lokakuu

mihin katosi lokakuu?
Käsittämätöntä, juurihan se vasta alkoi.

No, kuukausirapo - ihan noin vain vaihteen vuoksi.

Alkukuusta olin ihan järjettömän ylpeä keskenkasvuisistani, joista kaksi esiintyi omalla tahollaan julkisuudessa, itselleen eduksi ja ansioksi.

Alkukuusta uudistin vaatevaraston. Kannattaa uskoa muotikoordinaattori-Elisaa: raita piristää päivän kuin päivän. Tennaritossut oli pakko tosin hyllyttää: en osaa enää kävellä tavallisilla kengillä, pelkästään paljasjalkajalkaimilla. Tennareista tuli tunne että kävelen sellaisilla muinaiskiinalaisilla puupölkkypohjakengillä ja kompastelin melkein koko ajan. Liukasteltuani ja kompuroituani aikani luovutin ja palasin paljasjalkailuun.


Alkukuusta yritin kirjoittaa. Siitä esitettiin eriäviä mielipiteitä.


Yritin olla antamatta periksi kaamosajalle ja ahd.angstille. Eksyin tutussa metsässä. Ei huvittanut lähteä uudestaan metsään kävelylle.


onpa muuten ollut harvinaisen kovaonninen kuukausi: hirmu monta hyvää aietta näyttää päättyneen kovaonniseen keskeytykseen. Milläs sitä taas palaisi takaisin ruotuun?

Jätimme viettämättä hääpäivää.
Tai siis.
Tai oikeammin.
Ensin haaveilimme yhteisestä yltiöromantillisesta kaupunkilomasta Jossain Muualla. Sitten tuli töitä minulle. Sen jälkeen hraH:lle. Ja vielä koulutusta minulle.
Jätimme viettämättä. HraH eskortteerasi minua edustustilaisuudessa.

siis totisesti: pelkkiä hyviä aikeita ja niitä seuraavia epäonnisia keskeytyksiä. voiko tästä ihminen ikinä toipua. kyllä ei kannata tehdä mitään yhteenvetoa elämästään, heti tulee ala ja kulo.

Kummallista sekin. Ollaan vietetty aviota nyt seitsemäntoista vuotta. Ei se ainakaan huonommaksi ole mennyt.
Vaikka kyllä oltiin edesvastuuttoman nuoria vielä siihen aikaan.


Hääpäivän viettämättömyyden korvasimme juhlistamalla Kissa On Ollut Meillä Vuoden -päivää. Joka sekin meni myttyrään, kun unohdin että olin luvannut nuorisolle sen päivän aamupalaksi amerikkalaisia pannareita. siis totisesti, eihän tässä kuussa ole saatu aikaan mitään produktiivista, saati positiivista. 
Kyllä kuulin kuittailua koko loppupäivän. Myös kissaeläin on esittänyt protestinsa, enimmäkseen sompailemalla keittiön pöydällä näpistelypuuhissa. Grr.

vuosi sitten - järjetöntä söpöyttä
Hmh, nyt kun katson tätä rapoa, niin eihän tässä ole mitään muuta onnistuneesti loppuunsaatettua kuin nuorison esiintymiset, ja niihin minulla ei ole mitään osaa eikä arpaa.
Kyllä en varmasti enää ikinä tee mitään rapoa mistään kun kaikki on niin kovaonnista.





PS.
Tiedättekö, mikä on melkein parasta?
Viikonloppuna teiniläiset (2kpl) vaelsivat ympäriinsä toimettomana ja minä kysyin että luenko ääneen Päivän Kajon meillä oli semmoinen tapa kesälomalla. Ne huusivat heti että Jee ja menivät limittäin ja lomittain pötkölleen sänkyyn ja minä luin ja niitä nauratti niin.

Kaikken paras tähän mennessä on ollut se pakina joka alkaa että Jos satutte kulkemaan metsässä ämpäri päässänne. 

2 kommenttia:

  1. Onnittelut! Nostasin lippistä, muttakun makoilen ja sitäpaitti kaljun kiiltely sokauttaisi teidät. ;D

    Monikaan ei nykyään pysty olemaan naimisissa seittemäätoista vuotta.
    Meidän kaikki kaverit on eronneet, jotkut kaks ja jopa kolme kertaa.
    Me ollaan enää naimisissa, 34 vuosi menossa.

    Kissa on NIIN hemmetin kaunis. Taidan tulla kylään ja laittaa sen "vahingossa" takkini taskuun, lähtiessäni. :DDD

    VastaaPoista
  2. Partapappa: toisille tää avioelo vissiin sopii ja toisille ei.

    Kissa ON kaunis, kaunein ja viehättävin luonteeltaankin, mitä meillä on ikinä ollut.
    Mutta melkoiset taskut sulla pitäisi kyllä olla - toi keskenkasvuinen katti on nykyään suunnilleen metrin pitkä (eikä siihen ole vielä laskettu mukaan häntään) ja painaa liki 6kg. Ja vielä pitäis vähän kasvaa :)

    VastaaPoista