On ihan väärin että ensin tulee tyhmä-tyhmä-tyhmä ja ihmiselle tulee ahd.-riittämättömyys, sitten tulee yhtäkkiä kiva-kiva-kiva ja sitä ihmistä alkaa harmittaa kun se on ihan turhaan ollut ahd.-riittämätön.
Joku roti tähän elämään!
Ei kestä pienen ihmisen sielu liikaa tyhmiä tai kivoja kerralla.
Mikäköhän rytmiryhmä ottaisi nopeassa tahdissa ajaakseen läpi tämmöisen direktiivin? Voisin aika mielelläni äänestää niitä näissä kohta koittavissa vaaleissa.

*

Mietin äitienpäivääkin, että siihen sitä vasta kohdistuu monenmoisia odotuksia ja muita.
Jotenkin että kuuluuko sen isäosapuolen olla ylenmääräisen kiitollinen sille äitiosapuolelle siitä, että se on synnyttänyt niin ihania lapsukaisia?
On sillä miehelläkin niihin pikkukullannuppusiin osuuksia, enkä minä ainakaan (kovin usein) ole ylenmääräisen kiitollinen niistä. Ainakaan niistä huonommista osuuksista (esim. että löytää aina ruotoja kalasta ja puristaa tuubia keskeltä) (eikun se olenkin minä, joka puristaa tuubia keskeltä, hups.)
Kummallinen asennejäännös jostain onnelliselta vintageaikakaudelta: että äiti se hoitaa kotihommat ja isä vaan kiittelee ja ostaa timanttirannerenkaan ja sitten heliyttelee jäitä viskilasissansa televiission ääressä hymistellen.

Miten minä koen sen jotenkin alistavana, semmoisen kiittelyn? Että kiitos kun pidät huolta meidän lapsista?
Höh, tietysti pidän huolta.

Mutta minä nyt olen muutenkin kieroutunut luonne.

*

Jollain (kieroutuneella) tavalla tähän äitienpäiväteemaan liittyy vaikka se, että minusta viikko- /kuukausiraha on mitensenytsanotaankaan? subjektiivinen oikeus. Siis vastikkeetonta tuloa.
Luultavasti siksi, että hraH:n lapsukaiset, nuo pulluraposkista suloisimmat, ovat isänsä kaltaisia ja -kykyisiä väittelijöitä. Joskus aikoina ammoisina kun asiasta käytiin ensimmäisiä keskusteluja, ilmoittivat he yhtenä rintamana, että he eivät tarvitse rahaa, joten he eivät myöskään ikinä tee mitään.

Niinpä meillä on vallalla semmoinen vallattomuus, että nuoriso saa pientä kuukausirahaa tekemättä mitään.

Yhteisten asioiden hoito (=politikos) kuuluu sen sijaan kaikille vapaille kansalaisille. Jokainen on osallistuu, koska ne ovat yhteisiä asioita.
Ja mikäli se ei sovi vapaille kansalaisille, astuu välittömästi voimaan demokraattinen diktatuuri, pakkotyö ja orjuus.

Vaikka tämä systeemi on toiminut ihan siedettävästi, mietin lakkaamatta, teemmekö oikein.
Toisaalta, eihän minullekaan yhteisistä asioista palkkaa makseta.
Eikä hraH:lle, vaan yhdessä teemme yhteiseksi hyväksi.
Että sikäli tämä kyllä liittyy äitienpäivään, ettei itsestäänselvyyksistä pitäisi varsinaisesti palkita.
Kun ollaan yhtä perhettä, tehdään asioita yhteisen eteen. (jokaisen oma läävä onkin sitten täysin eri juttu)
Äitiydessä se palkinto on enimmäkseen siinä kohden kun nuoriso nukkuu eikä aiheuta ylenmääräistä murhetta ja siivouspäivän siinä, ettei hetkeen ole kovin sotkuista.

Kyllä näissä perusteluissa nyt joku ontuu.
Mutta toisaalta, en väittänytkään olevani mitenkään johdonmukainen.
Tai edes oikeassa.


*





2 kommenttia:

  1. Vähän aiheutti kummastusta se, että minä oli matkalla äitienpäivänä ja maksoin reissun miehelle ylimääräisenä hemmotteluna :) Minusta oli hyvät juhlat. Pojatkin tykkäsi, äiti ihali kovasti kortteja ja lahjoja, mutta ei ollut mitään pakollista ohjelmaa.

    VastaaPoista
  2. Minusta tuo kuulostaa ihan parhaalta äitienpäivältä!

    VastaaPoista