Minä olen vähän kumpaakin. Salaa hyrisen tyytyväisyydestä nyt vuoden pimeimpänä päivänä, koska tämän jälkeen alkaa pienin askelin tulla valoisampaa, edes sen minuutti tai vaikka vain puolikaskin kerrallaan. Toisaalta pimeäähän sitä edelleen riittää, ja olen sen takia ihan möh ja pöh.
Mä taas olen pimeän vuodenajan ystävä. En siis kärsi kaamoksesta ollenkaan. Lumetonkin pimeys on minusta kaunista, vaikka lumeton joulu ei kivalta tunnukaan.
Monesti olen kuullut sanottavan, että iän myötä pimeä vuodenaika saattaa alkaa ahdistaa ja uuvuttaa aiempaa enemmän. Saa nähdä, käykö minullekin niin, toistaiseksi en ole huomannut vaikutusta.
Sen sijaan meidän perheen kuopus on, meille muille, pimeyden ystäville, yllätykseksi ollut kaamosmasentunut. Tai noh, ei ehkä masentunut, onhan hän vasta kohta nelivuotias... Mutta hyvin ahdistunut ja itkuinen. Ja epäuskoinen! Joka ikinen aamu ja joka ikinen iltapäivä, kun olemme matkalla päiväkotiin tai sieltä pois, hän muistaa kysyä surullisella äänellä: "Äiti, onko aina vain yö?"
tavallaan pidän kyllä pimeästä, mutta en kumminkaan tästä yleispimeydestä. On ihana vaikka kävellä illalla ja katsella valoja: sekä ihan tavallisia ikkunoita että jouluvalaistuksia, tykkään elokuun pimenevistä öistä - mutta en silti tahdo jaksaa tätä lannistavaa yleispimeyttä. Kirkasvalo on tänä vuonna selvästi auttanut.
Jännittävää, että lapsikin voi kokea "yön" näin raskaana: en pysty mitenkään itse ajoittamaan, milloin kaamosaika olisi alkanut tuntua työläältä.
Mäkin nautin jollakin hullulta tavalla pimeydestä, koska silloin sitä saa jotenkin luvan kanssa olla laiska ja sohvaperuna. Mutta jossain vaiheessa sitä tulee raja vastaan - ihminen vain tarvitsee tietyn määrän valoa - muuten tulee hulluksi tai ainakin flegmaattiseksi....
Mut hei valoa kohti mennään - jei! Ilon kautta Marika :)!!
Minä olen vähän kumpaakin. Salaa hyrisen tyytyväisyydestä nyt vuoden pimeimpänä päivänä, koska tämän jälkeen alkaa pienin askelin tulla valoisampaa, edes sen minuutti tai vaikka vain puolikaskin kerrallaan. Toisaalta pimeäähän sitä edelleen riittää, ja olen sen takia ihan möh ja pöh.
VastaaPoistamä en saa mitään väreitä talvipäivänseisauksesta. Se seuraava päivä on ihan yhtä lyhyt.
PoistaMä taas olen pimeän vuodenajan ystävä. En siis kärsi kaamoksesta ollenkaan. Lumetonkin pimeys on minusta kaunista, vaikka lumeton joulu ei kivalta tunnukaan.
VastaaPoistaMonesti olen kuullut sanottavan, että iän myötä pimeä vuodenaika saattaa alkaa ahdistaa ja uuvuttaa aiempaa enemmän. Saa nähdä, käykö minullekin niin, toistaiseksi en ole huomannut vaikutusta.
Sen sijaan meidän perheen kuopus on, meille muille, pimeyden ystäville, yllätykseksi ollut kaamosmasentunut. Tai noh, ei ehkä masentunut, onhan hän vasta kohta nelivuotias... Mutta hyvin ahdistunut ja itkuinen. Ja epäuskoinen! Joka ikinen aamu ja joka ikinen iltapäivä, kun olemme matkalla päiväkotiin tai sieltä pois, hän muistaa kysyä surullisella äänellä: "Äiti, onko aina vain yö?"
tavallaan pidän kyllä pimeästä, mutta en kumminkaan tästä yleispimeydestä. On ihana vaikka kävellä illalla ja katsella valoja: sekä ihan tavallisia ikkunoita että jouluvalaistuksia, tykkään elokuun pimenevistä öistä - mutta en silti tahdo jaksaa tätä lannistavaa yleispimeyttä.
PoistaKirkasvalo on tänä vuonna selvästi auttanut.
Jännittävää, että lapsikin voi kokea "yön" näin raskaana: en pysty mitenkään itse ajoittamaan, milloin kaamosaika olisi alkanut tuntua työläältä.
Mäkin nautin jollakin hullulta tavalla pimeydestä, koska silloin sitä saa jotenkin luvan kanssa olla laiska ja sohvaperuna. Mutta jossain vaiheessa sitä tulee raja vastaan - ihminen vain tarvitsee tietyn määrän valoa - muuten tulee hulluksi tai ainakin flegmaattiseksi....
VastaaPoistaMut hei valoa kohti mennään - jei! Ilon kautta Marika :)!!