perjantai 2. toukokuuta 2014

jokumuuntai?

Kyllä oli eilen illalla kummallinen olo kun ei tiennyt onko sunnuntai vai jokumuuntai.
Stressintai oli ainakin: tämä viikko (tänään on ilmeisesti maanantai?) on lievästi sanottuna stressaavan sorttinen; melkoisesti keskenkasvuisen nuorison lajittelua ja aikatauluttamista tiedossa.
Ilmaistaanpa asia nyt vaikka näin: alkavalla viikolla olen kiitollinen - jälleen kerran - jokikisestä maksamastamme veroeurosta, jotka mahdollistavat julkisen sairaanhoidon ja korkeatasoisen koulutuksen. Ja sitten olen vielä kiitollinen vapaasta liikkuvuudesta.

*

Koska keskenkasvuiset olivat sitä mieltä, että me "aina" tulemme kotiin laulaen, päätin yhdentyä tähän itseääntoteuttavaan ennustukseen.
Joka kerta kun tulin kotiovesta sisään lauloin kovalla äänellä että me tulimme kapakasta ehkä hiukkasen horjuen... (Sain ylipuhuttua hraH:n juoneen mukaan: olimme vaikuttava näky, kun tulimme iltakävelylenkiltä laulellen, uskokaa pois!)
Varmuuden vuoksi kävin erikseen jokaisen huoneen ovella laulamassa, että varmasti kuulivat. Ja jokaiselle joka aloitti että äiti älä viitti, lauloin vielä vähän kovempaa ja tuntehikkaammin.
Siitäs saivat mokomat.
Aion jatkossa laulaa sitä ihan lakkaamatta, aina tarpeen vaatiessa.

*


2 kommenttia:

  1. Hih Hih.... =) =)
    Tinde

    VastaaPoista
  2. Miten se vanhusten laulaminen voi olla muksuille niin kauheen noloa? Meillä on sama juttu, ärsyyntyneen nolona käsketään olla hiljaa kun vedän sata lasissa Jari Sillanpäätä. Laulamista vielä kamalampaa on lasten mielestä se kun äiti tanssii 80- luvun diskomuuveja. Ja kaikkein kamalinta on pussauskohtaukset iskän kanssa, semmoisen sattuessa kakarat ryntäävät korvat punoittaen huoneesta. Hassuja ovat!

    VastaaPoista