lomaparisuhepohdinto

Hyvä kolumni Helena Liikanen-Rengeriltä Hesarissa lomasta, lapsiperheestä ja parisuhteesta.

Kirjoittaja vinkkaa hotelleiden ja matkanjärjestäjien lapsiklubitoiminnasta, ja siitä kuinka lomareissulla juuri lapsiklubin avulla saavat vanhemmat kahdenkeskistäkin parisuhdeaikaa.

Suhtaudun klubeihin vähän kaksijakoisesti - omilla kesämatkoillamme emme ole keskenkasvuisia koskaan ilmoittaneet mihinkään nassikkakerhoon - mutta toisaalta, useimmilla matkoillamme meitä on ollut liikenteessä laajennettu perhekunta isovanhempia ja tätejä (tai siis isovanhemmat ja täti), ja joka tapauksessa keskenkasvuiset ovat aina viihtyneet hyvin yhdessä keskenään ja keksineet loputtomasti uusia leikkejä.

Kun sitten viimein lähdimme liikkeelle oman perheen kesken, olivat keskenkasvuiset jo niin isoja, ettei aivan herkeämätöntä valvontaa enää kaivattu: naperot osasivat olla altaassa ja pysyä pinnalla, vaikka aikuisen katse olisikin ollut siinä "kaksi vuotta sitten keskenjääneessä dekkarissa" (ihana vertaus pikkulapsivuosille!)
Viimeisimmällä matkallamme - kaksi vuotta sitten - meitä oli liikenteessä kaksi teiniä ja yksi alakouluikäinen. Nuorimmainen osallistui aktiivistakin aktiivisemmin hotellin allastapahtumiin, joita vetivät ihana hollantilainen nuorimies brittikollegansa kanssa. Teinien mielestä ohjelma oli ylinoloa, mutta he eivät voineet yhtenäkään iltana lähteä hotellilta mihinkään siinä pelossa, että missaavat jonkun legendaarisen sketsin iltashowssa tai bingovoiton.
Me aikuiset luimme ja juttelimme loputtomiin altaanreunan varjoisimmissa tuoleissa ja istuimme iltashown aikaan takarivissä.
Se oli meille riittävää perhe- ja parisuhdeaikaa.

Lapsiklubeja keskenkasvuiset itse kommentoivat aikoinaan, että on se kummallista, kun lähdetään perheenä lomalle, ja lapset pistetään pois vanhempien tieltä johonkin tyhmään kerhoon. (kateellisia olivat tietysti, olisivat varmaan itsekin halunneet siihen tyhmään kerhoon)

Arvostan sitä ohjelmaa ja mahdollisuutta jonka lapsikerhot tarjoavat, mutta olen silti itse ollut haluton niitä käyttämään, koska olen kaikesta väsymyksestäni ja oman tilan tarpeestani huolimatta myös arvostanut perhettäni ja meidän yhteistä aikaamme.
Toisaalta pikkulapsivaiheessa tukiverkostomme oli todella tiivis, joten parisuhteelle on ollut tilaa lomien ulkopuolellakin.


Parisuhdeajan kaipuu yhteisillä kesämatkoillamme on ollut vaatimaton: on ihan ihanaa ja suloista vain olla yhdessä joutilaana, lapset ovat melskanneet altaassa ja meillä on riittänyt puhuttavaa loputtomiin, lukemisen ja torkkumisen välissä. Pelkästään kotoa ja arjesta poissa oleminen, rentoutuminen, on riittänyt nostamaan parisuhteen keskiöön.
Viikon kesämatkaan ei ole meillä koskaan ladattu odotuksia arkivuoden mittaan rupsahtaneen parisuhteen kokonaisuudistuksesta, vaikka lomamatkan rentoutuminen on toki antanut aikaa katsoa ihan rauhassa toista silmiin.

Tärkeämpi pointti kolumnissa onkin:
"pohjolassa hiertäisi perhelomillakin pieni stressi: muutamaan vähäsateiseen viikkoon mahdutetaan liiterin kunnostamista, pikkuserkun rippijuhlat, veneilyä lasten kanssa sekä ikämiesten triathlon. Parisuhteelle ei hässäkässä minuutteja kummemmin kerry – ainakaan jos mummi tai vaari eivät ole auttamassa."

Lomanpätkään ahtautuu niin monta tärkeää asiaa, ettei oikeastaan millekään ole kunnolla aikaa.
Tunnustan ja tunnistan itsekin: loma-ämpärlistalla on jo kaikenmoista kokonaisvaltaisesta sukulaisseurustelusta liinavaatekaapin aakkostamiseen, pari-, perhe- ja lapsisuhteiden vaalimisesta super-deluxekokkailuun...

*
Jännityksellä odotan, mitä tämä lomanpätkänen tuo tullessaan.
Kesälomani alkaa tänään (tai virallisesti varmaan maanantaina)

HraH kotiutuu maailmalta keskiviikkona: nautin lomavapaudesta ja miesvapaudesta ja vähän myös lapsivapaudesta ja kumminkin kaipaan kaikkia kotiin, kummallinen yhdistelmä.
Taidan kohta mennä aakkostamaan niitä liinavaatteitani.