Lopetin kahvinjuonnin. Siirryin teehen.
Ei-mistään-syystä.
Teen juonnissa on jotain ylellisen verkkaista.
*
Olen koko syksyn psyykannut itseäni siihen, että Isoveli kohta siis suunnilleen vuoden kuluttua jo ehkä lähtee kotoa jatko-opiskelemaan.
Olen muka ihan sinut sen asian kanssa, ja kuul ja kaikkea.
Lapsi ilmoitti menevänsä tutustumaan Helsingin yliopiston opintotarjontaan jonkun oponkurssin puitteissa.
Tutustumaan.
Yhdeksi iltapäiväksi.
Valahdin välittömästi massiiviseen kriiziin: nyt se sit lähtee ja jättää meidät.
Töin tuskin pystyin hillitsemään epätoivoissisältöisen ulvahduksen.
Yritin lähestyä ongelmakenttää ovelasti: jos sä asut täällä kotikaupungissa, voit tuoda pyykit kotiin pesuun.
Lapsi oli ihan yhtä ovela: jospa te muuttaisitte mun kanssa siihen mun tulevaan opiskelukaupunkiin.
*
Oi. Mun vatsaa kouraisi myös.
VastaaPoistaEn voi sanoa mitään.
Onko tämä nyt sun ammattilaisbloggausaihe?😁
Ei, tää on ihan silkkaa amatööribloggausta :D
PoistaJos lapsi saa mieluisensa ja jotenkin vielä järkevän oloisen opiskelupaikan, niin sillähän ei ole ihan hirveästi väliä, että missä se on. Näin järkevästi uskottelen itseäni ja se käy helposti, kun lapsilla on vieä peruskoulu pahasti kesken :)
VastaaPoistaLiian järkevä ajatus ;)
PoistaSinnehän sitä oikeasti on mentävä mistä mieluinen opiskelupaikka löytyy.
Mutta tosiasia on myös, että mitä lähempänä se kakru on, sitä helpompaa sille on huomaamattomasti sujauttaa kainaloon makaronilaatikkoa ja leipää ja kassillinen puhdasta pyykkiä. Kovin kummoista taloudellista tukea meiltä kun ei liikene.
Mä niin tajusin. Lähetä sun poika mun luo välillä syömään. Mä sitten lykkään sen kainaloon herkkuja ja kerron äidiltä terkkuja.
PoistaMä myyn mun lapsukaisen sulle ja rvaK:lle lapsenvahdiksi :D
PoistaÄlä myy. Lähetä se meille lisälapseksi. Meil olis kivaa
VastaaPoistaOnneksi sentään vielä samassa valtakunnassa :)
VastaaPoistakyllä se vähän kauemmaksikin vielä joskus lähtee. Luulisin.
Poista