keskiviikkoketutus

rati-riti ja ralla.
Tarvitsen talvikengät ja päähineen.

Yksi teineistä himoitsee nilkkureitani, veikkaan että ne kohta saapastelevat horisonttiin.

Poden kevyttä huonoa omaatuntoa siitä, että nuorisoni joutuu astelemaan jonkun toisen kengissä.

Isoveli löntystää jo toista talvea isältään heikolle käytölle jääneissä goretexeissa, sitä ennen sillä oli käytössä edesmenneen isopappansa talvitallukkaat.
Siinäpä muuten oivallinen alku kehnolle dekkarille: Nuorukainen astelee pitkin katua kuolleen miehen kengissä.

Isosiskolla on maailmalle muuttaneen tätinsä talvisaapikkaat kultaiselta kasikyt-luvulta, uudelleen pohjattuina.
Pikkusisko lähti tänään liikkeelle isomamman talvisaapikkaissa. Ikää niillä voi olla mitä tahansa viidentoista ja viidenkymmenen vuoden väliltä. Ovat niin makeat, että pistäisin omiin tassuihini, jos vain mahtuisivat.

Olen nähtävästi ammatiltani suutari, eikös se niin ole?

*

Poden myös lievää huonoa omatuntoa siitä, kuinka yliolkaisesti kohtelen näitä melkein-suvun naisten hartaudella vuosikertasäilömiä kymmeniä vuosia vanhoja kenkiä, klänninkejä, lakanoita, yöpaitoja, aamutakkeja, sukkia, paitoja, kalsareita, sukkanauhoja, pyyhkeitä, pöytäliinoja.
Käytän hetken ja kierrätän sen jälkeen surutta eteenpäin.

*

Huomaamattani ajauduin eilen boikotoimaan tuoksutonta viikkoa.
En nyt sentään lotrannut päälleni tuoksuvesiä litroittain, kun en niitä muulloinkaan käytä, mutta kaikista maailman päivistä juuri eilen päätin mennä etsimään, että mikä mahtaa olla se ihana miehekäs sininen ja tyylikäs tuoksu.