rakkauskirje

Yhdeksäntoista vuotta.


Yhdeksäntoista vuotta siitä päivästä, jolloin olen, me yhdessä olemme, luvanneet tahtoa päivästä toiseen ja aina yhden uuden päivän lisää.
Jokainen päivä.

Näihin yhdessä koettuihin mahtuu monenlaisia vuosia: keskeneräisyyden, etsimisen, kasvun, väsymyksen, ilon, arjen vuosia. 
Ne ovat kasvua yhdessä, yhteen ja kohti.
Toivottavasti myös sellaisina jatkuvat.


Missään muualla en haluaisi olla - tässä on minun Myrksyluotoni, Koskelan torppani, Tarani, se josta runoilija kirjoittaa: paratiisiksi muutamme majammekin palatsi jos on varattu muille. (*)

Juuri tässä luonasi, sinussa, mutkissasi, laaksoissasi ja kukkuloissasi, joihin asetun niin tutusti, turvallisesti ja aidosti,  juuri tässä on paikkani.
Koska niin samoin sinun mutkasi, laaksosi ja kukkulasi asettuvat minuun.
Koska yhä hengitämme samaan tahtiin.

*
sitaatti Vysotskin Lyyrisestä, ihanan Arto Rintamäen käännöksenä

В какой день недели, в котором часу

Ты выйдешь ко мне осторожно?

Когда я тебя на руках унесу

Туда, где найти невозможно ?

Украду, если кража тебе по душе,

Зря ли я столько сил разбазарил.

Соглашайся хотя бы на рай в шалаше,

Если терем с дворцом кто-то занял…