perjantai 30. toukokuuta 2014

Juttu

Kuuntelin radiosta aamulla nyt valmistuvien nuorten haastatteluja.

mun juttu on se että mä haluan löytää sen jutun mikä on mun juttu.

Yritin kiivaasti muistella, oliko minulla jotain juttua silloin kauan sitten?
Nykyään ei ainakaan ole - ei pienintäkään aavistusta siitä, mikä olisi minun juttuni.

Vähän juttuja ennen tuli elämäntapavalmentajan haastattelu ja hänkin oli sitä mieltä, että ihmisen pitää niinku löytää se juttu että mikä on oma juttu.
Ja sen lisäksi pitää kuunnella sisäistä ääntään. Mutta tarkasti, se voi olla pelottavaa.

hu-huu, sisäinen äänesi täällä sinulle kurisee, oletko muuten huomannut että sinulla ei ole juttua? 

Kysyin siltä ääneltä että mikä se mahtaa olla minun juttuni.
Se ääni ei suostunut kertomaan.

Ajattelin että olisipa tosi kauheaa jos minun juttuni olisi jotain tosi kurjaa, jos se ääni vaikka huutaisi että senkin laiska mukavuudenhaluinen lortti sinun juttusi on lammaspaimenius/turnipsinviljelys länsi-irlannissa.
Sitten pitäisi lähteä lammaspaimenioimaan länsi-irlantiin johonkin kylmänkosteaan turvekattoiseen kivitaloon. Tietysti vielä ilman hraH:ta ja lapsia, kyllä minä sen arvaan.
Vilu olisi koko ajan ja ällöttävää kostean lampaanvillanlemua joka puolella.

Tai jos se ääni vaikka käskisikin että avaruuskvanttimatematiikka!
Että mistä minä nyt yhtäkkiä löydän sen avaruuskvanttimatematiikan minun päästäni kun se on mennyt piiloon kaikenmoisten muiden vähempiarvoisten asioiden taakse?

Täytyy sanoa, että minun päässäni tai vatsassani tai missä tuo sisäinen ääni nyt ikinä ihmisessä metelöikään, pitää älämölöä kokonainen äänijoukkio elikkästen kuoro.
Kuka siitäkin sitten ottaa selvän, että mikä ääni on se johdatuksen ääni - että kumpi on oikeassa, avaruuskvanttimatikka vai lammaspaimenteliaisuus?
Pidemmän päälle menee aika hankalaksi, jos joka päivälle on uusi juttu.

*

Tavallaan olen sitä mieltä, että juttu on tärkeä juttu.
Mutta toisaalta taas ei. Ihmisellä on kuitenkin vastuita ja velvoitteita, jotka asettavat jutuille kaikenmoisia reunaehtoja.
Niin kyllä sanoi se elämäntapavalmentajakin jota radiossa haastateltiin, että ei voi ihan miten vain rynnistää juttuihin.

*
ps.
kampaaja käski antaa tukan kihertyä omia aikojaan. Olen valloittava pörröpää.
Nuoriso valitti että tukkani on pahempi kuin Isoveljellä (auts!) ja että se pörhelöi liikaa yläilmoihin (auts! auts!)

ps2.
ajattelin että minun juttuni voisi olla itseni hemmottelu: kahviot, ihanat ruuat ja herkut ja kampaamot ja semmoiset.
Finanssini eivät ole samaa mieltä, grr kaikille elämän asettamille reunaehdoille. Grr.

4 kommenttia:

  1. Musta tuntuu, että parempi vaihtoehto luin sen oman jutun löytäminen, olisi edetä vaikka negaation kautta ja etsiä ne jutut, jotka ehdottomasti eivät ole omia. Sitten olisi hyvä haarukoida jäljelle jääneistä harkinnan alaiseksi päätyviä.

    Esim ihmiskunnan kannalta on parempi, että en hakeudu hoitoalalle. Siellä ei tarvita enää yhtään lyhytpinnaista tiuskijaa pilaamaan muiden päiviä.

    VastaaPoista
  2. Mullahan ongelmana on ollut se, että niin moni asia voisi olla se mun juttu. Näkisin itse helposti opettajana, lääkärinä, kahvilan pitäjänä, juristina, taiteilijana, toimintaterapeuttina, kokkina, kampaajana jne. Pikkasen on ollut vaikea hahmottaa, että mikä se olis se mun juttu. Ehkä mun juttu on se, että en oo turhan ronkeli :)

    On siinäkin se oma juttu...

    VastaaPoista
  3. RvaK: niinpä, mistä voi erottaa että mikä niistä sisäisistä kurinoista on se oikea ääni? Mulla on vähän samansuuntaisia juttuja.
    Nähtävästi mun juttuni on päättämättömyys?

    VastaaPoista
  4. Ja Kati: totta, hoitoala on hyvä jättää semmoisille jotka ovat kärsivällisiä. Ei taitaisi minustakaan olla empaattiseksi kannustajaksi...

    VastaaPoista