ajankäytöllis

aloin lukea Anna Perhon Antisäätäjää.

Suhtaudun Perhoon hyvin ristiriitaisin tuntein, mutta kumminkin kirja kirjalta positiivisemmin.

Heti ensimetreillä pysähdyin tähän: on vastuutonta myydä aikuisille ihmisille mielikuvaa elämästä, jossa minimoidaan velvollisuudet.

Että ihan oikeassa elämässä ei oikeastaan ole olemassakaan sellaista jätä koko tauhka -ratkaisua.

Ja toinen: kun tiedät ettet ole mistään tärkeämmästä pois juuri nyt.


*
Minioivallus: ihan hirvittävän monena päivänä hermostun ja turhaudun kun koen, etten hallitse aikaani sen vertaa, että siinä olisi riittävä tyhjiö asioille, jotka ovat itselleni välttämättömiä ja tärkeitä.

Sen takia saan maanantain kaltaisia hepuleita: kun kerrankin on tyhjää, yritän siihen tyhjään mahduttaa kaiken mahdollisen mukavan, itseä hoivaavan ja itselleni tärkeän.
Sitten olen ähkyssä kaikesta kivasta.

Ja samasta syystä on monia päiviä, joista en niinkään pidä, koska koen ettei päivässä ole riittävästi minulle kuuluvaa ja minun itseni hallitsemaa aikaa.
Niin kuin vaikka yleensä torstaisin.
Torstaisin on työtä, kotiin, ruuanlaitto, nuorisoa treeneihin kiireaikatauluilla ja niihin liittyviä ajastuksia - ja kauppareissu itselle ja mammalle.

Kauppareissu itsessään ei ole mitenkään ylivoimaisen työläs, mutta aikaa kuluu.

Haetaan auto, toisinaan käydään samalla reissulla anoppilassa jutustelemassa. (kymmenestä minuutista kolmeen varttiin)
Mennään mamman luo, haetaan kauppalista, kassit, rahat. (kymmenestä minuutista kolmeen varttiin)
Mennään kauppaan.
Osteskellaan. (puolen tunnin ja tunnin väliltä)
Mennään mamman luo, puretaan ostokset kaappeihin. (kymmenestä minuutista puoleen tuntiin)
Välillä saatetaan hakea nuorisoa treeneistään, ajankohdasta riippuen. Toisinaan pitää tehdä välikierros vaikkapa kissanhiekkakauppaan.
Tullaan kotiin.
Puretaan omat ostokset kaappeihin.

Kun homma alkaa olla suunnilleen hanskassa, kuuluu telkkarista päivän pääuutislähetyksen tunnari.
Sen päälle kuluu vähintään puoli tuntia ja todennäköisemmin tunti ennen kuin mitenkään voin kutsua aikaa omakseni.

Olemme yrittäneet pohtia kauppareissun järkeistämistä monelta kantilta.
Muutaman kerran olen ottanut varaslähdön kauppaan, kävellyt sinne ja aloittanut oman ruokalastin keräämisen, Lehtori tulee autolla perässä mamman kautta ja keräilee mamman ostokset. Vähän parempi.
Olemme pohtineet kauppakassipalvelua: silti täytyisi keräillä mamman ostokset ja käydä sitä kautta.
Olemme pohtineet että soittaisimme mammalle ja kysyisimme kauppalistan puhelimitse. Mutta rahat, kassit ja ruuan purku kaappeihin, puhumattakaan visiitin sosiaalisesta merkityksestä.

Kaikki torstaihin kuuluvat asiat ovat tärkeitä, välttämättömiä ja omalla tavallaan ihan mukaviakin.
Mutta koko päivässä ei oikeastaan ole yhden yhtä todellista hetkeä, jota voisin hallinnoida ihan itse.
Ei ihme että välillä on vähän kireä olo.