torstai 16. heinäkuuta 2015

lomarauha

tähän mennessä

- pienet amerikkalaiset - ok
- ulkomaanserkut - ok
- ruukkirakkaus - alan harrastaa ruukkikiertoajelua.
- ruttokammo - ympärillä sairastellaan oikein urakalla.


Lapset kasvavat: isommat tajusivat, että kesät serkkujen kanssa eivät enää ole samanlaisia. Enää muutama häivähtävä hetki, ja niillä on kaikilla omat kesäjuttunsa. Mummin mehukattikanisterit rannalla, hiekkaiset varpaat, yhteiset pelit...viimeisiä vietiin. Ehkä juuri ja juuri vielä ensi kesänä, tuskin enää sitä seuraavana.



Semmoista olen joutilaassa lomapäässäni pohdiskellut kuin stereotypiat. 
Miksi ihmeessä joidenkin ei-niin-fiksujen pitää omalla käytöksellään vahvistamalla vahvistaa jo valmiiksi ennakkoluuloisten ihmisten asenteita?
On melkolailla turhaa odottaa asiallista suhtautumista, jos itse pöljäilee tavalla, joka tuo mieleen kalliala-petelius -tuotannon. 
Grr ja aargh.

Ja sitten olen miettinyt myös universaalia.
Vähän on hahmoton ajatus vielä, mutta jotenkin niin, että tunteet ja kokemukset ovat yhtäaikaa universaaleja ja samalla hyvin henkilökohtaisia.
Universaalisti niin, että vaikkapa suru tai kaipaus ovat tavallaan yleisiä ja yhtäläisiä, mutta jokaiselle se oma kipu ja kaipaus myös henkilökohtaisin ja siksi kipein mahdollinen, ja siksi niihin on niin vaikea ulkopuolisen mitään sanoa. Siitä huolimatta tulee sanoneeksi että ymmärrän kyllä.
Ja se toinen loukkaantuu.
Vaikka on tarkoittanut vain ihan hyvää.


*




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti