lenksaa ja muuta

onpa ollut matalaliitoa koko viikko. Ja osa viime viikostakin.
No, ehkä se tästä.
Toivottavasti.

*

Ennen kuin matalaliito alkoi, hraH teki yllättävän ehdotuksen.
Se ehdotti että rupeaisimme yhdessä lenksaamaan tai ainakin osallistuisimme johonkin juoksutapahtumaan yhdessä.
Olin aika otettu.
Ja paniikissa: sikäli kun muistan, en ole lenksannut juoksulenksaa ainakaan vuoteen.
En vastannut heti (ei kuulu naisen heti myöntyä, vaan kuuluu pitää miestä vähän jännityksessä. Kyllä te tiedätte)
Makustelin ajatusta aina kun muilta murehiltani ehdin, enkä keksinyt mitään hyvää tai edes jotenkin kelvollista tekosyytä, millä olisin torjunut moiset ehdotukset.
Pari päivää sitten jouduin kirskuttelemaan purukalustoni välistä, että on se varmaan ihan hyvä idea.

Eilen peruuntui kokous ja illansuussa, kun olin tehnyt kaiken (enimmäkseen lönöttänyt sohvassa), pakottauduin kaivelemaan vanhat tossuni näkysälle. Eivät ne aivan vielä sammalta kasvaneet, mutta eipä paljoa puuttunutkaan. Mahtuivat jalkaankin ja muuta sentapaista. Vaatekaapista löytyivät jonkinmoiset juoksuhousujen tapaiset pöksät ja jotain satunnaista yläosaston verhoksikin.
Pakkohan sen jatkoksi oli sitten laahautua pururadalle asti.
Jaksoin työläästi punnertaa yhden kierroksen verran purtsikkaa ympäri ennen kuin jalat hyytyivät.

Oli pakko todeta kotona että on se kyllä varmaan ihan hyvä idea. Hyytyneistä jaloista huolimatta.

*

Lenkin alkuvaiheessa, siinä kohtaa kun en vielä juossut, eikä hikeä valunut silmiin ihan kamalasti, näin nuoren miehen mikä oli ulkoiluttamassa pikkuriikkistä koiraa. Se oli joku kääpiöpinserin poikanen tai semmoinen, hitusen gerbiiliä suurempi ja aika paljon meidän kaikkia kissojamme pienempi elukka. Ihan pentu vielä.
Se mies oli nuori ja vähän sporttinen, mutta ei kovasti.
Hauskaa oli kun sillä oli kädessään sitä koiraa isompi proteiinijuomashakeri.
Varmasti voi lenkin päätteeksi pistää sen pennun siihen ravistimeen päiväunille ja viedä kotiin.

Enempi tuli treeniä sille miehelle siitä ravistimesta kuin koirasta.

*

Harmillisesti pääsimme mukaan kiinnostavaan dokkarisarjaan vasta viime metreiltä, eikä jaksoja ole Areenassa.
Eilinen doku käsitteli brittiläistä bileturismia, ja se oli järkyttävää nähtävää.
Sitä edellisessä jaksossa vierailtiin Japanissa työttömien /kodittomien nuorten asioita ihmettelemässä. Jotenkin aivan käsittämättömän riipaisevan surullista, että jossain (ilmeisesti Tokion?) laitamilla on ihan tietty metsä, minne mennään vain päättämään päivänsä.
Millainen on yhteiskunta, jossa on järjestetty erillinen metsänlämpäre jollekin niin traagiselle ja kammottavalle asialle kuin päivieni päättäminen koska olen tuottanut vanhemmilleni pettymyksen enkä ole työllistynyt suuryritykseen?
Sellaiseen yhteiskuntaan minä en haluaisi kuulua.