torstai-aargh

Pitäisikö pahastua, hermostua tai muuten vain ulvoa?

Kyllä on ihan epää, että tänään melkein paistaa aurinko ja huomenna, kun bussikortti ottaa ja lakkaa toimimasta ja pitäisi siirtyä fillarointiin, on kuulemma luvassa tuulta ja kaikkea mahdollista sadetta (lumi-, räntä- ja vesi-)
Höh ja pöh sille.

Olen inventoinut varusteet ja oikein kovasti muutenkin pyöräilyllisorientoitunut.
Olin hyvinkin pyöräilymyönteinen aina siihen asti kunnes tajusin, että olen sopinut lauantaiaamupäivälle melkein liian aikaiseen aikaan treffit kaupunkiin ja sinne pitää tietysti pyöräillä myös.
Ja justiinsa äsken tajusin, että perjantai-illan treeniinkin pitäisi päästä jollain keinoin.
miksi ylipäätään sovin treffit niin käsittämättömään aikaan lauantaina? ajattelinko yhtään mitään? onko se kehvatsun kahvila edes auki sellaiseen aikaan? no, onneksi en sopinut niitä aamutreffejä sinne treffikumppanin kotiin, kaupungin äärimmäiseen laitaan.

Kyllä nyt ei ole aivan loppuun saakka harkittu tämä pyöräilyllispäätös.

Ja tietenkin olen joka suuntaan kovaäänisesti uhonnut että nyt alkaa fillarikausi. En voi enää peruakaan. Höh ja pöh sille.
Lauantai-illallekin on meno suunniteltuna.

Kehvatsun bussikortti kun loput juuri nyt.
Pahastus, hermostus ja ulvahdus!


*
eedith

Radiota kuunnellessa heräsi pohdinto: pitääkö naistenpäivänä saada lahjoja?

Ja jos, niin miksi ihmeessä?
Ja mitä?
Mikä olisi sovelias lahjus juhlistamaan tämmötteistä aatetta?
Kansainvälistä naistenpäivää vietettiin ensimmäisen kerran 19. maaliskuuta 1911, jolloin Itävallassa, Tanskassa, Saksassa ja Sveitsissä järjestettyihin kokoontumisiin osallistui yli miljoona naista ja miestä. He vaativat naisille äänioikeutta, työoikeutta, oikeutta ammattikoulutukseen ja työsyrjinnän lopettamista. Ensimmäisen maailmansodan aikaan naistenpäivä liittyi rauhanliikkeeseen. Sen seurauksena päivän vietto levisi vuonna 1913 myös Venäjän keisarikuntaan. Muualla Euroopassa naiset protestoivat myös sotaa vastaan.[3]
8. maaliskuuta 1917 alkoivat tekstiiliteollisuuden naiset Pietarissa lakkoilla elintarviketilanteen vuoksi ja lakkoilun laajetessa joutui Venäjän keisari Nikolai II luovuttamaan kruununsa veljelleen, joka kieltäytyi siitä ja Venäjä siirtyi väliaikaisen hallituksen aikakauteen.
Kansainvälisestä naistenpäivästä on kasvanut 1900-luvun aikana sosialistisen liikkeen mukana todella maailmanlaajuinen juhlapäivä.Yhdistyneet kansakunnat järjestää vuosittain naistenpäivän konferenssin, jonka tarkoituksena on edistää naistenoikeuksia ja naisten mahdollisuuksia osallistua sosiaalisiin, poliittisiin ja taloudellisiin prosesseihin. UK julisti vuoden 1975 Kansainväliseksi naistenvuodeksi.[2]Naistenvuoden maailmankonferenssissa hyväksyttiin suunnitelma naisten aseman edistämiseksi, ja YK:n yleiskokous julisti sen toteuttamiseksi naisten vuosikymmenen (1976–1985).[


4 kommenttia:

  1. Minä ainakin olen sitä mieltä, että tarvitsisin naistenpäivän kunniaksi lahjan.

    Joku firma voisi lähettää minulle jonkun varsin rahakkaan hallituspaikan. Ihan vaan vaikka sen takia, että olen nainen.

    Lupaisin perehtyä firman asioihin täydellä aivokapasiteetilläni enkä pakottaisi valitsemaan työsuhteeseen ketään sukulaistani. Enkä antaisi älyttömiä lausuntoja enkä maksattaisi omia kulujani. Tällä lupauksella kehtaan väittää pärjääväni keskimääräistä hyvää veljeä paremmin. Vaikka ei silti, että onhan sitä naisetkin välillä sortuneet hyvä veli meininkiin :(

    VastaaPoista
  2. Mun mielesäni oli joskus jotenkin hellyyttävää, kun (miespuolinen) ranskalainen työkaverini paasasi posket hehkuen siitä, että eivätkö suomalaismiehet arvosta naisiaan lainkaan. Ranskassa naisten päivä on iso juttu ja vain moukka jättää muistamatta naisia töissä ja kotona. Ja toi meille ruusut. :) Se riittää pitkälle.

    VastaaPoista
  3. Voithan sä hankkia bussikorttiin lisää aikaa... eikö? ;)

    Niin mä ainakin tekisin. Täällä satoi eilen, lunta, räntää, rakeita ja vettä. Lisäksi välillä paistoi aurinko komeasti.
    Että semmoinen kevät.

    VastaaPoista
  4. -S- tiätty voisin hankkia lisää aikaa. Mutta olen pihi. Ajattelin taltuttaa oikuttelevan kuontaloni bussikortin hinnalla :)

    VastaaPoista