perjantai 3. maaliskuuta 2017

yhteishakukriizi2

meillä vietetään taas yhteishakuvuotta.
Johan sitä edellisestä kerrasta vierähtikin pari vuotta.

Tässä talventaitteessa on oppilaitoksia aseteltu kivoimmuusjärjestykseen kerran jos toisenkin. Teinin koulusta on tehty opintomatkoja, oppilaitokset ovat itse järjestäneet tutustumisiltoja ja halukkaille opiskelijoille on tarjottu myös päiväkäyntejä kiinnostaviin kouluihin.

Tammikuun puoliväliin asti ykköspaikkaa pitänyt koulu putosi kokonaan valintojen ulkopuolelle tyrittyään teinin mielestä oikein kunnolla tutustumisillassa.
Toinen takuuvarma suosikki putosi listoilta minulle toistaiseksi tuntemattomasta syystä - koulun kielivalinnat, jotka olivat olleet tapetilla ainakin kolme vuotta, katosivat yhtäkkiä teinin päästä kuin tuhka tuuleen.

Kuin puskista estradille nousi lähikaupungin koulu yksityisesittelyllään ja niinkin heppoisella markkinointilausella kuin meillä on tosikivat opettajat.
Yritin palauttaa teiniä maanpinnalle että ihanko totta kuvittelet, että joku koulu mainostaisi meillä on muuten hyvä koulu, mutta aivan toivottomia ääliöitä opekunnassa.

Isoveljelle sanoin aikoinaan että mieti tarkkaan, minkä pistät ykköseksi, sinne nimittäin joudut. Ja sanoin myös että allekirjoitan ihan minkä tahansa valinnan, kunhan itse olet sen miettinyt ja seisot sen takana.
Samaa linjaa noudatin nytkin: sanoin että sinä sinne kouluun menet, en minä. Tee perusteltu valinta, minä tuen sitä.
Ainoa lisävaatimus, mitä lopulta päädyin esittämään, on se että listalla on yksi tärppikoulu, sellainen johon lapsen keskiarvolla ihan varmasti pääsee ja joka on suunnilleen mieluisa.
Ensimmäisillä hakusijoilla kun on kouluja, joihin on pääsykoe.

Teinin opinahjossa on sellainen käytäntö, että yhteishaku tehdään koulussa opinto-ohjaajan valvonnassa opon tunnilla, ja vain ja ainoastaan vanhempien etukäteen antaman suostumuksen perusteella.
Eilen illalla yhdeksän pintaan päädyimme yhteisymmärryksessä teinin kanssa laittamaan opolle viestin: olemme kotona sopineet, että syöttökaavakkeeseen laitettua järjestystä tai koulua voi muuttaa, olemme kotona koko ajan korostaneet että lopullinen valinta on lapsen oma. 

Aamulla klo 8.30 kilahti sähköpostiini viesti, yhteishaku on jätetty.
Hassun ristiriitaisesti: vaihtoehto, jota itse olin ensin ajamassa ponnekkaasti ja joka ei harkintavaiheessa kelvannut teinille ensinkään, olikin mennyt läpi.
Tässä vaiheessa se tuntui minusta tyhmältä valinnalta ja vähän turhan halvalta voitolta.
Lapsen oma valinta kuitenkin - ja hyvä niin.

4 kommenttia:

  1. Oi kun jännää, kun mekin olemme ekaa kertaa tässä samassa tilanteessa. Elämä edessä, kuten esikoiselle totesin.
    Meillä ei liity hakuun mitään suurta draamaa tai jännitystä. Poika hakee lähilukion urheilulinjalle tai tavislinjalle. Perässä muutama muu lukio.
    Kahden vuoden kuluttua jännittää sit senkin edestä, mitä seuraava lapsi tekee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä nyt ei varsinaisesti ole lähilukiota, mutta se jollain tasolla lähin ei sukurasituksen (mm. Isoveli) ei tule missään tapauksessa kyseeseen.

      Poista
  2. Toivottavasti lapsi pääsee ykkösvaihtoehtoonsa ja se osoittautuu hyväksi.

    Meillä joudutaan aloittamaan tämä jännitys jo kolme vuotta aikaisemmin. Siis jo yläastelle pyrkimisenä. Saas nähdä, että miten onnistuu lapsen motivoiminen pääsykokeisiin. Kakkosvaihtoehto sujuu ehkä parhaiten, kun siihen aikoo hakea kaverikin. Toistaiseksi olen puhunut ihan kuuroille korville siitä, että nyt pitäisi huolehtia numerot kuntoon ja muistaa treenata pääsykoeaineissa koulussa todella hyvin. Lapsi itsekin haluaa painotettuun opetukseen, mutta ei ole vielä ymmärtänyt motivoitua tavoittelemaan sitä. Ilmeisesti pyrkiminen, joka tapahtuu vuoden päästä on vielä aivan liian kaukainen.

    Minä olen yläasteasiasta jo valmiiksi todella huolissani. Esikoisen on päästävä johonkin painotettuun opetukseen oman hyvinvointinsa takia. Poika on hyvin introvertti, kokee vaikeaksi keskittyä asioihin jotka eivät kiinnosta ja kiinnostuksen aiheet ovat luonnontieteet, tietokonepelit, kirjoittaminen, laulaminen ja koulussa matematiikka ja englanti. On varmasti se tyyppi joka valitaan jokaiseen pelijoukkueeseen viimeisenä. Valitettavasti tuollaiset pojat ovat perinteisesti olleet ihan tykinruokaa yläasteella. Koulukaan ei tähän mennessä ole tarjonnut mitään haastetta lapselle. Päinvastoin. Kokeista saa hyviä numeroita minimivaivalla, mutta opettaja jaksaa muistuttaa, että hyvät koetulokset eivät tule näkymään todistuksessa, kun ei viittaa tunnilla. Ei paljoa motivoi lasta. Pakkohan se on saada muitten samoista asioista kiinnostuneiden joukkoon ja paikkaan, jossa tarjotaan jotain haastetta. Taas iski hetkellinen stressipiikki, että miten saamme tämän asian menemään parhaiten päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos yläasteelle löytää samanhenkisen kaveriporukan, se auttaa kummasti. Tai ainakin meillä vei nörttipoikaa eteenpäin huomattavati.
      Painotettu opetus oli siihen oiva avain, alakoulun hiljaa itsekseen synkistellyt lapsi puhkesi samanhenkisessä porukassa kukkaan. Koko ekan syksyn se kirjaimellisesti kehräsi ilosta.
      Sikäli suosittelen!

      Lukiovalinta tuki tätä edellen.
      Nyt yhteishakuvuorossa oleva teinityttö onkin ihan oma lukunsa.

      Poista