liikaa kivuuksia

Voiko ihminen puuskistua liikaa?

Ensin olin pari viikkoa ihan lamaantunut, sitten päätin puuskautua.
Kyllä voi mennä liiallisuuksiin sekin.

kuvituskuva pöljästä kissasta


Eilen oli ihan tavallinen maanantai.
Tulin kotiin.
Tein ruokaa.
Kudoin kaksi kerrosta.
Treenasin teinin kanssa kokeeseen. kyllä alkaa hiljalleen kyllästyttää tämä jatkuva koulunkäynti.

Etsin uimakamat.
Pyöräilin uimaan.
Uin.
Kävin saunassa.

Pyöräilin kauppakeskukseen.
Kävin kaupassa. (neljälläkympillä parin päivän sapuskat, jogurtti kyllä unohtui)
Kävin apteekissa. (heijastinteippi unohtui)
Jätin käymättä urheiluliikkeessä (heijastinliivit ja valot pariin valottomaan fillariin jäivät ostamatta)
Tulin kotiin.

Lykin ostokset kaappeihin kiireellä.
Lähdin siskon ja äidin ja koiran ja teinin kanssa kävelylle pururadalle.
Tulin taas kotiin.
Tuli kiire, koska halusin vielä ehtiä tehdä kaikkea kivaa: kutoa, lukea työjuttukirjaa, syödä iltapalaa, lukea iltarentoutumiskirjaa.

Olin ihan hengästynyt kaikesta tekemättömästä kivuudesta.
Ihmettelin että missä välissä ehdin tehdä sen kaiken kun olen hereillä enää tunnin.
Kissa oireili, yritin jahdata ja lääkitä sitä.
Sain hepulin koska se paksu kissa juoksee nopeammin kuin minä, vaikka olin ryntövalmiina.

Tein kaikki pakolliset iltahommat, kissojen ruokinnasta henkilökohtaiseen rasvailuun.
Sitten fläpä muistutti, että pitää lukea vielä sekin pätkä, jota luemme yhdessä Lehtorin kanssa lokakuun lukuhaasteena ja se kehveli oli jo ehtinyt lukea omansa.
Luin työjuttukirjaa, söin iltapalaa, luin lokakuun lukuhaastetta, kudoin kaksi kerrosta, luin omaa kivaa kirjaa, koska olin niin kiltisti lukenut kaikkea muuta.

Olin lopulta ihan ylirasittunut kaikesta kivasta.


Olen aivan tasapainoton.
Ei mitään välitilaa totaalisen kooman ja hamsterimaisen yliaktiivisuuden välillä.
Jotain holttia pitäisi ihmisen elämässä kyllä olla.
Kivuuksienkin kanssa.



3 kommenttia:

  1. No ootpas ehtinyt paljon työpäivän päälle :D Mä olin eilen kotona koko päivän, mitä nyt neitiä kyysäsin ratsastukseen, ja kävin sillä välin ystävän luona. Mutta en mä ehtis siltikään päivässä noin paljon asioita, edes autolla kulkien. Rispektii!

    VastaaPoista
  2. Hirmuisen hepulin oot saanut. Suosittelen seuraavina päivinä vaipumaan sohvan uumeniin ja mässyttämään pari levyllistä suklaata. Ohjelmana korkeintaan kauniita ja rohkeita (vielä kai niitä tulee?) ja emmerdalea. Loppuu sellaiset reuhaamiset ja kivuudet ;)

    Ei vais, ihanalta kuulostaa. Mutta pidemmän päälle totta vieköön menee pää sekaisin ja tulee stressi :D

    VastaaPoista
  3. Sama juttu mulla...miksei löydy sitä välimuotoa missään?

    VastaaPoista