torstai 5. marraskuuta 2015

Ihan Yksin

Yhtenä päivänä tepsutin vanhan tavaran liikkeen ohi ja siinä ikkunassa oli joku aika kiva huonekalu ja tulin ajatelleeksi että tuopa olisi kiva kaluste jos asustelisin Ihan Yksin.

Vajosin välittömästi Ihan Yksinäisyyden mielikuvavirtaan, joskin yritin ja yritän edelleen kiihkeästi olla ajattelematta sitä tragediaa joka olisi johtanut minut siihen että olisin Ihan Yksin, koska itse asiassa ja oikeasti en enää ikinä elämässäni voi olla Ihan Yksin sellaisella puhtaalla ja kiiltävällä IhanYksinmäisellä tavalla. Jos nyt sattuisin jäämään Ihan Yksin, niin se johtuisi jostain kammottavasta tragediasta. Mutta ei siis ajatella sitä nyt.
Ajatellaan vain sitä että olisin Ihan Yksin semmoisella hillityllä ja aikuismaisella tavalla, johon ei alun alkaenkaan olisi kuulunut kaikkia niitä juttuja jotka elämääni nyt kuuluvat lapset,hraH ja kaikki heihin liittyvät rönsyt.

Olisi mukavaa kait asustella vanhassa kivitalossa aika pienessä asunnossa. Tai minipienessä omakotitalossa tai konttikodissa. En tykkää isoista asunnoista.
Minulla olisi erkkeri jossa voisin istuskella. Ja keittiö ja pieni ja kätevä olotila.

Jääkaapissa olisi vain minivähän ruokaa. Ja kaapissa minivähän astioita. Ei olisi jauhoja eikä puurohiutaleita.
Arkisina päivinä kaataisin ruokani kanssa tavalliseen juomalasiin pikkuisen viintä ja jouluna ja juhlapäivinä kattaisin pöytääni vähän paremmat astiat, kauniin kristallisen viinilasin ja pari suklaakonvehtia jälkiruuaksi.
Iltaisin istuisin sängyssä lukemassa ja yöpöydällä olisi konjakkilasi.

Olisiko kissa vai koira?
Varmaan olisi jotain koska Ihan Yksiminen olisi luultavasti siedettävämpää jos olisi jotain.
Akvaario. Sellainen ainakin olisi.

Joka päivä kävisin kirjastossa hakemassa uuden kirjan luettavakseni, ikinä en lainaisi valtavia kasoja kirjoja vaan hakisin vain yhden kirjan kerrallaan enkä hapattaisi aivojani turhanpäiväisellä teeveeviihteellä. Radiota kuuntelisin enkä notkuisi netissä. Ainakaan en pelaisi karkkipeliä.

Tässä todessa tositodellisuudessa eikä missään mielikuvituksekkaassa Ihan Yksinäisyydessä, heti kun teiniläiset muuttuvat aikuisiksi ja asettuvat omilleen, rupean käymään taidenäyttelyissä ja pubissa kotimatkalla ja sitten vaan luen kaiken iltaa kotona. Enkä laita ruokaa muulloin kuin silloin kun ne tulevat käymään.
Ja istuksin kirjastossa lukemassa semmoisia kirjoja joita en viitsi laahata kotiin asti luettavaksi niin kuin vaikka suomen ötökät värikuvina.

*
Kyllä on kuulkaa niin, että ruoho on ihan tosi paljon vihreämpää aitauksen ulkopuolella.
Vaikka ei oikeasti olekaan.
On tälläkin puolen ruohoa ja viheriäistäkin vielä.




6 kommenttia:

  1. Ihana mielikuva! Mäkin joskus leikittelen ajatuksella, että jos jotenkin kätevästi olisi vaikka rinnakkaiselämä (jossain toisessa ulottuvuudessa vaikkapa, ja johon voisi hypätä kun tämä nykyinen todellusuus jurppisi). Mitä kaikkea sitä voisikaan olla!

    VastaaPoista
  2. Kyllä noita ajatusleikkejä on välillä itsekin tehty. :)
    Ja vaikka se ruoho hetkellisesti olisi vihreämpää, ei se oikeasti olekaan. Onneksi SEN tietää.

    VastaaPoista
  3. Oma ajatusleikkini on sellainen, että olisinkin oikeasti valinnut jonkun yhteiskunnallisesti ja/tai humanitaarisesti merkityksellisemmän työn ja tekisin sitä maailmalla. Sitten viettäisin sellaisen seikkailijattaren elämän kiertäen pitkin maailmaan nauttien uudesta ympäristöstä ja ennenkaikkea merkityksellisen työn tekemisestä.

    VastaaPoista
  4. Aika hauskaa, että tajusin lukiessani, että mä elin ton ihan yksimisen aika perusteellisesti ennen lapsia ja miestä. Aika paljon kuvauksesi mukaisesti vielä joltain osin, vähän myöhäisherännäinen kun olen noin perheen perustamisen suhteen. Aina välillä tulee kieltämättä ikävä sitä aikaa,kun oli vastuussa tasan itsestään, mutta kieltämättä tämänhetkisessä elossakin on puolensa.Elokuvissa ja taidenäyttelyissä kyllä kävisin mieluusti.

    VastaaPoista
  5. Silloin, kun itse elin ihan yksin (ilman lapsia ja miestä ym.) elämäni oli kutakuinkin tuollaista mitä kuvailit, ja nautin siitä täysillä. En koskaan kokenut olevani yksinäinen, koska oli ystäviä, mutta tunsin olevani vapaa ja henkisesti tasapainossa. Nyt on lapset, joiden elämästä pitää nahistella ex-miesten kanssa, jatkuva hoppu ja stressi, eikä kukaan tunnu arvostavan minua tai mitään mitä teen. Kyllä minä ainakin sain enemmän arvostusta yksineläjänä kuin nyt äitinä. Yksineläjänä olin sentään toivottu työntekijä, minussa oli jotain tavoiteltavaa, minulla oli vapaus ja valta elää niin kuin parhaaksi näin. Nyt minulta on viety jopa valta HALUTA yksin elämistä, koska se tarkoittaisi lapsista luopumista, enkä sitä tietenkään tahdo!

    Niin. Onhan se ruoho ihan oikeasti vihreämpää siellä aidan toisella puolen - ainakin tässä tapauksessa - mutta nyt kun tätä todellisuutta on elänyt niin kauan, että on ehtinyt saavuttaa jotain (lapset ja hyvä työ), ei voi enää palata menneeseen, koska nykyisyydessä on jo liikaa menetettävää.

    VastaaPoista
  6. Joskus on mukavaa antaa ajatusten leikkiä :)

    Hetkeäkään en usko, että oikeasti osaisin tai edes haluaisin elellä Ihan Yksin, tämä (kaikessa uuvuttavassa kokonaisvaltaisuudessaan) on aika lailla mukavaa elämää.

    VastaaPoista