fillarikriizi

taisin eilen ostaa itselleni uuden polkupyörän.

Taisi käydä niin, että kävin lauantaina pyöräliikkeessä, mutta oli liukasta ja lumista ja en koeajanut mitään enkä ostanut mitään.

Maanantaina kokosin kissapuuta ja en mennyt pyöräkauppaan.

Tiistaina lähdin sitten jo ihan vasiten pyöräkauppaan. Etsin Nopeahuolen vara-avaimen ja takuutodistuksen ja kaikenmoiset muut jutut.
Rappukäytävässä törmäsin yhteen naapuriin, jonka uskottu olen ("en ole kertonut tätä mun pojillekaan"). Oli tahdistin vaihdettu, mutta ikävä ja pahaolo jäi sille reissulle. Ja joulukin tuli, vaikkei ollut kuusta, vaikka aina on ollut paitsi sinä vuonna jolloin puoliso meni pois, mutta nyt ei ollut eikä ole ikävä enää.
Miksi, miksi, miksi? Ihmisten yksinäisyys on ihan hirveä asia. En halua olla satunnaisten naapureiden uskottu. Se on niiden omien lasten asia, ei minun. Enkä halua ajatella että omat vanhukset tilittäisivät elämiään satunnaisille rappukäytävätutuille, koska ne satunnaistutut eivät voi tehdä mitään millekään. Paitsi odottaa että se tilitys loppuu ja lähteä sitten täyttä höökiä pyöräkauppaan.
ihmisten yksinäisyys on totisesti ihan hirveä asia. ja myös se, ettei puhuta omille läheisille.
Puhukaa läheisillenne. Kaikki.

nopeahuoli esittää lifestylepyörää; huomaa etukori ja kukat

Vaikka olin päättänyt vakaasti hylätä Nopeahuolen, oli sielu silti täynnä menemisen riemua.
Menin pyöräkauppaan ja täystyöllistin sekä sympaattisen harjoittelijan että varsinaisen pyöräkauppiaan.
Koeajoin kaksi fillaria: sen, mitä olin ensin katsonut ja sitten tosi sporttisen. Se sporttinen oli kivanoloinen tekniikaltaan mutta ei kovin häävi ajoasennoltaan, se ensinsuunnittelemani oli puolestaan päinvastoin.

Pyöräkauppias se rahanahne ketku ehdotti että upgreidataan vähän sitä ensimmäistä ja sillä tavoin viime vuoden halpalaarimallista tuli melkoisen tyyris mutta oletettavasti käypä menopeli ja minä joudun a)pyöräilemään koko loppuelämäni aina ja iankaikkisesti ja b) syömään k(a)urapuuroa litratolkulla.
Nopeahuolesta en saanut muuta kuin lämmintä kättä, mutta hylkäsin sen silti.

Kävelin pyöräkaupasta pois, kastuin sateessa ja jo vajaan kilometrin jälkeen tulin ahdistuneeksi ja katumapäälle ja ajattelin että pitää varmaan heittäytyä bussin alle tai jotain ettei tarvitse ostaa sitä pyörää.

nopeahuoli maantiellä

Tulin kotiin ja tilitin kaikki kaupanteon käänteet hraH:lle, joka sanoi rauhoittavasti että kyllä se on hyvä juttu ja onhan se kallis mutta silti hyvä.

Sitten istuimme kompuutterille ja ostimme matkan ulkomaanserkkujen luo - rippijuhlaan taas vaihteeksi. Sitä matkaa on hankittu ihan yhtä kauan kuin minun pyörääni, lauantaista asti.
Alkoi ahdistaa vielä lisää, koska a)lisää k(a)urapuuroa b) nyt tiedän, minne olemme menossa, viimeksi en tiennyt, ja ahistaa jo valmiiksi se moottoritie jota pitää ajaa että päästään perille. Ja se majatalo, jonka jossain nurkassa ihan varmasti piileksii jacknicholson maaninen katse silmissään.

Ja sitten vasta ahistuinkin, koska maito oli loppu ja oli pakko lähteä vielä kerran sateeseen ja mennä kauppaan. Palelsi jo valmiiksi ihan luita ja ytimiä myöten ja niin vain oli maidonhakuun lähdettävä.

Lopun iltaa keskityin vakuuttelemaan itselleni että pyöränhankinta oli ihan perusteltua, koska olen haaveillut uudesta kulkupelistä jo ainakin monta vuotta.
Ja että kyllä se Nopeahuoli oli varmasti jo elinkaarensa päässä, kun ei kerran edes vaihtorahaa saanut, olihan se jo kymmenen vuotta.

nopeahuoli metsätiellä, huomaa pieni jusunen (aka sammakko)

Saan hakea uuden matkakumppanini torstaina. Tai sen jälkeen.