tiistai 23. helmikuuta 2016

punttisalikriizi

ihminen tarvitsee suunnilleen puoliskrivljoonaa maistamiskertaa ennen kuin makuaisti tottuu johonkin makuun ja alkaa sietää sitä. kymmenen on ihan fuulaa, ei riitä

Olen syönyt mustikoita jokseenkin joka ikinen aamu viimeiset viisi tai kuusi tai seitsemän vuotta. Välillä olen syönyt niitä myös iltapalalla ja töissä lounaaksi.
En voi väittää pitäväni niistä. Tai pidän niistä korkeintaan hyvin satunnaisesti.
Mutta syön, koska ne vissiin ovat ihmiselle hyväksi.

Sama pätee omenoihin.
Jos suinkin voin valita, en syö omenaa.
Vaikka yhdessä vaiheessa minulla oli aina eväänä omena. ja banaani, en pidä niistäkään
Pidän niistäkin korkeintaan hyvin satunnaisesti.
Syön koska ne vissiin ovat ihmiselle hyväksi.

Miten monta kokeilukertaa ihminen tarvitsee että oppii sietämään punttisaleja?
Saan hraH:n kautta aivan naurettavan edullisen jäsenyyden ihan kohtalaisen kivalle salille. Olen onnekkaasti ja onnistuneesti prokrastinoinut jo puoli vuotta salikortin hankkimisen kanssa.

Nyt ei vetkuttelu enää onnistu, sillä hraH tuo katala mutta huolehtivainen ketku teki kanssani hottideitin salille tänään harkitsin unohtavani jumppakamppeet kotiin mutta ne oli survottu liian syvälle reppuuni.
Sen lisäksi olen törmännyt punttisaleihin viime päivinä huolestuttavissa määrin(*): maailmankaikkeus selvästi haluaa minun menevän salille.
Probleemi on siinä, että ihan vilpittömästi inhoan en tykkää punttisaleista.
En pidä niistä edes satunnaisesti.
Montako kertaa päivässä siellä pitää käydä, että joskus hamassa tulevaisuudessa voin sietää niitä edes jotenkuten?
Ja kyllä, olen piinallisen tietoinen siitä, ettei oikeiastaan mikään asia maailmassa tekisi rapautuneelle keholleni niin hyvää kuin juuri punttisali.

Onko punttisali riittävän hyvä tekosyy hankkia uusi kivampi kassi ja metkempi juomapullo?

Millä ihmeen motivaattorilla saan laahattua itseni sinne joka viikko?
Mieluummin vielä monta kertaa viikossa?


***

(*) kävin eilen illalla hoitelemassa asioita, ja kävelin matkan varrella puolitutun äiti-ihmisen ohi. Tepastelimme yhtä matkaa suunnilleen kymmenen minuuttia. Sinä aikana minulle selvisi, että hänen lapsensa on suomen mestari jossain lajissa, euroopan jossain toisessa (tai ehkä se oli sittenkikin maakunnan mestari), laittaa satumaisen hyvää vietamilaista ruokaa ja sitä paitsi se yksi uudehko punttisali on tosi-tosi-tosi kiva paikka ja hän ottaa mestarilapsensa sinne heti kun ikä tulee täyteen tai kukaties jo ensi viikolla. nih.



2 kommenttia:

  1. Mä tykkäsin käydä salilla silloin, kun eräässä muinaisessa työpaikassa oli oma punttis. Usein siellä ei ollut ketään, tai korkeintaan joku metusalem, jonka läsnäolo ei häirinnyt. Kaupallisilla saleilla ahdistaa, kun jonkun hikinen ahteri keikkuu puolen metrin päässä omasta naamasta, eikä tiedä mihin pitäisi katsoa - siihen ahteriin vaiko toiseen suuntaan jonkun (hikiseen) tissivakoon? Yyyh...

    Tämä nyt ei varmaan hirveästi auttanut, krhm..? :D

    Mullakin on jokunen kaveri, jonka lapset ovat olleet jo alakouluiässä tohtoriskoulutettuja, lapsineroja ja muutenkin poikkeuksellisen lahjakkaita. Ahdistaa moiset...

    Ps. opinkohan joskus olemaan kirjoittamatta romaaneja blogien kommenttikenttiin?

    VastaaPoista
  2. :D

    voi olla, että olisi helpompaa mennä tyhjälle salille, niin että saisi kerran rauhassa tutkia kaikki härpättimet.

    VastaaPoista