Nelisen tuntia työpäivää jäljellä, sitten alkaa loma.
Eikä hetkeäkään liian aikaisin, jos minulta kysytään. Olen pohjattoman väsynyt. Siis hetkinen, tajusin vasta nyt että olen ruvennut ottamaan iltapäivätorkkuja, useampana päivänä viikossa. Minä en nuku päivisin. Paitsi eilen, ja kaksi päivää sitten ja viikonloppuna, ja viime viikolla ainakin kahtena päivänä. Mistä oikein on kyse?
Ja lomasuunnitelmia?
Eipä oikeastaan.
Alkukesästä ilmoitin vastahakoiselle nuorisolle että tiettyyn päivään mennessä itsekunkin läävän on oltava paraatikunnossa. Ei pelkästään vähän sinnepäin siisti, vaan todella siisti.
Olen pehmeästi ja leppeästi yrittänyt ajaa läpi ehdotusta tavaramäärän vähentämisestä, olennaiseen keskittymisestä ja turhasta luopumisesta.
Sanomattakin on selvää, että nuorisollamme ei ole mitään ylimääräistä saati turhaa ja sitä paitsi, milloin oikein olen ajatellut palauttaa ne duplopalikat jotka vietiin kellariin viisi tai kuusi vuotta sitten? Niitä tarvittaisiin leikissä nyt. Tai ainakin ihan kohta.
Selkeytin toivettani ehdottamalla että jokainen karsisi joukosta ne lelut, joilla vielä ihan oikeasti leikkii ja varaisi niille yhden lipastonlaatikon.
Ihan hyvä idea sinänsä mutta juuri se laatikko on jo täynnä.
Kysyin myös, olisiko mitenkään mahdollista luopua tai edes väliaikaisvarastoida leluista edes ne, joilla ei ole leikitty sen pari vuotta sitten tapahtuneen muuttomme jälkeen. Tai oikeastaan enää edes ennen sitä.
No eihän tokikaan, koska hetkenä minä hyvänsä saattaa alkaa leikki, jossa tarvitaan juuri niitä leluja.
Ja sitä paitsi, koska ne duplopalikat oikein palautetaan?
Tai ne pehmolelut, jotka olen varastanut ja varastoinut?
Oikeastaan voisimme mennä kellariin suorittamaan pienet penkojaiset, vai mitä äiti?
Voi sitä itkua ja hammasten kiristystä joka on koittava, kun Suuri Musta Jätesäkki alkaa puhua äidinraivon tahdittamana. tai itse asiassa, voi sitä itkua ja hammasten kiristystä siinä vaiheessa kun nuo kotiutuvat sieltä minne menevätkin ja äidinraivo on sillä välin puhunut Lintukodon suuressa hiljaisuudessa. Jee.
Ahhh, meillä duplopalikat ovat vielä esille, onhan kuopus vasta pian tokaluokkalainen! Ei vaan, oikeasti 11v neiti kavereineen leikki niillä vielä viime talvena, ja kuopuskin kaverin kanssa. Aika hupaa että niillä leikkiminen on niin påp. Ja meilläkin nämä karsintayritykset päättyy keskusteluun siitä, voisko 'leluvarastosta' hakea jotakin takaisin. Pitäis varmaan heivata kaikki romut vaan hissun kissun... -LeenaK P.S. Tsemppiä Operaatio Jätesäkkiin!
VastaaPoistaMä sain onneksi muutossa karsittua leluista jonkin verran... ja kerta vuoteen käyn kaikki lelulaatikot läpi ja kerään rikkinäiset pois.
VastaaPoistaLeluistaan nuo koululaiset ei enää edes niin välitä, kullakin on laatikollinen tai kaksi (öö, ei puhuta pienistä, niillä on varmaan se kaksikymmentä nenää kohden...), mutta nuo koululaisten "tärkeät paperit" ne on ihan tuskaa. Valtaosa niistä on roskaa, paitsi lasten mielestä... ja ne paperit ui vastaan heti, kun erehtyy avaamaan huoneiden ovia...
Meillä jyrää suuri styranki, joka salaa mättää duplot, pehmot ja rakennuspalikat kassiin ja raahaa kirpparille :) Ei noita tavaranhimoisia laiskiaisia saa muuten ikinä luopumaan mistään.
VastaaPoistaMeillä on tämä ikuisuusongelma, että lapsilla on viisi vuotta ikäeroa. jotta roinaa tulee riittämään... Ainakin seuraavat nelisen vuotta.Sitten ehkä tuo isompi saattaa vähentää leikkimistä.
VastaaPoistaMutta sitten tulee sitä muuta silppua, meikkiä ja ihanuutta. Ah... No todenpuhuen tuo isompi neiti on aika valmis välillä jopa luopumaan joistain osista omaisuuttaan. Kirjahyllyä siivotessa laittoi vapaaehtoisesti sivuun kirjat, joita ei enää tarvitse ja joita pikkusiskokaan ei tarvitse. Olin pudota pyllylleni. ;)
Lasten äiti kyllä voisi puolestaan opetella itse luopumaan enemmän...